Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Yleisurheilun MM-hallikisat vaarassa jopa peruuntua kokonaan koronaviruksen takia – näin SUL aikoo reagoida: "Urheilijoiden terveys on päätöksenteon lähtökohta"

Maailman terveysjärjestön WHO:n linjaus ratkaisee Nanjingin kisojen kohtalon.

yleisurheilu
kuvituskuva yleisurheilu MM-hallikisat 2018
Yleisurheilun MM-hallikisat järjestettiin kaksi vuotta sitten Birminghamissa.AOP

Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa WA:ssa seurataan huolella Kiinasta levinnyttä koronavirusta. Uudentyyppinen koronavirus uhkaa Kiinan Nanjingissa 13.–15. maaliskuuta järjestettäviä MM-hallikisoja, jos Maailman terveysjärjestö WHO määrittää viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi.

WA:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski oli tiistaina yhteydessä WA:n toimitusjohtajaan ja lääketieteellisen valiokunnan johtoon.

– Uskon, ettei ainakaan Kiinassa järjestetä MM-hallikisoja, jos WHO tekee emergency-päätöksen, eli määrittelee viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi. Aikataulu on nyt sellainen, että kisoja on silloin vaikea järjestää muuallakaan, Pihlakoski arvioi tilannetta.

– Liitossa ollaan nyt koko ajan kuulolla, mitä WHO päättää.

Kiina on ryhtynyt järeisiin toimiin rajoittaakseen viruksen leviämistä. Tiistaina Finnair päätti peruuttaa lennot Nanjingiin ja Pekingin Daxingiin maan ryhmämatkakiellon takia. Lennot on peruutettu maaliskuun lopulle.

Myös MM-kisojen kohtalo saattaa olla lopulta Kiinan viranomaisten käsissä.

– Jos viranomaiset sanovat, ettei kisoja järjestetä, se on sitten siinä, Pihlakoski totesi.

SUL seuraa rauhassa tilannetta

Suomen urheiluliitto SUL ei ole vielä käsitellyt viruksen MM-kisoille aiheuttamaa uhkaa.

– Odotamme rauhassa, että World Athletics tekee ratkaisut MM-kisojen kohtalosta, SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto kertoi.

– Vielä ei tiedä, mihin suuntaan asia etenee, mutta me rupeamme miettimään ratkaisujamme vasta kansainvälisen liiton päätöksen jälkeen. Urheilijoiden terveys on tietenkin päätöksenteon lähtökohta tässä tapauksessa.

Varsin iso osa suomalaisista yleisurheilijoista kilpailee talven hallikisoissa säästeliäästi tai ei ollenkaan, koska ensi kesänä järjestetään Tokion olympialaiset ja Pariisin EM-kisat.

– Meiltä ei ole varmaan lähdössä kovin suurta joukkuetta MM-hallikisoihin missään tapauksessa, Aalto lisäsi.

Lue myös:

Koripallon olympiakarsinta väistää tartuntariskiä, pyöräilykisa peruuntui Kiinassa

Finnair peruu viisi viikoittaista lentoaan maaliskuun loppuun asti koronaviruksen takia

Kiinan koronaviruksen oireet muistuttavat hyvin paljon SARS:ia – tutkijat julkaisivat kuvauksen oireista

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat