Kävelijä Tiia Kuikan ihmeellinen toipuminen vakavasta auto-onnettomuudesta yllätti lääkärinkin – treenaa jo kaksi kertaa päivässä

Tiia Kuikka loukkaantui vakavasti lokakuussa harjoituslenkillä, kun auto ajoi hänen ylitseen. Kuikka sai murtumia ja keskivaikean aivovamman. 

Tiia Kuikka on joutunut opettelemaan monta asiaa uudelleen syksyn onnettomuuden jälkeen. Kuva: Jouko Tapper / Yle

PAJULAHTI. Kun katselee kilpakävelijä Tiia Kuikan harjoittelua ja kuuntelee hänen puhettaan, ei voi millään uskoa, että tuo nuori nainen on vain hieman yli kolme kuukautta sitten ollut erittäin vakavassa liikenneonnettomuudessa. Kuikka joutui lokakuussa harjoituslenkillään auton yliajamaksi ja sai vakavia vammoja. Murtumien lisäksi hänelle tuli keskivaikea aivovamma, ja puhuminenkin oli opeteltava uudestaan.

– Olin jo valmistautunut siihen, että tämä saattaa viedä tosi kauan aikaa, eikä siltikään tiedä, tulenko ikinä palaamaan ihan normaaliin. Mutta nyt näyttää tosi hyvälle, Pajulahden liikuntakeskuksessa leireilevä Kuikka kertoo huojentuneena.

– Olen onnellinen siitä, että olen edennyt paljon nopeammin, mitä yksikään asiantuntija olisi osannut olettaa.

”En muista kolarihetkestä mitään”

Viime vuoden 26. päivä lokakuuta oli Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustavalle Kuikalle kohtalokas. Viidenkymmenen kilometrin kävelyn suomenennätyksen tehnyt urheilija lähti harjoituslenkille kotikaupungissaan Savonlinnassa. Hän ei vielä tiennyt, että tuo lenkki tulisi vaikuttamaan hänen elämäänsä enemmän kuin yksikään aikaisempi harjoituslenkki.

– Muistan siitä päivästä sen, että oli kiva syksyinen poutasää ja mukava aamu. Muistan myös, että olen lähtenyt lenkille ja minulla oli tavoitteena kävellä 15 kilometriä.

– Törmäys tapahtui aika alkumatkasta. Ylitin suojatietä ja auto ajoi minua kohti. En muista itse kolarihetkestä yhtään mitään. Ilmeisesti sen verran nopeasti olen mennyt siinä tajuttomaksi, kertoo Kuikka.

Aika nopeasti sitten selvisi, että ei puhuta ihan päivän tai kahden levosta.

Jani Lehtinen

Kuikka sai törmäyksestä vakavia vammoja. Hänen olkapäänsä meni lähes säpäleiksi ja hän sai kaksi kallon murtumaa, jotka aiheuttivat muun muassa aivoverenvuotoa. Hänet kuljetettiin tajuttomana Kuopioon sairaalaan.

Tiia Kuikan valmentaja Jani Lehtinen oli ihmetellyt kun urheilijasta ei harjoituslenkin jälkeen kuulunut mitään. Lehtinen sai tietää suojattinsa onnettomuudesta, kun toinen valmentaja Keijo Kosonen soitti hänelle.

– Aluksi ei tiennyt sitä, kuinka vakava onnettomuus oli ollut. Aika nopeasti sitten selvisi, että ei puhuta ihan päivän tai kahden levosta, muistelee Urheiluliiton kävelyvalmentajana työskentelevä Jani Lehtinen lokakuista tapaturmaa.

Kun Kuikka alkoi tulla osastolla takaisin tajuihinsa, hän oli hämmentynyt, eikä tiennyt missä oikein oli ja miksi.

– Mielelle oli tosi rankkaa ymmärtää sitä. Päivä toisensa jälkeen sain enemmän tietoa siitä, mitä tässä on käynyt ja mitä tämä tietää tulevaisuudelle. Siinä oli sellaista epävarmuutta, mutta nythän se näyttää tosi hyvälle. Ne vaikeat hetket olivat siellä marraskuussa, Kuikka sanoo.

Valmentaja Jani Lehtinen (oik.) on joutunut miettimään kaikki Tiia Kuikan harjoitusohjelmat uusiksi. Kuva: Jouko Tapper / Yle

Kotiutuminen etuajassa

Kuikka oli Kuopiossa sairaalassa kaksi viikkoa, sen jälkeen hänet siirrettiin Lappeenrannan sairaalaan vaativan kuntoutuksen osastolle.

– Vakavin vamma oli keskivaikea aivovamma, joka siitä täräyksestä koitui. Pirstaleiksi menneeseen olkapäähään jouduttiin tekemään aika iso ja pitkä leikkaus, Kuikka sanoo.

– Toinen olkavarsi on nyt aika titaaninen. Sitä ei saanut heti alkaa kuntouttamaan, mutta nyt jumppaan sitä joka päivä ja teen tiettyjä liikkeitä, jotta sitä saisi kohti normaalia toimintakykyä.

Kuikalle sanottiin, että hän joutuu olemaan sairaalassa pitkään, mutta sisukas nainen kuntoutui sairaalahoidossa nopeasti.

– Jouduin olemaan osastolla kuukauden. Positiivisena yllätyksenä pääsin sieltä pois useamman viikon aiemmin, mitä minulle oli ääneen sanottu.

Lieneekö syynä ollut Kuikan loistava pohjakunto vai hänen vahva huippu-urheilijan tahtotilansa, mutta lääkäritkin yllättyivät nopeasta kuntoutumisesta.

– Minua hoitava neurologian erikoislääkärini oli yllättynyt, että olin ollut siellä jo fyysisesti ihan pirteä.

Kotihoitoon Parikkalaan

Kuikka pääsi kotiin Parikkalaan isän ja äidin hyvään hoitoon. Siinä vaiheessa hän kärsi vielä kolarista aiheutuneista muistiongelmista. Vielä tuolloin hän tarvitsi kertomansa mukaan apua liki kaikessa.

– Itsellänikään ei ollut luottoa siihen, että muistaisin mihin olen menossa. Ylipäätään pukeutuminen ja kaikki oli käden takia hankalaa.

Sairausaikana lähipiirin tuki on ollut Kuikalle korvaamatonta ja voimaannuttavaa.

Nyt olen keskittynyt siihen, etten vertaile mitä tämä olisi ollut ilman onnettomuutta.

Tiia Kuikka

Kului aikaa, ennen kuin urheilija pystyi analysoimaan tapahtuneen ja huomaamaan, miten vammat vaikuttivat arkeen. Alkuun Kuikka ei hoksannut esimerkiksi muistiongelmia. Kun aivot alkoivat toimia paremmin, hän huomasi eron onnettomuutta edeltäneeseen aikaan.

– Välillä näin asiat positiivisesti, mutta välillä ajattelin, kuinka kaukana sitä vielä on sellaisesta normaalista toimintakyvystä, Kuikka kertoo.

– Ehkä luonteenikin on sen verran sisukas, että kun tajusin jääneeni henkiin, niin halusin yrittää parhaani ja palata kaikin mahdollisin keinoin normaaliin arkeen.

Kuntoutusta ja uudelleen opettelua

Kuikka on joutunut opettelemaan monta asiaa aivan uudelleen.

– Alkuun opettelin puheterapeutin kanssa puhetta. Se alkoi paranemaan ihan itsestään nopeaan tahtiin, mikä oli yllättävää.

– Tällä hetkellä opettelen monen asian tekemistä yhtäaikaa, niin että tarkkaavaisuus riittäisi niihin. Se oli vielä pari kuukautta onnettomuuden jälkeen hankalaa ja aivoillekin tosi iso rasite, vaikka ne olisivat olleet yksinkertaisia asioita.

Kuikka on käynyt lukuisia kertoja lääkärissä kontrollikäynneillä, pään magneettikuvauksissa sekä erilaisissa kuntoutuksissa. Nyt sairaalakäyntejä on kerran viikossa.

On selvää, että 25-vuotiaan kävelijän tunnetilat ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Onnettomuuteen on liittynyt myös voimakkaita pettymyksen tunteita.

– Nyt olen keskittynyt siihen, etten vertaile mitä tämä olisi ollut ilman onnettomuutta. Vertaan mieluummin edelliseen viikkoon ja edelliseen kuukauteen, että nyt tämä ja tämä sujuu paremmin ja paremmin.

Käsityöt ovat Tiia Kuikan lempipuuhaa ja neulominen on auttanut häntä toipumisessa. Kuva: Jouko Tapper / Yle

Päivä kerrallaan

Kuikka kokeili ensimmäisiä lyhyitä kävelyharjoituksia joulukuussa. Määrät ja tehot ovat pidentyneet vähitellen. Nyt hän kiertää jo rataa Pajulahden Liikuntakeskuksen harjoitushallissa. Kuikan kävelyssä ei näy mitään silmiinpistävää.

Vaikka toipuminen on ollut nopeaa, urheilemisessa pitää edetä rauhallisesti päivä kerrallaan. Sykerajoja pitää nostaa vähitellen, sillä paineet eivät saa nousta. Aivovaurion riski on edelleen olemassa.

Valmentaja Jani Lehtinen onkin joutunut miettimään kaikki harjoitusohjelmat uusiksi.

– Lääkäriltä ei tule sitä kilometrimäärää. Asteittain katsotaan, miten kroppa reagoi. Nyt on nostettu vähitellen määrää ja tehoa, kun ei ole tullut mitään kielteistä palautumisen ja voinnin osalta, kertoo Lehtinen.

Kuikka tekee maanantaina Pajulahden hallissa treenin, jossa hän kävelee viisi kertaa kaksi kilometriä peruskestävyysalueella. Palautusta vetojen välissä tulee puolitoista minuuttia. Viimeinen veto on hieman kovempi, ja syke nousee 170 tienoille. Kuntoutuminen on edennyt valtavalla vauhdilla. Sekä urheilija että valmentaja ovat tyytyväisiä.

– Joka treeni ja joka viikko on ollut positiivinen yllätys, kuvailee valmentaja Lehtinen.

Tulevaisuus vielä avoinna

Ajatus urheilu-uran jatkamisesta on pyörinyt vahvana Kuikan mielessä. Hän haluaa edelleen satsata urheiluun kaiken, kunhan olo palaa normaaliksi. Toistaiseksi uran paras arvokisasijoitus on Berliinin EM-kilpailujen 13. sija. Dohan MM-kisojen kävely jäi häneltä viime syksynä välistä sairastumisen vuoksi.

Kilpailuihin palaamisesta ei Kuikan mukaan kannata vielä edes puhua. Onnettomuudesta on kulunut vasta hieman yli kolme kuukautta.

– Kilpailuista ollaan vielä aika kaukana. Treenit ovat olleet aerobisella puolella. Kun pääsin sairaalasta, niin 120 syke tarkoitti, että hissukseen käveltiin normaalia kävelyä. Ei siinä juuri muuta tehty.

Tällä hetkellä Kuikka leireilee Nastolassa Pajulahden Liikuntakeskuksessa. Hän asustaa alppimajahuoneistossa, jossa on vuoristoilma ja säädettävät korkeudet. Kuikan huoneen säädetty korkeus on 2200 metriä.

– Lähinnä haemme verihyötyjä. Oli kiva, että elimistö sopeutui hyvin tänne alppimajaan. Siinä oli pieni riski, kun veriarvot olivat romahtaneet niiden leikkausten ja verenvuotojen takia, kertoo intohimoisena harjoittelijana tunnettu Kuikka.

Nyt neulon säärystimiä. Käsityöt ovat ihan lempparipuuhaa.

Tiia Kuikka

Päivä alppimajassa alkaa päärakennuksen ruokalan aamiaisella. Aamupäivällä on ensimmäinen treeni ja sen jälkeen lounas. Ruokailun jälkeen Kuikka lepää, neuloo, lukee kirjoja ja kuntouttaa leikattua olkapäätään. Illalla ohjelmassa on toinen kevyt harjoitus ja päivällinen. Kuntoutumista on sekin, että Kuikka katsoo elokuvia ja tekee pieniä aivojumppatehtäviä.

– Se on hyvä täällä opistolla, ettei tule liikaa kuormitusta. Saa vähän levätäkin, eikä ole kiire, sanoo 50 kilometrin kävelyn SE:n 4.29,25 omistava urheilija.

Kuikka on Pajulahden jälkeen lähdössä Espanjan leirille, jossa on tarkoitus opetella tekniikkaa sekä edetä rauhallisesti.

Kuikka on valmistunut jalkaterapeutiksi, mutta ehti olla vain kolme viikkoa jalkaterapeutin töissä ennen onnettomuutta. Hän on ollut siitä lähtien sairaslomalla, joka kestää ainakin maaliskuun puoliväliin saakka.

Kuntoutumisessa erityisenä apuna on ollut neulominen, joka sujuu jo hyvää vauhtia.

– Olen neulonut parit lapaset ja yhdet villasukat. Nyt neulon säärystimiä. Käsityöt ovat ihan lempparipuuhaa, naurahtaa Kuikka.

Korjaus klo 12.17: Kuikan huoneen säädetty korkeus on 2200 metriä, ei 2,2.

Lue myös: