Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Kirvesmurhaaja

Kalevi Numminen mullisti aikanaan koko suomalaisen kiekkoilun Neuvostoliiton-matkalla iskeneellä oivalluksellaan: "Minun piti käydä firmojen omistajat ja esimiehet lahjomassa kahveilla"

Jääkiekkolegenda Kalevi Numminen täytti perjantaina 80 vuotta.

jääkiekko
Kalevi Numminen
Kalevi Nummisen käyttämä pelinumero 2 on Tapparan historian ensimmäinen jäädytetty numero.Tomi Hänninen

Kun perjantaina 80 vuotta täyttävä Kalevi Numminen astuu Hakametsän jäähallin suojiin, alkaa ympäriltä kajahdella iloisia morotteluja. Saapuja on kaikille tuttu, ja onnitteluja Tapparassa pelannut ja valmentanut legenda saa molemmista päistä pukukoppikäytävää.

– Tässä on tuttuja miehiä jäällä, vaikka he ovatkin Ilveksen miehiä. Heidän valmentajansa tuli heti ensimmäisenä kättelemään minua. Tällaista tämä on. Jääkiekko on yhdistävä tekijä, hyväntuulinen Numminen kertoo.

Aikanaan Hakametsä oli Nummiselle kuin toinen koti, niin paljon tunteja on kulunut jäähallissa eri rooleissa. Eikä lätkäjätkyys ole minnekään vuosien varrella karissut, vaikka nykyisin Numminen käy katsomassa kasvattajaseuransa Tapparan pelejä hieman aiempaa valikoidummin.

Vapaa-aika kuluu jääkiekon parissa, mutta valmennusvastuun Numminen jättää muille.

– Jos en ole Hakametsässä, olen Kaukajärven hallissa katsomassa lapsenlapseni Nicklaksen pelejä. En kuitenkaan suuremmin neuvo häntä. Tein niin jo poikani Tepon kanssa. Olen ollut isä ja nyt sitten vaari, en valmentaja.

Kalevi Nicklas ja Teppo Numminen
Kalevi Numminen (vas.) oli katsomassa Tapparan peliä poikansa Teppo Nummisen ja pojanpoikansa Nicklas Nummisen kanssa Hakametsän jäähallissa vuonna 2017.Tomi Hänninen

Pientä haikeuttakin on ilmassa, kun syntymäpäivähaastattelua tehdään Suomen vanhimman jäähallin uumenissa. Vuonna 1965 Hakametsässä pelattiin ensimmäiset jääkiekko-ottelut. Nyt hallissa pelataan viimeisiä SM-liigapelejä, sillä Tampereen uuden Kansiareenan jäähallin on tarkoitus valmistua vuonna 2021.

Nummiselle Hakametsä on täynnä monia rakkaita muistoja, kuten hallin loppuunmyydyt paikalliskamppailut. Vielä tuolloin Hakametsän kapasiteetti oli päälle 10 000 katsojaa. Kun peli oli loppuunmyyty, tarjottiin pelaajille seuraavana päivänä kahvit.

– Täällä on perinteet ja historia. Eihän mikään Hakametsää voita.

"En mamoillut, enkä antanut periksi"

Vaikka Numminen syntyi Mouhijärvellä, hän pitää itseään Tammelan poikana. Mouhijärvellä hän syntyi vuonna 1940 sodan takia. Tamperetta alettiin pommittaa vuonna 1939, ja Nummisen äiti lähti sotaa pakoon kohti kotikuntaansa Kiikoista.

Jääkiekon Numminen aloitti Tapparaa edeltäneessä TBK:ssa vuonna 1952.

Tuohon aikaan TBK:lla oli vain edustusjoukkue sekä A- ja B-juniorijoukkueet. Numminen pelasi C-junioreissa, jotka pelasivat kaupunginosajoukkueissa. Koska nykyisenlaista sarjajärjestelmää ei vielä ollut, TBK:n C-pojat pelasivat omaa sisäistä sarjaansa.

Numminen luuti alusta asti puolustajan tontilla.

– Olin isokokoinen, ja sitä tarvitaan lähellä maalia. En nyt ihan hidas ollut luistimilla, mutta hyökkääjät tarvitsevat nopeita soluja, Numminen selventää pelipaikan valintaa.

Tapparan edustusjoukkueeseen Numminen nousi vain 17-vuotiaana. Samalla kaudella hän juhli jo ensimmäistä Suomen mestaruuttaan muun Tapparan joukkueen kanssa. Suomen mestaruuksia Numminen saavutti pelaajan yhteensä kolme.

Vuonna 1965 tähtipelaaja Numminen jäi Tapparaan, vaikka joukkue putosi sarjatasoa alemmas. Jo seuraavana keväänä Numminen ja kumppanit nostivat kirvesrinnat takaisin pääsarjaan.

Numeroa 2 kaukalossa kantanut Numminen myöntää, että oli urallaan kova peluri. Kunnioitus vastustajia kohtaan kuitenkin säilyi, vaikka kaukalossa otteet olivat kovat.

– En mamoillut, enkä antanut periksi. Joskus tuli vähän ylilyöntejäkin. Pitää olla terve itsetunto päällä, muuten kiekkokaukalossa ei pärjää. Kyllä siinä jätkät kävelevät yli ja jos alkaa mamoilla, ei edes pääse kaukaloon.

Olen sanonut, että oikea polvi on Jääkiekkoliiton ja vasen on sitten Tapparan. Tänäänkin olen aamulla kävellyt puoli tuntia ja ajanut kuntopyörää 25 minuuttia. Samanlainen satsi on edessä illalla. Siten valmistaudun polvileikkaukseen. Vähän on jätkä rapistunut.

Kalevi Numminen

Vaikka ylilyöntejä kävi, ei yhtäkään vastustajaa tarvinnut Nummisen mukaan kantaa kaukalosta ulos hänen tekosiensa takia. Puolustaja itsekin säästyi suurilta loukkaantumisilta, mutta vuonna 1969 päättyneestä urasta häntä muistuttavat polvet.

– Oikeassa jalassa on tekonivel. Vasempaankin jalkaan todennäköisesti laitetaan tekonivel. Olen sanonut, että oikea polvi on Jääkiekkoliiton ja vasen on sitten Tapparan. Tänäänkin olen aamulla kävellyt puoli tuntia ja ajanut kuntopyörää 25 minuuttia. Samanlainen satsi on edessä illalla. Siten valmistaudun polvileikkaukseen. Vähän on jätkä rapistunut.

Valmentajana löytyi menestysresepti

Nummisen menestyksekäs peliura päättyi keväällä 1969, mutta rakas seura Tappara ei unohtunut silloinkaan, vaan huippupelaaja hyppäsi penkin taakse joukkueen päävalmentajaksi.

Ensimmäisen kosketuksensa valmentamiseen Numminen pääsi kokemaan jo 1950-luvun puolivälin jälkeen, kun hän veti teini-ikäisenä Tapparan kiekkokoulua Koulukadun ulkojäillä. Peliuransa loppupuolella Numminen toimi jo Tapparan apuvalmentajana.

Kun päävastuu valmentamisesta sitten annettiin Nummiselle, hän yritti imeä kaiken saatavilla olevan tiedon itseensä. Yksi antoisimmista kokemuksista oli matka Neuvostoliittoon katsomaan Anatoli Tarasovin valmennusmetodeja.

– Se oli armeijan joukkue, joten he harjoittelivat kaksi kertaa päivässä. Opimme paljon. Kun he tulivat hallille, pelaajat laittoivat verkkarit päälle ja menivät pihalle pelaamaan koripalloa ennen jääharjoituksia. Siellä oli ulkona lämpöä 10–15 astetta. Jätkät olivat t-paidoissa ja lyhkäisissä urheiluhousuissa. Siinä haettiin karaistumista.

Numminen vakuuttui harjoitustyylistä. Hän päätti, että Tapparassakin aletaan harjoittelemaan kahdesti päivässä, aamuin ja illoin.

– Ensin minun piti käydä firmojen omistajat ja esimiehet lahjomassa kahveilla, että jätkät pääsivät treeneihin. He olivat kaikki töissä. Tein kierroksen, eikä siinä sitten mitään. Aloimme treenata kaksi kertaa päivässä.

Muutos oli merkittävä suomalaisessa jääkiekossa. Tappara loi itselleen fyysisen edun muihin nähden, ja Numminen johdatti tamperelaiset mestaruuteen vuosina 1975, 1977 ja 1979.

– Kohti ammattilaisuutta siinä mentiin. Markkinoinnissa puhuimme puoliammattilaisuudesta. Rupesimme maksamaan vähän päivärahoja ja sellaista.

Pian muut Suomen seurajoukkueet alkoivat etsiä keinoja kuroa eroa Tapparaan kiinni. Sitä kautta koko harjoittelukulttuuri muuttui Suomessa, mikä heijastui myöhemmin myös maajoukkuetoimintaan.

Rumbassa perhe tuki

Paitsi Neuvostoliiton-matka, on Nummisen valmennuksessa ollut suuressa roolissa myös vaimo Pirkko, on entinen kansainvälisen tason pikaluistelija. Pirkko Numminen ja hänen kurssikaverinsa Jyväskylän liikuntatieteellisestä etsivät yhdessä Nummisen kanssa keinoja kehittää Tapparan toimintaa entistä paremmaksi.

Samalla kun Numminen toimi Tapparan valmentajana, hän pyöritti puumailoja valmistanutta Montreal-Urheilu Oy:ta.

Tampereella pidettyjen jääkiekon MM-kisojen jälkeen myynti kasvoi, kun mailoja alettiin toimittaa yhä useampaan maahan. 1970-luvulla yritys eli kulta-aikaansa.

– Parhaimmillaan siellä taisi olla 70-80 ihmistä töissä ja tehtiin kahta, kolmea vuoroa, kun oikein tuli tilauksia.

Vaimolleen Numminen jakaa kiitosta ammatillisten apujen lisäksi tuesta arjessa.

– Onhan tämä sellainen rumba ollut, että jos ei ole sitä urheiluhenkeä aviopuolisolla, niin ei tästä tule mitään. Sen täytyy olla porukkapeliä.

Lue myös:

Numminen pelasti Tapparan – ”En voi kuin ihmetellä, miten selvisin hengissä”

Kun Tapparalla meni huonosti, Numminen jäi pelaamaan – moni muu lähti karkuun

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat