Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Emmi Peltonen ylsi ennätyspisteisiinsä myös vapaaohjelmassa – nuorten venäläisluistelijoiden ylivoima mykistyttää: "En edes ajattele kisaavani heidän kanssaan"

Taitoluistelija Emmi Peltonen, 20, luisteli vapaaohjelmassa ennätypisteensä 115,30. Kaikki mitalit menivät venäläisluistelijoille.

taitoluistelu
Emmi Peltonen
Emmi Peltonen oli EM-kisojen viides.AOP

Emmi Peltonen luisteli viidenneksi taitoluistelun EM-kisoissa Itävallan Grazissa. Perjantain lyhytohjelmassa ennätyspisteensä 66,49 luistellut Peltonen jatkoi perjantain tapaan ennätystahdissa ja sai vapaaohjelmastaan pisteet ennätyspisteet 115,30.

Viidenneltä sijalta vapaaohjelmaan lähteneelle Peltoselle sattui hyvän alun jälkeen kaatuminen suomalaisen yrittäessä rittiä, mutta Peltonen siirtyi silti kahdenkymmenen luistelijan jälkeen kilpailun johtoon. Yhteispisteet 181,79 riittivät siinä vaiheessa niukasti Ekaterina Ryabovan edelle.

– Olen ihan OK sen kanssa. Ärsyttää vähän, että en osannut heti kasata itseäni heti sen ritin jälkeen. Muuten loppuohjelma meni hyvin ja osasin korjata rittitulpin siihen loppuun, Peltonen kertasi Yle Urheilulle.

Yleisö eli vahvasti mukana Peltosen ohjelmassa, ja siitä suomalainen sanoi nauttivansa.

– Tosi hienoa, että sitä arvostetaan. Luistelen siksi, että rakastan luistella ja tykkään esiintymispuolesta todella paljon. Hienoa, jos siinä eletään mukana.

Pisteisiin Peltonen oli tyytyväinen. Samalla sijoitus oli Peltoselle paras EM-tasolla ja arvokisoissa.

– Olen todella tyytyväinen tähän kilpailuun ja tyytyväinen, että pidin paikkani. Sinne jäi vaikka ja mitä, ja se on todella hyvä tietää jatkoa ajatellen. Tässä on vielä kilpailuja, missä niitä pystyy parantamaan. Ei muuta kuin lisää motivaatiota vain.

Seuraavaksi Peltonen sanoikin metsästävänsä kokonaista kilpailua.

– Että molemmat ohjelmat menisivät todella hyvin. Lisää treeniä ja toistoa vain.

Venäläiset omassa sarjassaan

Peltosen edellä lyhytohjelman jälkeen olleet Sveitsin Alexia Paganini sekä nuori venäläiskolmikko Anna Shcherbakova, Aleksandra Trusova ja Alena Kostornaia onnistuivat kaikki myös vapaaohjelmissaan, joten suomalaisen oli tyytyminen viidenteen sijaan.

Kilpailun voiton vei Kostornaia, 16, yhteispistein 240,81. Vuotta nuorempi Shcherbakova sai vapaaohjelmasta maannaistaan paremmat pisteet, mutta jäi kokonaispisteissä kolmen pisteen päähän Kostornaiasta. Venäläisten kolmoisvoiton täydensi Trusova 225,34 pisteellä.

– En edes ajattele kisaavani heidän kanssaan. Minulla on ihan omat juttuni. Tiedän, että he ovat nuoria pikkusia, jotka tekevät omia juttujaan, mikä on todella hienoa. Makeeta, että he pystyvät tekemään sellaisia, mutta itse kisaan ehkä näiden muiden naisten kanssa.

Peltonen ei pidä kilpailua kuitenkaan epäreiluna.

– Aivan uskomatonta, miten upeita asioita he pystyvät tekemään. Ihan ansaittu voitto ja mitalit.

Onnistuminen EM-kisoissa tuli Peltoselle mainioon paikkaan, sillä hän loukkasi viime keväänä jalkansa, jota kuntouttaessa meni viime kesä.

Niin ikään ennätyspisteisiinsä lyhyt- ja vapaaohjelmassa luistellut Linnea Ceder, 17, oli lopulta ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan hienosti 12:s.

Lue myös:

Emmi Peltonen luisteli EM-kisoissa ennätyspisteensä – vaikean kesän jälkeen tuli helpotus: "Jossain vaiheessa ajattelin, että mitä tästä tulee"

Linnea Ceder, 17, onnistui myös EM-kisojen vapaaohjelmassa – jälleen ennätyspisteet: "Ei ole sanoja, olen todella kiitollinen"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat