Suora

  • Assembly Winter 2020: CS:GO -turnauksen lohkovaihe, perjantai
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Moukarinheittäjä David Söderberg lopettaa pitkän uransa

Moninkertaisen arvokisaedustajan riesana ovat olleet lukuisat loukkaantumiset ja terveysmurheet.

yleisurheilu
David Söderberg.
David Söderbergin pitkä urheilu-ura päättyy.AOP

Moukarinheittäjä David Söderberg on päättänyt lopettaa urheilu-uransa. 40-vuotias vöyriläinen kertoi Vasabladetille (siirryt toiseen palveluun), että lukuisat loukkaantumiset ja muut terveysongelmat ovat estäneet kilpailemisen viimeisen puolentoista vuoden aikana.

– Olisin halunnut jatkaa, mutta huomasin, että se ei ole mahdollista, Söderberg kertoi lehdelle.

Söderberg on yksi viime vuosikymmenen menestyneimpiä suomalaisia arvokisaedustajia yleisurheilussa. Vuoden 2015 MM-kisojen kutossijan lisäksi hän on 15-kertainen SM-mitalisti ja nelinkertainen Kalevan kisojen mestari.

Vöyriläistä IF VOM -seuraa edustanut Söderberg heitti ennätyksensä 78,83 vuonna 2003. Vaikka hän ei sittemmin parantanut ennätystään, hän heitti yli 75 metriä 16 vuotena peräkkäin (2002–2017).

Söderberg sai uralleen kovan kirittäjän häntä vuotta nuoremmasta Olli-Pekka Karjalaisesta, joka voitti urallaan 15 Suomen mestaruutta. Karjalaisen vuonna 2004 heittämä 83,30 on yhä voimassa oleva Suomen ennätys.

Lue myös:

Keihäänheittäjä Oliver Helander menee olkapääleikkaukseen

Pikajuoksun olympiafinalistille kahden vuoden kilpailukielto dopingrikkeen takia

Henrik Dettmannin kolumni: 350 miljoonan euron museomääräraha? Olympiastadionin käyttötavat pitää nyt miettiä uudelleen

Magnus Kirt pokkasi Viron vuoden urheilija -pystin – kansa olisi valinnut Ott Tänakin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat