Suora

  • Urheiluruutu
  • Uupumus oli tuhota Nooralotta Nezirin uran - romahdus opetti hyvinvoinnin merkityksen
  • Urheiluruutu

Ikävän ihanat kolme sekuntia erotti Hyvärisen ja Hakolan – hopeamies manasi maalissa väliaikapalveluaan: "Ei ollut lopussa mitään hajua tilanteesta"

Perttu Hyvärisen ja Ristomatti Hakolan mitalihaastattelusta muodostui huumorintäyteinen keskinäinen sanailu.

hiihto
Perttu Hyvärinen
Perttu Hyvärinen otti kaiken ilon irti ensimmäisestä Suomen mestaruudestaan.Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Perttu Hyvärinen ja Ristomatti Hakola kävivät tiukan sekuntitaiston 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan Suomen mestaruudesta Vöyrillä. Voittajaksi selviytyi Hyvärinen, joka kukisti Hakolan kolmen sekunnin turvin.

– Annan pienen nootin omalle väliaikapalvelulle: ei tulla sieltä maastosta kuvailemaan maaliin, vaan jäädään loppuun asti antamaan väliaikoja. Ei ollut lopussa kyllä mitään hajua tilanteesta, Hakola manasi Yle Urheilun haastattelussa.

– Ikävä kolme sekuntia. Kyllä kolme sekuntia tuntuu pahalle.

Hakolan viereen saapunut Hyvärinen virnisti maajoukkuekaverilleen leveästi ja totesi näiden kolmen sekunnin olleen hänen mielestään varsin mukavia.

– Minusta ne tuntuvat tosi hyvälle. Lämmittää mieltä, hän virnisti ja sanoi seuranneensa kisan aikana Hakolan irvistystä, aina kun he kohtasivat 2,5 kilometrin ladulla.

Kaksikko ehti myös morjestelemaan toisiaan, vaikka Hyvärinen sanoikin olleensa koko kisan ajan aika ahtaalla.

– Tänään oli minun ja "Risen" välinen otatus. Oberstdorfissa Rise antoi tukea, kuten tänäänkin. En olisi varmasti noin kovaa hiihtänyt ilman Ristomattia, Hyvärinen kehaisi.

Parisataa päivää liikaa

Mestaruus oli Hyväriselle uran ensimmäinen. Hän sanoi arvostavansa tätä hyvin korkealle, sillä se oli jälleen yksi haluttu etappi tälle kaudelle.

– Annan tälle varmaan isomman arvon kuin Ristomatti, sillä Risellä on niitä niin paljon. Ensimmäinen Suomen mestaruus on aina ensimmäinen, Hyvärinen sanoi.

Hakolan mielestä Hyvärinen oli mestaruutensa ansainnut, sillä Puijon Hiihtoseuran hiihtäjä on viime aikoina osoittanut olevansa “hirveässä kunnossa”.

Hyväntuulinen kaksikko otti kisalatujen lisäksi myös perinteisen mitalihaastattelun haltuunsa, sillä he hoitivat osittain kysymyksetkin.

– Mistä sinä repäisit sen kymmenen sekunnin eron kolmannella kierroksella? Hakola kyseli Hyväriseltä, joka pyöritteli päätään vastatessaan.

– En kyllä tiedä yhtään. En kyllä oikaissutkaan, Hyvärinen vakuutti.

Hakola nauroi haastattelujenkin onnistuvan heiltä hyvin, sillä he liikkuvat vuodessa parisataa päivää “samoissa piireissä”.

– Parisataa päivää liikaa, tuore mestari kommentoi virnistäen.

Lue myös:

Hyväriselle uran ensimmäinen Suomen mestaruus tiukan sekuntitaiston jälkeen

SM-kultaansa makustellut Pärmäkoski jättää sprintin väliin, mutta jää Pohjanmaalle harjoittelemaan – "Menen riskillä ensi viikonlopun maailmancupeihin"

Naisten kymppi Pärmäkosken ylivoimaa – pronssin sekuntitaisto ratkesi viimeisellä kilometrillä

Iivo Niskanen ei osallistu SM-hiihtoihin – "Terveys on laitettava etusijalle"

Vöyrillä suunniteltiin jo tykkilumen tuontia turverekoilla Vuokatista ja kokeiltiin lumetusta rehutehtaan jäähdyttämössä – "Tässä järjestelytoimikunnassa kaikki on mahdollista"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat