Suora

  • Urheiluruutu

Matti Haavisto odottaa tutuilta suomalaishiihtäjiltä jopa osakilpailuvoittoja – "Kun loppusijoituksia jaetaan, he hätyyttelevät paikkoja kolmen joukkoon"

Ruotsin ja Norjan hiihtokiertue on kuuden osakilpailun tiukka rypistys. Suomen maajoukkueenjohtaja Matti Haaviston mukaan mukana on vain ne urheilijat, joilta odotetaan pistesijoja.

hiihto
Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski
Matti Haavisto odottaa Kerttu Niskaselta (vas.) ja Krista Pärmäkoskelta (kolmas oikealta) hyviä tuloksia.AFP / Lehtikuva

Hiihtoliitto lähettää Ruotsin ja Norjan hiihtokiertueelle neljä nais- ja neljä mieshiihtäjää. Maajoukkueenjohtaja Matti Haaviston mukaan joukkueen valinnat olivat selkeät etenkin sen jälkeen, kun Perttu Hyvärisen poisjäänti sairastumisen takia varmistui sunnuntai-iltana. Myös Joni Mäki joutui jättämään Ski Tourin väliin samaisesta syystä.

Suomella olisi ollut mahdollisuuksia lähettää kiertueelle kaksi nais- ja kaksi miesurheilijaa enemmän, mutta Haaviston mukaan valmennusjohto teki tilanteesta kokonaisarvion.

– Ei siinä käyty suuria keskusteluja, sillä nojauduimme niihin valintakriteereihin, jotka olimme syksyllä luoneet. Mietimme joukkuetta sekä budjetin että hiihtäjien perusteella. Valitsimme urheilijat, joilla on mahdollisuus tuoda pisteitä, Haavisto kertoi Yle Urheilulle puhelimitse matkallaan Östersundiin.

– Pyrimme siihen, että saisimme sitten Drammeniin tai Holmenkollenille vähän isomman joukkueen. Täytyy muistaa, että meillä on vielä kevään päätteeksi Yhdysvaltojen ja Kanadan kiertue. Meidän pitää pystyä viemään urheilijoita sinnekin.

Suomen kahdeksasta urheilijasta Iivo Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen matkasivat Falunin viikonlopun maailmancup-maisemista Östersundiin harjoittelemaan. Loput viisi urheilijaa saapuvat kisapaikalle vasta torstaina.

Haaviston mukaan Östersundissa on hyvät ja talviset harjoitusolosuhteet ainakin Faluniin verrattuna, sillä viimeöinen vesisade kulutti kisapaikan latuja entisestään.

Tulossa "tiukka setti"

Ruotsin ja Norjan hiihtokiertue Ski Tour 2020 kisataan nyt ensimmäistä kertaa ja kiertueen ohjelma on varsin monipuolinen. Se testaa hiihtäjät sekä nopeudessa että kestävyydessä, sillä toisin kuin Tour de Skillä, ohjelmassa on yksi pitkän matkan kisa ja yksi sprinttikisa hiihdetään ylämäkeen.

Kuuteen kisapäivään kuuluu 10 ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähdöt sekä perinteisen hiihtotavan takaa-ajokilpailu, vapaan ja perinteisen hiihtotavan sprintit, 38 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökisat sekä 15 ja 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan takaa-ajokisat.

– Viikkoon tulee tiukka setti, mutta tämä on mielenkiintoinen tapahtuma. Kiertue on monin paikoin erilainen, Haavisto kertoi.

– Järjestäjät ovat muun muassa panostaneet joukkueiden kuljetuksiin, ja menemme yhteiskuljetuksilla. Pari taivalta on junamatkoja ja sitten on bussikuljetuksia. Kiertue on suhteellisen kompakti, ja siirtymät pysyvät Tour de Skihin verrattuna lyhyinä.

Tutut menestysodotukset

Skandinavian Ski Tourilla säännöt ovat samanlaiset kuin usein Tour de Skillä on ollut. Bonussekunteja jaetaan sprinttikisoista sekä myös yhteislähtökisojen kymmenelle ensimmäiselle. Kiertue päättyy takaa-ajokisaan, jossa maaliviivan ensimmäisenä ylittänyt on voittaja.

Maailmancupin pisteitä jaetaan jokaisesta osakilpailusta puolikkaat pisteet ja kokonaiskilpailun 30 parhaalle kolminkertaiset pisteet tavalliseen osakilpailuun verrattuna.

Niskasten ja Pärmäkosken lisäksi Suomen joukkueessa kisaavat Anne Kyllönen, Ristomatti Hakola, Lari Lehtonen ja Markus Vuorela. Haaviston mukaan suurimmat menestysodotukset lepäävät jälleen tuttujen urheilijoiden harteilla.

– Odotan, että Iivo, Krista ja Kerttu ovat sellaisia, jotka hyvänä päivänä pystyvät taistelemaan osakilpailuvoitosta. Uskon myös, että kun viimeisenä päivänä jaetaan loppusijoituksia, niin he hätyyttelevät paikkoja kolmen joukkoon, Haavisto sanoi.

Lue myös:

Parasta kauttaan hiihtänyt Perttu Hyvärinen joutui antamaan periksi ja jättämään Skandinavian hiihtokiertueen väliin – "Vahvinkin vaijeri katkeaa, kun se vedetään tarpeeksi tiukalle"

Tässä Suomen joukkue Ruotsin ja Norjan hiihtokiertueelle – avauskilpailut lauantaina

Suomi ei ole lähettämässä täyttä joukkuetta Ruotsin ja Norjan hiihtokiertueelle – "Kriteerien mukaan mennään"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat