Suora

  • Urheiluruutu

Pyöräilijä Lotta Henttala valmistautuu kauteen Australian maastopalojen keskellä: "Itse tekemiseen tulipalot eivät ole vaikuttaneet mitenkään"

Henttala on luottavaisin mielin vaikean viime kauden jälkeen.

Lotta Henttala
Lotta Henttala
Lotta Henttala pyöräilee Trek Segafredo -tallissa.

Lotta Henttala (os. Lepistö) on päässyt viime aikoina harjoittelemaan suunnitelmien mukaan. Australian maastopaloista ei ole ollut haittaa suomalaisen harjoitusaikatauluille.

Maastopalot ovat riehuneet rankimmin itärannikolla Victorian ja New South Walesin alueilla, mutta myös Adelaiden ympäristö on kärsinyt paloista. Henttala osallistuu 16.-19.1. Santos Tour Down Under -kilpailuun, joka aiotaan ajaa Adelaiden ympäristössä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Henttala kommentoi kilpailuolosuhteita puhelimitse Yle Urheilulle.

– Metsäpalot eivät ole vaikuttaneet harjoituksiini, vaikka lenkeillä on näkynyt metsäpalojen jälkiä. Tottakai on ahdistavaa, kun uutisissa kerrotaan tulipaloista ja pystyynpalaneista eläimistä, mutta itse tekemiseen tulipalot eivät ole vaikuttaneet mitenkään, Henttala avaa tilannetta.

Henttala varmisti olympiapaikkansa jo viime vuoden puolella. Harjoitukset ovat olympialaisia silmällä pitäen sujuneet hyvin, lukuun ottamatta influenssaa, jonka Henttala sairasti ennen joulukuun leirijaksoa.

– Nyt edessä on ensimmäiset kilpailut, eikä ole odottettavissa mitään hurjia tuloksia vielä, mutta mistä sen tietää. Jos harjoitukset jatkuvat samaan malliin kuin viimeinen kuukausi on mennyt, olen todella tyytyväinen, Henttala kertoo.

Viime vuonna Noormarkusta kotoisin oleva pyöräilijä joutui jättämään MM-kisat väliin, ja hänen kautensa oli muutenkin terveyshuolien sävyttämä. Tällä hetkellä noormarkkuilainen on luottavaisin mielin.

– Viime kausi oli todella vaikea, mutta jos vaan pysyy terveenä ja meno jatkuu viimeisten viikkojen tapaan, niin näyttää hyvältä, Henttala päättää.

Lotta Henttala avioitui viime vuoden lokakuussa niin ikään ammattipyöräilijä Joonas Henttalan kanssa.

Lue myös:

Lotta Lepistö hankki Suomelle maantiepyöräilyn olympiapaikan – "Tokion radat ovat varmasti rankat"

Rajut vatsavaivat pakottivat Suomen pyöräilytähden kilpailutauolle – perhe ja urheilupsykologi auttoivat Lotta Lepistöä: "Voisitko antaa itsellesi armoa?"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat