Suora

  • "Äiti, anna mä menen": Mikael Hagelstam muutti 13-vuotiaana ulkomaille tanssin vuoksi eikä välitä, kun virolaisvalmentajat huutavat hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja
  • Urheiluruutu

Tuoreella sprintin Suomen mestarilla hengitystieongelmia ja ääni maassa, mutta Joni Mäki aikoo silti saada kaiken irti: "Huomenna on se pääpäivä"

Joni Mäen tammikuu on ollut rikkonainen. Vöyrin sprinttimestaruudesta irtosi kuitenkin lisää itseluottamusta.

hiihto
Joni Mäki
Joni Mäen mukaan Falunin rata haastaa sprinttihiihtäjät.European Pressphoto Agency EPA

Sprintin tuore Suomen mestari Joni Mäki pääsee taas testaamaan vauhtiaan kansainvälisiä vastustajia vastaan, kun lauantaina Falunissa kisataan perinteisen hiihtotavan sprintti.

Vaikka Mäki saavutti Vöyrin mestaruuden vapaalla hiihtotavalla, on hän saanut kauden parhaan sprinttituloksensa maailmancupissa juuri perinteisellä, kun hän sijoittui Rukalla 11:nneksi.

– Kyllä tuo mestaruus tuo itseluottamusta maailmancupiinkin. Tammikuu on ollut minulle tosi rikkonainen, joten se tuo omaan tekemiseen varmuutta, Mäki pohti Yle Urheilun haastattelussa.

Samaan hengenvetoon Mäki kuitenkin tunnusti, ettei hänen vireensä ole ollut parin viime päivän aikana kovinkaan vahva. Sen takia hän ei usko saavansa täyttä hyötyä viime viikonlopusta.

– Koetetaan kuitenkin tehdä huomenna se oma paras, hän hymyili.

Heikko vire on johtunut hengitystieongelmista, ja vielä perjantaiaamulla Mäen ääni oli poissa. Se ei välttämättä ole hyvä lähtökohta kahteen kovaan kisarypistykseen.

– Huomenna koetan hiihtää lujaa, sillä huomenna on se pääpäivä. Katsotaan sen jälkeen, miltä tuntuu.

Ratkaisun paikat katsottu

Falun ei ole Mäelle tuttu paikka, mutta perjantain harjoitusten perusteella rata haastaa hiihtäjät hyvin. Vaikka paikkakunnalla on ollut lumen puutetta, on latupohja saatu pidettyä hyvänä, eikä Mäen mukaan radalla ollut ongelmia.

– Laskut voivat vähän puuroutua, joten siinä joutuu olemaan tarkkana ainakin erävaihehiihdossa, hän sanoi ja tiesi jo huomista kisaa varten ratkaisun paikat:

– Täytyy päästä hiihtämään mäet rennosti vuorohiihdolla ja pysyä porukassa mukana. Laskut ovat haastavia, joten niissä pitää osata laskea. Oma vauhti täytyy myös pitää, jotta laskujen jälkeen pystyy tekemään ohituksia. Loppusuorakin on varmasti todella tärkeä. Siinä pitää tasurilla päästä ottamaan niitä viimeisiä ohituksia.

Falunin maailmancupin sprinttiä voi seurata TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 15.10 lähtien. Miesten 15 kilometrin (v) yhteislähtökisa alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 10.55 ja naisten 10 kilometrin (v) kisa kello 15.25.

Lue myös:

Iivo Niskanen odotti Falunista suosikkiviikonloppua, mutta joutui ainakin alustavasti pettymään – "Vähän putosi pohja pois"

Joni Mäki ihmetteli suurta johtoaan eikä huomannut Ristomatti Hakolan kaatumista – "Siinä vaiheessa ajattelin, että täysiä vain karkuun"

Ristomatti Hakola tiesi, ketä syyttää kaatumisestaan – "Kun lyödään numerolappu rintaan, niin yleensä ne aivot jäävät lähtöön"

Suomen pitäisi ottaa Ruotsista mallia ja tehdä sprintistä ajoväylä kansainväliselle huipulle – "Sprinttimaajoukkue myy paremmin kuin B-maajoukkue"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat