Suora

  • Elävä arkisto esittää

Markku Kanerva jo toista kertaa peräkkäin Vuoden valmentajaksi

Markku Kanerva on saanut Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen lentoon.

Suomen urheilugaala
Markku Kanerva
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva on Vuoden valmentaja 2019. Joulukuussa 2016 Huuhkajien päävalmentajaksi tullut Kanerva johdatti joukkueensa viime vuonna historiallisesti ensimmäistä kertaa arvokisoihin.

Suomi varmisti EM-kisapaikkansa jo ennen viimeistä karsintaottelua, kun se voitti Liechtensteinin kotonaan. Tämä riitti vakuuttamaan myös urheilutoimittajat, jotka antoivat Kanervalle peräti 2369 ääntä. Kanerva valittiin Vuoden valmentajaksi myös 2018.

Vuoden valmentaja -äänestyksessä toiseksi tuli Suomen jääkiekkomaajoukkueen Jukka Jalonen. Hän sai äänestyksessä 1731 ääntä.

Päävalmentajaksi palannut Jalonen johdatti heti ensimmäisellä kaudella Leijonat sensaatiomaisesti MM-kultaan, vaikka siihen harva uskoi. Suomen joukkue oli täynnä ensikertalaisia ja finaalissa vastaan asettui Kanada, joka oli ennen Bratislavan kisoja kukistanut Suomen kolme kertaa loppuottelussa.

Vuoden valmentaja -äänestyksessä kolmanneksi nousi Venäjän lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo, joka sai 544 ääntä. Pitkään Suomen maajoukkueen päävalmentajana toiminut Sammelvuo siirtyi Venäjän luotsiksi viime keväänä ja johdatti joukkueen muun muassa Tokion olympialaisiin.

Muun muassa Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen historialliseen MM-hopeaan johdattanut Pasi Mustonen ei yllättäen yltänyt kolmen parhaan joukkoon äänestyksessä.

Lue myös:

Vuoden urheilijaksi valittu Teemu Pukki pelaa mieluummin kuin puhuu yleisön edessä – muisti herkistyneenä vaimoaan: “Kiitos, että jaksat joka päivä antaa minulle mahdollisuuden tehdä parhaani futiskentällä“

Teemu Pukki ylivoimaisella äänivyöryllä Vuoden urheilijaksi – Huuhkajien maalivahti kiilasi kakkoseksi Iivo Niskasen ja Lauri Markkasen edelle

Huuhkajat sykähdytti Suomea eniten – keräsi liki kolmasosan äänistä

Katso tallenne: Huuhkajat putsasi palkintopöydän, Teemu Pukki on vuoden Urheilija – Yle seurasi hetki hetkeltä Urheilugaalan huippuhetkiä

Huuhkajien historiallinen saavutus nousi kultaleijonien edelle – vuoden joukkue 300 äänen erolla miesten jalkapallomaajoukkueelle

Kommentti: Unohtakaa väsynyt vastakkainasettelu! Urheiluvuosi 2019 tarjosi jotain muuta paljon hienompaa ja sitä kannattaa muistella tänään

Näin jännität kotikatsomossa, ketkä voittavat halutuimmat Uno-pystit Urheilugaalassa

Teemu Pukki sai jo kunnianosoituksen – tässä ovat lajien parhaat urheilijat

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat