Kari Jalonen sai potkut Bernistä – viime kevään Sveitsin mestari on valahtanut sarjataulukon tyvipäähän

Jalosen korvaa Bernissä sveitsiläinen Hans Kossmann.

jääkiekko
Kari Jalonen
Kari Jalonen voitti Bernissä kaksi Sveitsin mestaruutta.AOP

Jääkiekkovalmentaja Kari Jalonen on saanut potkut sveitsiläisseura SC Bernistä. Seura kertoi asiasta verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Jalonen, 60, juhli viime keväänä toista Sveitsin mestaruutta Bernin päävalmentajana. Edellinen mestaruus tuli vuonna 2017.

Bern on voittanut runkosarjan kolme vuotta putkeen. Kuluvalla kaudella joukkue on ollut vaikeuksissa ja löytyy sarjataulukosta vasta yhdeksänneltä sijalta.

– SC Bern on päättänyt reagoida vaikeaan urheilulliseen tilanteeseen ja vapauttaa Kari Jalosen tehtävistään. Seura haluaa kiittää Jalosta erinomaisesta työstä kaupungissamme, tiedotteessa kirjoitettiin.

Jalonen kuuluu Suomen menestyneimpiin valmentajiin. Hän on valmentanut kotimaan liigassa kolmesti Kärpät ja kerran HIFK:n Suomen mestaruuteen.

Jalosen korvaajaksi Bernissä nousee sveitsiläinen Hans Kossmann, joka on toimut seurassa aiemmin apuvalmentajana. Kossmannin sopimuksensa kattaa loppukauden.

Viime kaudella Kossmann valmensi Grizzlys Wolfsburgia Saksan liigassa. Syksyllä 2018 hän juhli Sveitsin mestaruutta Zürich Lionsin päävalmentajana.

Lue myös:

Jori Lehterä palaa Leijonien paitaan – Jukka Jalonen valitsi Ruotsin turnaukseen neljä ensikertalaista

Nuorten Leijonien MM-pettymyksen jälkipyykki valmistui – urheilujohtaja antaa puhtaat paperit Raimo Helmisen valmennusryhmälle, yksi ongelma kisoissa silti korostui

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat