Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Urheiluruutu

Flachaun maailmancupin rinne liian haastava suomalaislaskijoille – Nella Korpion ja Riikka Honkasen kisa jäi tyngäksi

Kilpailua johtaa ensimmäisen kierroksen jälkeen Slovakian Petra Vlhova.

alppihiihto
Nella Korpio
Nella Korpio Tomi Hänninen

Nella Korpio ja Riikka Honkanen eivät selviytyneet maaliin alppihiihdon maailmancupin pujottelun ensimmäisellä kierroksella Itävallan Flachaussa.

Numerolla 59 laskeneen Korpion kisa tyssäsi heti alussa. Flachaun kilpailu oli jo kolmas peräkkäinen, kun Korpio joutuu keskeyttämään.

– Vauhdikkaan näköistä oli, hän lähti varmasti oikealla asenteella. Nyt pitää vain kerätä ajatukset ja saada ne posiitiviset ajatukset ja oppia virheistä, Yle Urheilun asiantuntija Marcus Sandell sanoi.

Myös kisan 65:ntenä laskeneen Riikka Honkasen ensimmäinen lasku loppui lyhyeen.

– Tiedetään, että rata on kulunut. Nyt taisi olla vähän liikaa varovaisuutta ja kunnioitusta rataa kohtaan. Pitäisi laskea todella paljon rohkeammin. Jos joutuu vaikeuksiin, ei saisi ikinä luovuttaa, Sandell aloitti.

Sandell jäi kaipaamaan rohkeampaa laskemista.

– Tuossa annettiin aika helpolla periksi. Siinä olisi voinut aika pienellä korjauksella päästä takaisin ja laittaa hanat tiskiin ja katsoa, oisko vielä mahdollisuus. Neljän kepin perusteella ei saa tehdä vielä tuollaisia päätöksiä, että ei lasketa loppuun asti.

Kilpailun voittoon laski jo ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Slovakian Petra Vlhova. Ruotsin Anna Swenn Larsson oli lähellä yllätystä, mutta jäi slovakialaiselle lopulta 10 sadasosaa. Pujottelucupia johtava Mikaela Shiffrin jätettiin kolmanneksi.

Juttua päivitetty kello 22.50: Lisätty tieto toisen kierroksen tuloksista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Vlhova katkaisi Shiffrinin lähes vuoden voittoputken pujottelurinteessä – Honkanen lähellä jatkopaikkaa

Amerikkalaistähti Shiffrin pujotteli ylivoimaiseen voittoon kotikisassaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat