Suora

  • Assembly Winter 2020: CS:GO -turnauksen lohkovaihe, perjantai
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

TPS värväsi Lauri Tukosen miehistöönsä – "Uskon tuovani omia vahvuuksia seuran käyttöön"

Hyökkääjä Lauri Tukonen, 33, liittyy TPS-hyökkäykseen koesopimuksella.

urheilu
Lauri Tukonen
Lauri Tukonen TPS-paidassa vuonna 2015.Tomi Hänninen

Turun Palloseura vahvistuu laitahyökkääjällä Lauri Tukosella, jonka pesti kattaa aluksi viisi ottelua.

– Lauri on huippuammattilainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Halusimme katsoa tämän vaihtoehdon, jossa kummallakin osapuolella on vain voitettavaa, kertoo HC TPS:n pelaajatarkkailija Tomi Kallio.

– Tukonen tuo meidän arkeen ammattimaisuutta ja energiaa. Uskon, että hän pystyy auttamaan meitä pelillisesti tässä tilanteessa. Katsomme kokonaisuutta uudestaan viiden ottelun jälkeen, Kallio jatkaa.

Tukonen pelasi edellisen kerran turkulaisseuran riveissä kaudella 2015–2016. Tuolloin 18 otteluun tärähti saman verran tehopisteitä ennen loukkaantumistaan.

Viime kaudella Tukonen edusti Porin Ässiä, SHL:n Växjö Lakersia sekä sveitsiläistä Klotenia. Tämän kauden osalta Tukonen on ollut ilman seuraa.

– Tässä on tehty antaumuksella töitä sen eteen, että voin palata kaukaloon. Tämän projektin aikana on hyödynnetty kaikkea mahdollista tietoa sekä osaamista. Minulla on vakaa usko siihen, että pystyn tuomaan omia vahvuuksiani TPS:n käyttöön, kertoo Tukonen.

– Tuntuu hienolta palata TPS-paitaan. Vallitseva tilanne on pelaajan näkökulmasta katsottuna herkullinen, sillä joukkueen tekeminen on ollut nousujohteista ja taistelu pudotuspeleihin pääsystä tiivistyy, jatkaa Tukonen.

Lähteet: TPS-tiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat