Ristomatti Hakolan kultajahti päättyi dramaattisesti – Joni Mäelle uran ensimmäinen mestaruus

Joni Mäki oli vakuuttava miesten sprintin finaalissa Vöyrillä.

Verneri Suhonen, Joni Mäki ja Karri Hakala
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Pohti Ski Teamin Joni Mäki otti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden, kun hän voitti vapaan hiihtotavan finaalin Vöyrin SM-kisoissa.

Mäki oli vahva koko sprinttipäivän, sillä hän oli karsinnan ykkönen ja hallitsi myös alku- ja välieräänsä. Finaalista odotettiin etenkin Mäen ja kolmen vuoden takaisen mestarin Ristomatti Hakolan yhteenottoa, mutta tämä kuihtui Hakolan kaatumiseen.

Jämin Jännettä edustava Hakola hiihti liian lähellä Ilmajoen Kisailijoiden Karri Hakalaa ja kaksikon sukset osuivat yhteen ennen radan puoliväliä. Hakala pysyi pystyssä, mutta Hakolan kultajahti päättyi mukellukseen.

Mäki iski tämän jälkeen pökköä pesään ja pystyi ottamaan selkeän voiton ja mestaruuden. Hakala ja Hollolan Urheilijat -46:n Verneri Suhonen taistelivat himmeämmistä mitaleista Mäen takana ja Suhonen nousi tässä taistossa hopealle, Hakala sai pronssia.

Korjaus kello 15.35: Hakola ei ollut hallitseva sprintin Suomen mestari. Hän on voittanut edellisen kerran sprintin SM-kultaa vuonna 2017.

SPRINTTI (V)

1. Joni Mäki 2.48,78

2. Verneri Suhonen + 1,57

3. Karri Hakala + 2,25

4. Lauri Vuorinen + 5,92

5. Lauri Mannila + 6,50

6. Ristomatti Hakola + 7,28

Lue myös: