Suora

  • Urheiluruutu

Westerlund kertoo toipuneensa ensimmäisistä potkuistaan seitsemän vuotta – konkarivalmentaja on huolissaan nykytrendistä, mutta muistuttaa erottamisen hyvistä puolista

Erkka Westerlund suosittelee kaikille valmentajille ammattiapua.

jääkiekko
Erkka Westerlund, Jokerit
Erkka Westerlund on urallaan valmentanut Jokereita kuudella kaudella.Tomi Hänninen

SM-liigavalmentajien hyvinvointi ja avunsaaminen kriisitilanteissa nousi keskusteluun tällä viikolla, kun Liikuntatieteellinen seura julkaisi viime kaudella tehdyn selvityksen valmentajien työnkuvasta. Harri Rindellin ja Heidi Packalenin tekemässä selvityksessä valmentajat kertovat, että tarvitsisivat työssään enemmän tukea ja ammattiapua hädän hetkellä.

Suomen Ammattivalmentajat ry:n puheenjohtaja Erkka Westerlund sanoo, että yhdistyksen on reagoitava tilanteeseen.

62-vuotias Westerlund muistaa itse ensimmäiset valmentajapotkunsa hyvin. Hän oli aloittanut jääkiekkovalmentajan työt 1980-luvulla. Vuonna 1987 JYP irtisanoi Westerlundin tappioputken jälkeen. Se hävetti.

– Huomasin jälkeenpäin, että kun en käyttänyt ammattiapua, kävin prosessia läpi seitsemän vuotta, että sain koottua itseni henkisesti ja palaset kohdalleen. Kun tuli seuraava vaikea paikka ja käytin ammattiapua, asia oli käsitelty noin kuukaudessa, Westerlund kertoo Ylelle.

SM-liigan päävalmentajat kaudella 2018-19.
Viime kauden 15:stä SM-liigan päävalmentajasta 10 on saanut potkut viime syksyn jälkeen. Jarno Kuusinen/AOP

Oman kokemuksensa perusteella Westerlund suosittelee valmentajia käyttämään rohkeasti esimerkiksi psykoterapeutin apua, mikäli sellaista on tarjolla. Hyötyä on myös kokeneempien valmentajien avusta, jotta itse ei tarvitsisi tehdä valmentajana samoja virheitä kuin edeltäjät.

– Suurin osa valmentajista ymmärtääkseni käyttää jo työnohjaajaa ja mentoreita. Suosittelen sitä kaikille. Se on paras tapa, varsinkin, kun on nuoria valmentajia. Kannattaa ottaa oppia tehdyistä virheistä.

Potkuilla voi olla myös positiivisia vaikutuksia

Vaikka valmentajien hyvinvointi ja nykyinen potkujen antamisen trendi on otettava vakavasti, Westerlund muistuttaa, että irtisanomisessa voi olla myös hyviä puolia.

Vaikka kävin itsekin seitsemän vuotta kasvuprosessia läpi, olen saanut sitä kautta todella paljon ja olen ollut sen jälkeen parempi valmentaja.

Erkka Westerlund

Westerlund itse kävi ensimmäisten potkujensa jälkeen läpi paljon omia tuntemuksiaan. Piti miettiä, mitä itse teki väärin, kuka hän on ihmisenä ja mitä on nyt tekemässä. Kun vastauksen näihin kysymyksiin löytyivät, oli sillä vaikutusta uran jatkoon.

– Urheilussa pitäisi ymmärtää, että epäonnistumisen paikat ovat parhaita kasvunpaikkoja. Vaikka kävin itsekin seitsemän vuotta kasvuprosessia läpi, olen saanut sitä kautta todella paljon ja olen ollut sen jälkeen parempi valmentaja.

Erkka Westerlund
Erkka Westerlund on saavuttanut valmentajana muun muassa olympiahopeaa Torinosta vuonna 2006.Antti Lähteenmäki\YLE

Varsinkin nuoria valmentajia voi pelottaa tulevaisuus ensimmäisten potkujen jälkeen. Westerlundin mukaan valmentajan arvo voi kuitenkin jopa kasvaa työmarkkinoilla, jos uutta työtä pitää hetki odotella.

– Suomessa meidän organisaatiomme alkavat olla sen verran ammattimaisia, että jos on hyvä valmentaja ja tekee hyvää työtä, ne valmentajat tiedetään.

Potkuihin pitää varautua aikaisessa vaiheessa

Westerlund on jo aiemmin kritisoinut sitä, että urheilussa palvotaan nykyisin voittamista, eikä ajatella pitkäjänteisen työskentelyn voimaa. Sitä paitsi valmentajapotkujen jälkeen harvoin saavutetaan parempia tuloksia kuin ennen niitä.

Hänen mukaansa urheilun arvo on oppiminen, joka myös ruokkii voittamista.

Tästä huolimatta nykykiekossa potkut ovat usein käytettävä ratkaisu, kun tulokset kaukalossa ovat alavireisiä. Westerlundin mukaan jokaisen valmentajan on jo sopimusta allekirjoittaessaan ymmärrettävä se, että pestistä on mahdollista sada potkut.

– Se on hyvin pitkälti asennoitumiskysymys. Olen itse kokenut molemmat puolet. Olen ollut siinä tilanteessa, jossa elää koko ajan pelossa, kun katsoo tilannetta liian suppeasti. Se on yksi ihan todellinen mahdollisuus, että saa potkut.

Lue myös:

SM-liigavalmentajat avautuvat huolestuttavasta irtisanomistrendistä: "Olisi edes joku numero, johon soittaa hädän hetkellä"

Erkka Westerlund liittyy TPS:n taustavoimaksi – "Maailmanluokan osaamista"

TPS oli konkurssin partaalla, kun miljonäärit avasivat lompakkonsa: "Tuntui pahalta, että meille tärkeää asiaa ei olisi olemassa" – henkitoreissaan ollut seura ei ole vakavarainen vielä jättisijoitusten jälkeenkään

Kommentti: Kaiken takana oli Erkka, mutta nyt TPS:n nukketeatterin langat menivät umpisolmuun – vain yksi temppu voisi toimia

Erkka Westerlundin oivallus Torinon olympialaisissa mullisti hänen elämänsä täysin – valmentajalegenda kyseenalaistaa voittamisen palvonnan suomalaisessa urheilussa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat