"Piristyin, kun näin vedonlyöntikertoimet" – MM-otteluun valmistautuva Eva Wahlström uskoo, että hänen taitojaan ja voimiaan aliarvioidaan brittileirissä

Eva Wahlström puolustaa MM-vyötään Sheffieldissä helmikuun toisena lauantaina. Paikalliset vedonlyöntitoimistot pitävät kokenutta suomalaista ottelussa altavastaajana.

urheilu
Nyrkkeilijä Eva Wahlström nauraa Urheilugaalan haastattelussa
Eva Wahlström ehti otteluun valmistautumisensa lomassa Urheilugaalan humuun.

Eva Wahlström puolustaa ylemmän höyhensarjan maailmanmestaruusvyötään vaikeassa paikassa, Sheffield Arenassa. Hankalan paikasta tekee se, että Wahlströmin vastustajan, Terri Harperin koti on vain parinkymmenen kilometrin päässä ottelupaikasta.

Helmikuun toisena lauantaina Harper saa varmasti valtavan kannattajajoukon kehän ympärille. Eikä englantilaisnyrkkeilijän voittaminen Englannissa muutenkaan ole helppoa – tasainen vääntö ei tällä kertaa riitä Wahlströmille ottelun voittamiseen, mutta se ei suomalaisiskijää pelota.

– Sytyn siitä, että on jotenkin vaikeaa ja minun täytyy selvitä siitä. Se pitää minut terävänä, hereillä ja nälkäisenä. Minähän tykkään nyrkkeillä niin, että käytän vastalyöntejä ja annan toisen tehdä suurimman osan duunista. Todennäköisesti se ei nyt riitä, vaan kyllä me lähdetään siitä, että olen aktiivinen.

Valmistautuminen tehty huolella, mutta keventäen

Wahlström on saanut valmistautumiseen apua norjalaiselta Katharina Thaderzilta, joka on ollut suomalaisnyrkkeilijän harjoitusvastustajana. Harjoittelussa on mietitty erilaisia skenaarioita otteluun ja miten Wahlström ottelee Harperin tiettyjä lyöntejä vastaan.

– Olemme käyneet läpi niitä lyöntejä, joita Harper todennäköisesti lyö, ja minun aseeni niihin. Meillä on ollut joka toinen päivä sparria ja sitten meillä on ollut tehtävänyrkkeilyä, jossa Thaderz toimii Harperin lailla.

Aiempiin otteluihinsa verrattuna Wahlström on nyt keventänyt harjoitteluaan. Alla on puolisentoista vuotta rankkaa treeniä – niin rankkaa, että Wahlström uupui. Hänellä oli aamuisin vaikeaa nousta ylös ja saada lapsi kouluun. Silti hän hoiti sekä arjen pyörittämisen että päivittäiset harjoitukset.

– Vaikka olen nyt keventänyt harjoittelua, olen silti harjoitellut ihan hirveästi. Nyt on ollut pakko keventää, että olisin tarpeeksi nälkäinen ja tarpeeksi virkeä ja olisi halua nyrkkeillä hyvin. Ollemme siis keventäneet, mutta edelleen se tarkoittaa, että olemme harjoitelelleet kaksi kertaa päivässä ja hyvin.

Etuna kokemus

Wahlstömin puolella ottelussa on kokemus ja menestys ammattilaiskehissä. Wahlströmin tuleva vastustaja on otellut vasta yhdeksän ammattilaisottelua. Nousevana tähtenä pidetty Harper voikin nuoruuden innolla lähteä titteliotteluun liian vauhdikkaasti. Wahlströmillä on allaan 20 ammattilaisottelua Harperia enemmän ja hän luottaa entisen valmentajansa Risto Merosen sanontaan: joka hosuu alussa, niin väsyy lopussa.

– Jos Harper tekee hirveästi duunia alussa, niin tehköön. Minä voin silti pitää sisäisen rauhan ja enemmän torjua lyöntejä. Katsoa, etten tule ainakaan itse lyödyksi. Yritän, etten lähde liikaa hötkyilemään mukaan. Kyllä se varmaan rauhoittuu, kun saan muutaman kerran lyötyä vastaan.

Koska tulevassa ottelussa on voittaakseen oltava selvästi vastustajaa parempi, on Wahlström miettinyt valmentajansa Risto Juvosen kanssa monia taktiikkoja. Wahlström uskoo, että hänen kokemuksestaan on hyötyä juuri taktisella puolella.

– Olen todella nopea vaihtamaan taktiikkaa tarvittaessa. Aistin koko ajan ja teen äkkiä muutoksen tarvittaessa. Tietäen, että siellä voi olla vaikea voittaa, minun on lähtökohtaisesti oltava hyvin aktiivinen.

Odotettavissa aliarviointia ja vastustajan hehkutusta

Ottelun lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. WBC-liiton maailmanmestaruutta puolustava Wahlström on rankingissa korkeammalla ja ottelijoista menestyneempi, silti brittien vedonlyöntitoimistot pitävät häntä altavastaajana. Harper puolustaa kohtaamisessa IBO-liiton mestaruusvyötä, mutta IBO on WBC-liittoa pienempi.

– Piristyin, kun näin vedonlyötikertoimet. Se oli minulle todella iso yllätys. Ajattelin ensin, että kertoimet ovat väärinpäin. Luulen, että he aliarvioivat lyöntivoimani ja osaamistani myös.

Vaikka kertoimet yllättivätkin suomalaisen, ymmärtää hän, mihin ne perustuvat. Harper on ollut urallaan voittamaton, mutta ei Wahlströmilläkään ole tilastoissaan kuin yksi tappio. Se tuli hänen tavnomaista painoluokkaansa ylemmästä, kevyestäsarjasta, missä hän otteli painoluokkansa maailman parhaaksi nyrkkeilijäksi sanottua Katie Tayloria vastaan. Irlantilaisnyrkkeilijää arvostetaan todella korkealle Brittein saarilla ja Harper on nostettu hänen manttelinperijäkseen.

– Tuntuu myös, että välillä häntä pidetään Taylorina. Puhutaan välillä, kuin hän olisi yhtä tasokas nyrkkeilijä, mutta ei hän ole. Vaikka hän on tosi, tosi taitava, niin ura on kuitenkin aika alussa.

Helmikuun ottelua pidemmälle 39-vuotias nyrkkeilijä ei ole miettinyt.

– Tähän otteluun vedetään kuin viimeistä päivää kuin sen jälkeen ei olisi yhtään mitään enää ja sen jälkeen katsotaan, mitä käteen jäi.

Lue myös:

Eva Wahlström puolustaa MM-titteliään helmikuussa

Nyrkkeilijä Eva Wahlström ei halua lyödä vastustajaansa – tuore dokumentti paljastaa yllättäviä tilanteita kehästä ja sen ulkopuolelta

Eva Wahlströmin paras tuliainen titteliottelusta oli maailmanmestaruusvyö – yllättävä tilanne ottelun alussa oli sotkea koko kamppailun: "Minua jännitti samoin kuin joskus nuorena nyrkkeilijänä"

Juuri tiukan lääkärintarkastusrumban läpi käynyt Eva Wahlström pitää nyrkkeilyn kuolemantapauksia surullisina – "Jokainen ottelija on hyväksynyt, että tällaista saattaa käydä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat