Suora

  • Assembly Winter 2020: CS:GO -turnauksen lohkovaihe, perjantai
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mikko Korhonen golfaa suomalaisnelikon parhaiten Abu Dhabissa

Korhonen on ensimmäisen kisapäivän jälkeen jaetulla sijalla 33.

golf
Nick Mumford
Mikko Korhonen (oik.) on paras suomalainen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Arkistokuva.Tomi Natri / AOP

Mikko Korhonen golfaa Euroopan-kiertueen Abu Dhabin kilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen suomalaisista parhaiten. Korhonen on torstain kisapuserruksen jälkeen jaetulla sijalla 33 tuloksella kaksi alle.

Korhonen löi kierroksella neljä birdietä ja kaksi bogia.

Muut kolme suomalaista jakavat sijaa 72 kentän ihannetuloksella. Samassa tuloksessa ovat Roope Kakko, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja.

Kaksi jälkimmäistä löivät kierroksillaan kaksi birdietä ja ja kaksi bogia. Putit eivät kuitenkaan Samoojalla omien sanojen mukaan uponneet.

– Lyöminen oli ihan kohtuu pirteää, eikä pahemmin ollut epävarmuutta pelissä pitkähkön tauon jälkeen, Samooja totesi tiedotteessa.

Kakko puolestaan taipui neljään bogiin sekä kahteen birdieen ja yhteen eagleen.

Kisan kärkipaikkaa jakavat Etelä-Afrikan Shaun Norris ja Italian Renato Paratore tuloksella kahdeksan alle.

Lue myös:

Upeasti Etelä-Afrikassa aloittanut Tapio Pulkkanen päätti golfkauden avauskilpailunsa 15. sijaan: "Kaksi kierrosta meni huikeasti"

Mikko Korhoselle olympialaiset ovat kisa muiden joukossa, ja sille suodaan ajatuksia vasta kesällä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat