1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. NHL

Kollegat ja valmentajat ylistävät vasta kahdeksantena suomalaisena 1000:nnen NHL-ottelun rajan ylittänyttä Valtteri Filppulaa: "Ei ole yllätys, että kaveri on pystynyt tekemään tuollaisen uran"

Filppula on ehdottomasti yksi niistä pelaajista, joka on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran niin sanotusti kaikessa hiljaisuudessa, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä

Valtteri Filppula siirtyi jälleen täksi kaudeksi Detroit Red Wingsiin. Kuva: Getty images

Vancouver. Kun puhutaan Valtteri Filppulasta vasta kahdeksantena tuhanteen NHL-otteluun yltäneenä suomalaispelaajana, olisi helppo tukeutua vanhoihin kliseisiin siitä, miten suurien otsikoiden ulkopuolella kaikessa hiljaisuudessa läpi uransa pelannut keskushyökkääjä on jäänyt vailla ansaitsemaansa huomiota.

Osaksi näin varmasti onkin, sillä Filppula on ehdottomasti yksi niistä pelaajista, joka on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran niin sanotusti kaikessa hiljaisuudessa. Se, että Filppulaa ei näe usein näyttävissä otsikoissa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Vantaalla syntynyt ja kiekkokasvatuksensa saanut pelaaja nauttisi lajiväen keskuudessa suurta arvostusta.

Päinvastoin.

NHL-urallaan Detroitia, Tampa Bayta, Philadelphiaa sekä New York Islandersia edustanut Filppula tunnetaan läpi jääkiekkoilevan maailman lahjakkaana ja älykkäänä urheilijana sekä jääkiekkoilijana, jonka voi hyvällä syyllä todeta toimineen jonkinlaisena pelitapaesimerkkinä läpi vuosikymmenien.

Suomalainen jääkiekkohistoria ei tunne montaa yhtä kokonaisvaltaista pelaajaa.

– Mietipä, millainen jääkiekkoihminen Steve Yzerman on, Suomen maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Mikko Koivu aloittaa, kun keskustelu puhelimessa kääntyy Valtteri Filppulaan.

Steve Yzerman on kolminkertainen Stanley Cup-voittaja sekä olympiavoittaja. Detroit Red Wingsin suuruusvuosien keulakuva ja kapteeni, varmasti yksi jääkiekkohistorian kovimmista johtajista. Peliuransa jälkeen jämäkkänä ja vaativana seurajohtajana tunnettu Yzerman on ollut rakentamassa Tampa Baysta yhtä NHL:n parhaista organisaatioista.

Ei ole kauhea yllätys, että kaveri on pystynyt tekemään tuollaisen uran. Paketti oli niin valmis jo silloin, kun hän lähti NHL:ään.

Hannu Jortikka

Vuosi sitten Yzerman palasi Detroitiin, missä tämä pyrkii palauttamaan autokaupungin ylpeyden takaisin huipulle seurajohtajan ominaisuudessa.

– Ensin Yzerman pelasi Valtterin kanssa. Kun hän sitten meni Tampaan seurajohtajaksi, hän vei Filppulan sinne mukanaan. Kun hän nyt palasi Detroitiin, hän halusi Valtterin heti sinne. Eivät tällaiset jutut ole sattumaa. Se, että tuon tason kiekkomies vie Filppulaa perässään, kertoo, miten valtavaa arvostusta kaveri nauttii, Koivu jatkaa.

– Tuntuu, että tätä eivät ihmiset aina ymmärrä.

Tavaramerkki näkyvissä jo nuorena

Valtteri Filppulan nousu kohti kansallista ja lopulta kansainvälistäkin huippua käynnistyi vuosituhannen alussa yllättävällä ja nopealla tavalla. Jokerien A-junioreissa kovaa jälkeen tehnyt Filppula toki tiedettiin lahjakkaaksi, mutta tuohon maailman aikaan alle parikymppiset juniorit eivät nousseet helpolla tuloksentekoyksiköihin kalliissa joukkueessa.

Jokereita vuosina 2003-05 valmentanut Hannu Jortikka ihastui kuitenkin nuoreen lahjakkuuteen nopeasti.

– Se oli sitä aikaa, kun hommattiin paljon pelaajia muualta. Perheeni oli Turussa, joten kävin paljon katsomassa A-junioreiden pelejä ja sitä lahjakkuutta ei ollut vaikea huomata. Sanoin, että nyt jätetään joku pelaaja hommaamatta, meillä on täällä pari kaveria tulossa omasta takaa, Jortikka muistelee Yle Urheilulle.

Filppulan lisäksi Jortikka oli iskenyt silmänsä puolustaja Sami Lepistöön, joka päätyi myöhemmin Filppulan tavoin NHL:ään.

– Olin molempien kohdalla aivan varma asiasta. Olin nähnyt maajoukkueluotsina Nummiset, Ojaset, Selänteet ja Jokiset. Ei ollut mitään epävarmuutta, tuleeko tällaisista jätkistä pelaajia. Mitä enemmän näin Valtterin pelaavan, sitä varmempi olin, että tässä on meille pelaaja. Kun tuollainen lahjakkuus yhdistyy kovaan työntekoon, tulee hyvää jälkeä.

Valtteri Filppula toi Stanley cupin Vantaalle.

Ja oikeassahan Jortikka oli. Filppulan ensimmäinen (2003-04) SM-liigakausi katkesi loukkaantumiseen, mutta jo toisella kaudellaan nuori vantaalaishyökkääjä operoi loppuotteluihin yltäneen joukkueen kakkossentterinä sensaatiomaisella varmuudella Glen Metropolitin takana.

Monet nuoret ovat joutuneet hiomaan kokonaisvaltaista pelaamistaan aikuisten sarjoissa, mutta Filppula hurmasi tunnollisella ja laadukkaalla kuudenkymmenen metrin pelaamisellaan jo parikymppisenä tulokkaana. Vaikka Detroitin kesällä 2002 varaama keskushyökkääjä iski toisella kaudellaan 30 (10+20) tehopistettä, puolustamisen kustannuksella tehot eivät koskaan tulleet.

Tästä Filppula tunnetaan myös NHL:ssä.

– Hän oli tässä mielessä kova ammattilainen jo nuorena poikana. Valtteri ei ollut otsikoissa sen vuoksi, että teki kolme maalia, mutta erinomainen pelitapapelaaja hän oli jo silloin. Aina ensin oli kyse hommien teosta joukkueen eteen, pelaamisesta taktiikan ja joukkueen edun mukaan, Jortikka kehuu.

– Ei ole kauhea yllätys, että kaveri on pystynyt tekemään tuollaisen uran. Paketti oli niin valmis jo silloin, kun hän lähti NHL:ään. Muistan hyvin miettineeni hänen lähdettyään, että sinne jää. Ei ollut pienintäkään huolta siitä, että siellä tulisi jotakin vaikeuksia.

Vahva kulttuuri kasvatti voittajan

Se, että juuri Detroit Red Wings varasi Filppulan, oli tunnolliselle kahden suunnan pelaajalle kuin lottovoitto. Kuuliainen, nöyrä ja määrätietoinen jääkiekkoilijan alku ei olisi voinut päästä syksyllä 2005 kehittymään parempaan paikkaan kuin Detroitiin – keskelle suuren seuran suuria vuosia.

Steve Yzerman, Chris Chelios, Brendan Shanahan, Nicklas Lidström, Pavel Datsyuk ja niin edelleen. Legendaarisen Joe Louis Arenan pukuhuone oli täynnä paitsi kovinta mahdollista teknistä osaamista, myös armottoman johtajuuden tuomaa vaatimustasoa. Kaikkea tekemistä määritti voittaminen – tai ainakin siihen pyrkiminen.

Valtteri Filppula, Pavel Datsyuk ja Niklas Kronwall juhlivat Stanley cupin voittoa vuonna 2008. Kuva: AOP

Kaiken lisäksi päävalmentajana hääri kovana piiskurina tunnettu Mike Babock.

– On se aina onnestakin kiinni, mihin tulee varatuksi ja millaisia pelaajia seurassa silloin on, Filppula myöntää.

Filppulan urasta puhuttaessa Detroitin ensimmäisien vuosien merkitystä ei voi väheksyä. Nuori suomalaispelaaja, joka oli jo lähtökohtaisesti valmis laittamaan peliin kaiken, pääsi näkemään aikansa todellisilta suuruuksilta, miten hommia tehdään päivittäin.

Ja toisaalta sen, miten joukkueen yhden maalin ottelut voitetaan.

– Ne olivat minulle todella tärkeitä vuosia. Siinä oli niin paljon pelaajia, joita seurata jäällä ja sen ulkopuolella. Tuo on yksi osa sitä, miksi olen pysynyt ehjänä läpi urani. Silloin näin, miten tehdään hommia jään ulkopuolella. Sain kaikesta siitä vain lisää tekemisen intoa, Filppula muistaa.

– Eikä se ollut sitä, että Babcockin olisi tarvinnut vaatia. Sanoisin, ettei hän jään ulkopuolisiin tekemisiin puuttunut millään tavalla. Se oli pelaajisto, joka teki ja pelaajisto, joka vaati aivan älyttömästi toisiltaan. Jatkuvasti tehtiin töitä. Kyllä siihen kulttuuriin oli helppo mennä mukaan.

Viimeistään tässä kulttuurissa Filppulasta itsestäänkin kasvoi yksi kovimmista voittajista suomalaisessa jääkiekkohistoriassa.

Toki Filppula oli osa hyvää joukkuetta, mutta ei vantaalainen koskaan esimerkiksi pudotuspeleissä ole ainoastaan osallistumassa ollut. Ensinnäkin Filppula (166) on pelannut Jari Kurrin (200) ja Esa Tikkasen (186) jälkeen suomalaisista kolmanneksi eniten pudotuspeliotteluita NHL:ssä.

Lisäksi Filppula on niitä harvoja suomalaisia, joiden pistekeskiarvo (0,52) on pudotuspeleissä korkeampi kuin runkosarjassa (0,51).

Kun panokset ovat kovimmillaan, Filppula on tavallisesti noussut esiin. Peräti kolme kertaa Stanley Cupin finaaleissa pelannut Filppula on tehnyt yhdeksässätoista pelaamassaan loppuottelussa yhdeksän (4+5) tehopistettä. Suomalaisista tältä osin edelle kiilaavat ainoastaan Kurri ja Tikkanen.

Kun Detroit kohtasi Pittsburghin loppuotteluissa peräkkäisinä vuosina 2008 ja 2009, Filppula oli näiden sarjojen paras maalintekijä Henrik Zetterbergin ja Max Talbotin kanssa neljällä osumallaan.

Detroitin voittoon päättyneessä sarjassa 2008, Filppula onnistui maalinteossa muun muassa sarjan katkaisseessa kuudennessa pelissä. Vuotta myöhemmin, Filppula ratkaisi toisen loppuottelun maalillaan. Eikä Filppula tyytynyt sivuosaan loppuotteluissa myöskään Tampan kanssa – punalamppu paloi kesällä 2015 loppuotteluiden viidennessä osassa.

Filppula pelasi Detroitin kanssa Stanley Cup -finaaleissa myös vuotta myöhemmin. Pittsburgh vei kuitenkin ottelusarjan 4–3. Kuva: AOP

Vaikka suomalaissentteriä ei tunneta pistehirmuna, kovissa paikoissa merkintöjä on tullut tiheään.

– En ole miettinyt runkosarjaa ja pudotuspelejä erikseen. Olen aina pyrkinyt valmistautumaan ja pelaamaan samalla tavalla, mahdollisimman hyvin jokaiseen peliin. En ole stressannut mitään pelejä enempää kuin toisia, välillä menee paremmin, välillä huonommin. Kun on tehnyt kaikkensa, voi sitten olla sinut lopputuloksen kanssa, Filppula sanoo.

Filppulan vahvuudet pelaajana, kypsä sahaaminen molemmissa päissä yhdistettynä pehmeisiin käsiin ja terävään pelipäähän, tuntuvat sopivan erinomaisesti juuri pudotuspelimaailmaan, missä pelaamisesta tulee aiempaakin tarkempaa.

– Kyllähän ”Valle” nimenomaan pudotuspeleissä on parhaimmillaan. Hän on niin älykäs pelaaja, että kun pelaamisesta tulee tarkkaa ja virheet alkavat merkitä, hän nousee esiin. Niitä virheitä ja hölmöjä ratkaisuja on häneltä turha odotella, Filppulan hyvä ystävä ja vanha joukkuekaveri Detroitista, Ville Leino huomauttaa.

– Varmaa on, ettei hänellä kovissa paikoissa oma taso tipu mihinkään. Pikemminkin se menee toisinpäin, kun paineet kasvavat. Hän pystyy silloinkin pelaamaan sitä omaa hyvää peliä. Ei Valtterilla kovissa paikoissa koskaan ole maila tärissyt, NHL:ssä 951 ottelua pelannut Jussi Jokinen komppaa.

Soihtu nuoremmille

Rehellisyyden nimissä Filppula on silti tehnyt leipänsä jostakin muualta kuin tehotilastoista. Se, mistä Filppula on tehnyt NHL:ssä taidetta, on laadukas kahden suunnan pelaaminen. Oli sitten kyse tärkeästä oman pään aloituksesta ottelun loppuhetkillä, kriittisestä jäähyn taposta tai vastustajan ykkösketjun pysäyttämisestä, katseet ovat aina kääntyneet Filppulaan.

Filppula on ollut läpi viisitoistavuotisen NHL-uransa joukkuepelaaja vailla vertaa. Pelaaja, joka ei loista suurissa otsikoissa, mutta joka nauttii oman joukkueen – ja liigan – sisällä valtavaa arvostusta.

– En tule koskaan sanomaan, että tee Valtteri 25 maalia. Hän varmasti haluaisi, mutta hän on meille niin hyödyllinen niin monella muullakin tavalla. Hän tappaa jäähyt, hän pelaa ylivoimalla, hän ottaa aloitukset, hän on jäällä viimeisillä hetkillä ja niin edelleen. Voisin jatkaa loputtomiin, Tampa-luotsi John Cooper totesi 2015 finaalien aikoihin.

– Hän tekee meille tuota kaikkea ja tällaiset kaverit ovat joukkueelle korvaamattomia, Cooper jatkoi.

Eikä mikään ole tältä osin vuosien saatossa muuttunut. Toki, kun Filppula aloitti Detroitissa syksyllä 2005, tämä oli kokeneen joukkueen nuorin pelaaja. Kun hän pitkän tauon jälkeen menneenä kesänä palasi kaupunkiin, nyt hän on 35-vuotiaana nuoren joukkueen kolmanneksi vanhin pelaaja.

Se mestaruusvuosi 2008 oli sellainen, että hommat lähti luistamaan heti alusta. Koko ajan oli sellainen tunne, että me voitetaan kaikki.

Valtteri Filppula

Ne asiat, mitkä tekevät suomalaisesta joukkueelleen arvokkaan pelaajan, eivät ole muuttuneet mihinkään.

– Silloin, kun hän pelasi Detroitissa ja minä olin lapsi, hän oli yksi suosikeistani. Hän oli suosikkini, koska hän oli niin aliarvostettu ja koska hän pelasi peliä oikein. Valtteri oli kuin pikku-Datsyuk silloin. Hän pelaa aina peliä oikein, joukkuetoveri Dylan Larkin totesi perjantain ottelun jälkeen Detroit Free Pressille.

Eikä Larkin ole ainoa, joka näkee Filppulassa samoja piirteitä kuin seuran venäläisikonissa.

– Valle on köyhän miehen Datsyuk, heillä on paljon samoja ominaisuuksia. Valtterin pelityyli on Datsyukin pelityyli. Jos olisin valmentaja, laittaisin häntä joka paikkaan; ylivoimat, alivoimat, tärkeät aloitukset, vastustajan ykköstä vastaan ja muuta. Ihan sama kuin Datsyukin kanssa. Näiden jääkiekkoymmärrys on niin korkealla, Kimmo Timonen toteaa.

On Filppulakin silti oppirahansa joutunut maksamaan. Keväällä 2007 joukkue hävisi konferenssifinaaleissa Anaheimille. Vuotta myöhemmin joukkue voitti Stanley Cupin, mutta kesällä 2009 takkiin tuli seitsemännessä Stanley Cupin loppuottelussa Pittsburghille.

Etenkin vuoden 2009 finaaleissa Pittsburghin Jevgeni Malkin laittoi Filppulan johtaman vitjan melkoiseen mankeliin. Toisaalta Red Wingsin kolmen vuoden putki oli huimaa tykitystä, toisaalta enemmänkin oli tarjolla.

– Se 2008 mestaruusvuosi oli sellainen, että hommat lähti luistamaan heti alusta. Koko ajan oli sellainen tunne, että me voitetaan kaikki. Meitä oli aika vaikea voittaa, ja kyllä sellaisella itseluottamuksella on iso merkitys. Juhlat muistaa kyllä pitkään. Kyllä siinä varmaan pari viikkoa meni, Filppula virnuilee.

– Vuotta myöhemmin Malkin oli meille liian hyvä. Ei saatu häntä kiinni. Meillä oli kyllä silloinkin tosi hyvä joukkue, että olisi se sarja voinut mennä toisin päinkin.

Kaikkea oppimaansa Filppula yrittää nyt välittää eteenpäin nuoressa Detroitin joukkueessa. NHL:n ylivoimaisesti huonoin joukkue tällä kaudella on kaukana suuruuden päivistään, mutta samaan aikaan seuralla on varsin mukava määrä lupaavia nuoria pelaajia systeemissään.

Filppulan kaltaiselle veteraanille on siis nuorentuneessa joukkueessa käyttöä.

– Yritän tehdä niitä asioita, mitä itse täällä nuorena näin ja koin. En ole koskaan ollut kovin äänekäs kopissa enkä ole vieläkään, mutta haluan auttaa nuoria jäällä ja olla salilla näyttämässä esimerkkiä. Ehkä jäällä tulee ketjukavereiden kanssa enemmän juteltua ja neuvottua, Filppula avaa.

– Ei minun ole iän myötä tarvinnut itsessäni mitään muuttaa, eikä se toimisikaan, jos olisin niin tehnyt. Kaiken tällaisen pitää tulla luonnostaan.

Valtteri Filppula kuuluu joukkueensa kokeneimpiin.

Päävalmentaja Jeff Blashillilla ei ollut Filppulan lauantain juhlaottelun alla muuta kuin ylistäviä sanoja jaettavana liittyen Filppulan esimerkkiin.

– Hän on ollut Detroitiin palattuaan aivan loistava roolimalli. Hän on todellinen ammattilainen, joka harjoittelee kovaa ja välittää todella paljon tästä joukkueesta. Hän käyttäytyy paineen alla lisäksi aina rauhallisesti. Hän on aivan loistava esimerkki nuorille täällä.

"Aika Federer-tyyppinen"

Mutta millainen on Valtteri Filppulan persoona? Sitä tuntuu harva jääkiekkoyhteisössä tietävän vähän, sillä vantaalaislähtöinen Filppula tunnetaan hiljaisena, vaatimattomana ja rauhallisena tyyppinä.

Minnesota-kapteeni Mikko Koivu on pelannut paljon Filppulaa vastaan, mutta paljon myös tämän kanssa. Muun muassa Vancouverin olympialaisissa keskushyökkääjät pelasivat samassa ketjussa.

– Äärimmäisen fiksu kaveri, jolla on hiljainen itseluottamus, se on mielestäni ihailtavaa. Ei hänen tarvitse pitää melua itsestään, mutta silti hän on tosi itsevarma ja älykäs jätkä kaikin puolin. Veikkaan, että on melko vaikeaa löytää ketään, jolla olisi ”Vallesta” jotakin pahaa sanottavaa.

Ville Leino tuntee niin ikään Filppulan hyvin.

– Kyllä Valle siviilissäkin tosi rauhallinen on, ei hän tykkää itsestään numeroa tehdä. Mutta hyvää seuraa hän on aina ja helkkarin hauska jätkä, jolla on tosi hyvä huumori. Ehkä se huumori hänessä on sellainen, mikä on jäänyt suurelta yleisöltä piiloon, Leino sanoo.

Minkäänlaisista kohuotsikoista on turha ollut Filppulaa vuosien saatossa hakea. Pohjois-Amerikan vuosinaan Filppula on noussut otsikoihin vain kerran, silloinkin ulkojääkiekkoilullisista syistä. Toronto, jonka valmentajana toimi Filppulan hyvin tuntenut Babcock, olisi halunnut suomalaisen riveihinsä talvella 2017, mutta Filppula kieltäytyi siirtymästä Tampasta Torontoon.

Kun on tehnyt kaikkensa, voi sitten olla sinut lopputuloksen kanssa.

Valtteri Filppula

Tampa oli kauppaamassa suomalaista, mutta tämä pysty itse määrittelemään hieman sitä, mihin.

Raportit Detroitista olivat takavuosina kertoneet mestaruusjoukkueen rungon lopulta väsyneen Babcockiin, joten Filppulan ounasteltiin mahdollisesti tuntevan samoin.

– Babcock on ollut urani tärkein valmentaja. Ei siinä ollut mitään draamaa, miksi en halunnut siirtyä Torontoon. Olin kesällä tehnyt Tampalle sen listan joukkueista, mihin minut voi tarvittaessa siirtää, eikä Toronto ollut sillä listalla. En sitten talvella halunnut alkaa sitä listaa muuttamaan, Filppula kertaa.

Mutta onko kukaan koskaan nähnyt aina hyväkäytöksisen ja sympaattisen Filppulan hermostuvan?

– Kyllä minä osaan hermostuakin esimerkiksi peleissä, mutta yritän pitää mielen tasaisena, ettei ala liikaa keulia, Filppula hymyilee.

– Harvemmin se hermostuu, enkä minä ole mitään isompaa purkausta nähnyt, mutta kyllä se sieltä kilpailullisuuden kautta meinaa välillä tulla. Enemmän se näkyy tuolla tennismatseissa tai kun ollaan käyty pelaamassa padelia. Mutta aika Federer-tyyppinen hän on, ei sieltä isoja purkauksia tule, Leino kertoo.

Hopeinen maila muistutus omistautumisesta

Lienee siis reilua kaiken edellä mainitun jälkeen todeta, että tuhannen NHL-ottelun Valtteri Filppula ei ainakaan kollegoiden, valmentajien tai seurajohtajien keskuudessa ole miltään osin jäänyt vailla arvostusta. Kannattajien näkemykset tai kirjoitettujen artikkeleiden määrä, on kokonaan toinen keskustelu.

– On hyvä muistaa, että kun Valtteri tuli liigaan, peli oli erilaista. Piti olla iso, vahva ja pystyä vääntämään. Nyt pitää olla nopea ja taitava, että pysyy menossa mukana. Hän oli hyvä 2000-luvun alussa isojen poikien pelissä ja nyt hän pelaa 2020-luvun lätkää nuorten kanssa. On melkoinen saavutus pysyä tuossa murroksessa mukana, Jussi Jokinen sanoo.

– Ei voi kuin hattua nostaa.

Filppula itse, vähemmän yllättäen, ei huomiota enempää kaipaisikaan.

– Minulle riittää se, että joukkueen sisällä arvostetaan ja mielestäni olen sitä arvostusta saanut ihan hyvin. Se on minulle tärkeämpää. Se, mitä kirjoitetaan, on eri juttu. Ei ne jutut aina ole sellaisia, mitä toivoisi, mutta ymmärrän hyvin, miten se puoli toimii. Se on myös osa urheilijoiden elämää.

Valtteri Filppula on viihtynyt NHL-kaukaloissa vuodesta 2005. Kuva: AOP

Kun Filppula maanantaina luistelee Little Caesars-areenan jäälle Detroitissa, ojennetaan hänelle tuhannesta NHL-ottelusta muistoksi hopeinen maila, jollainen roikkuu seinällä toistaiseksi vain seitsemällä suomalaispelaajalla. Ainakin tuon pienen hetken Filppula joutuu viettämään kirkkaissa valoissa, jotka tämä on todellakin ansainnut.

– Onhan se hieno juttu, että olen päässyt pelaamaan niin kauan. Olen ollut onnekas, että olen välttänyt isommat loukkaantumiset ja pysynyt melko hyvin terveenä. Olen kiitollinen, että olen päässyt pelaamaan niin paljon pudotuspelejä ja menestymään. Ei tämä mikään tavoite ole ollut, mutta voi tästä ylpeä olla, Filppula toteaa.

Eikä Filppulan tarvitse itsekseen maanantaina iloita. Sympaattisen suomalaisen puolesta iloa ja ylpeyttä tuntee moni joukkuekaveri, valmentaja sekä seurajohtaja omien läheisten lisäksi.

Ja tähän teemaan palaa puhelun lopuksi myös Mikko Koivu.

– Hehkuta sitten kunnolla sitä Vallea, että hän saa kerrankin ansaitsemansa huomion.

Ei oikeastaan edes tarvinnut, sillä kollegat ja valmentajat tekivät sen kirjoittajan puolesta.

Ja juuri se merkitsee pelaajalle itselleenkin eniten.

Lue myös:

Näin syntyi Joel Kivirannan ensimmäinen NHL-osuma, myös Patrik Laine jatkoi maalitehtailua – Aleksander Barkovin vammasta lisätietoja tänään

Lehkonen osui Montrealin voitossa – Barkov loukkaantui