Arvi Savolainen siirtyi omasta sarjastaan 130-kiloisten Suomen mestariksi: "Kyllä se käsissä tuntuu"

Olympiakarsintaturnaukseen valittu Kuosmanen leireili Tanskassa SM-kisojen aikaan.

suomenmestaruus
Arvi Savolainen
Arvi Savolainen (sinisissä) kukisti Konsta Mäenpään raskaan sarjan SM-finaalissa.Tommi Anttonen / Lehtikuva

Arvi Savolainen vaihtoi lennosta isojen miesten sarjaan, kun hänen kovin 97-kiloisten kilpakumppaninsa Elias Kuosmanen lähti kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisojen sijasta harjoitusleirille Tanskaan. Helsingin Hakan Kuosmanen oli jo aiemmin vallannut paikan maaliskuussa Unkarissa painittavassa olympiakarsintaturnauksessa.

Lahden Ahkeran Savolainen ei turhaan syöksynyt 130 kilon sarjaan Jyväskylän SM-molskilla. Hän otti väkisin raskaimpien painijoiden SM-kullan, kun voitti tarkalla peruspainillaan IK:n Konsta Mäenpään. Mäenpää yritti Savolaisesta nasakkaa niskalenkkiä, mutta yritykseksi se jäi. Savolainen arvasi Mäenpään metkut.

– Kyllä se käsissä tuntuu, kun vääntää itseään kahtakymmentä kiloa painavamman kaverin kanssa, Savolainen sanoi.

YTK:n kokenut Tuomas Lahti jäi 130-kiloisista sivuun selkäkivun takia aivan viime hetkillä.

Liikunta-aliupseeri Savolainen meni lauantaina nukkumaan mummonsa luokse kisapaikkakunta Jyväskylässä, mutta yhden yön jälkeen hänellä on taas täysi tohina päällä.

– Sunnuntaina suuntaan viikon treenileirille Kuortaneelle, Savolainen selvitti.

Peltokangas mielii EM-molskille

Savolaisen tavoin leirille matkaa myös 72-kiloisten kultaa huuhtonut Lapuan Virkiän Mikko Peltokangas. Peltokangas osoitti painillaan nopeuden ja tilannetajun merkityksen. Hän passasi Akseli Yli-Hannukselan heittoyrityksen, ajoi tämän pinteeseen ja selätti väkevästi.

– Minua kiinnostaa nyt vain EM-Rooma. Muuta en edes mieti. Mielestäni olen sinne myös näyttöni antanut, Herman Kare -turnauksessakin ykköstilan ottanut Peltokangas sanoi.

EM-kisat painitaan 10.-16. helmikuuta Italiassa.

Kooveen rajusti kehittynyt Elmer Mattila uusi viimevuotisen 67-kiloisten SM-kultansa. Mattila oli niin ikään ykkönen Herman Kare -turnauksessa.

SM-kisojen suurin yllättäjä oli Haukiputaan Heiton vasta 19-vuotias opiskelija Juho Pahikainen, joka otti 87-kiloisten finaalissa ylivoimaisen pistevoiton IK:n arvokisaedustaja Vili Ropposesta. SM-kulta oli Pahikaiselle ensimmäinen.

Lue myös:

Painiliitto iski sinetin: Elias Kuosmanen lähtee taistelemaan olympiapaikasta

Yllätysveto: Arvi Savolainen hakemaan olympiapaikkaa raskaasta sarjasta?

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat