Lähde: Huuhkajien tärkeä laitapelaaja loukkaantui harjoituspelissä ja vietiin sairaalaan – olkapäävamma pitää Soirin sivussa vähintään viikkoja

Suomen maajoukkuepelaaja Pyry Soiri on loukkaantunut, eikä pysty pelaamaan ainakaan lähiviikkoina, JydskeVestkysten kirjoittaa.

urheilu
Pyry Soiri
Pyry Soiri Tomi Hänninen

Huuhkajien vasen laitalinkki Pyry Soiri ei ole joukkueensa mukana, kun Esbjerg kohtaa talvitauon jäljiltä Tanskan pääsarjassa FC Kööpenhaminan perjantaina 14. päivä helmikuuta.

Soiri, 25, loukkaantui Esbjergin harjoitusmatsissa viime viikon torstaina tshekkiläistä FC Slovackoa vastaan Turkin leirillä.

Alun perin Suomen maajoukkuepelaajan vamman arveltiin olevan vakavaa luokkaa. Soiri kaatui kentän pintaan rajusti ja satutti kipeästi olkapäätään. Hänet vietiin tällin jälkeen suoraan sairaalaan Antalyassa.

Ensimmäisten tietojen mukaan Soirin solisluun pelättiin murtuneen pahoin. Se olisi tietänyt mahdollisesti leikkausta ja koko kevään pakkolepoa sekä mahdollisesti jopa sivuun joutumista kesän EM-lopputurnauksesta.

Tuoreimman lehtitiedon (siirryt toiseen palveluun) mukaan Soirin solisluu ei olisikaan – onneksi – murtunut. Joka tapauksessa suomalainen on olkapäävammansa vuoksi sivussa arviolta ainakin kuukauden verran.

Pyry Soiri
Getty Images

– Voin vain tässä vaiheessa todeta sen, että hän (Soiri) on poissa vahvuudesta viikkojen ajan, valmentaja Lars Olsen kommentoi maanantaina.

Pyry Soiri on esiintynyt A-maajoukkueessa kaikkiaan 20 kertaa ja tehnyt niissä viisi maalia. Soirin Huuhkaja-uran ensimmäinen osuma nähtiin vuonna 2017 Kroatiaa vastaan, ja siitä tasoitusmaalista iloitsi myös Islanti, joka sinetöi sillä rysällä osaltaan paikkansa jalkapallon MM-kisoihin.

Markku Kanervan suojatit aloittavat valmistavat maajoukkuepelit kesän EM-lopputurnaukseen maaliskuun lopussa, jolloin Suomi kohtaa Puolan 27. päivä Wroclawissa ja Ranskan 31. päivä Lyonissa.

Lue myös:

Tässä ovat sankarit! Yle esittelee Huuhkajien historiallisen joukkueen pelaaja pelaajalta

Huuhkajien Pyry Soiri suuntaa haastavan Itävallan-kauden jälkeen Tanskaan: "Sieltä on mahdollista ponnistaa minne vain"

Pyry Soiria juhlittiin yllättäen myös Kroatiassa: ”Kiitos, kun aiheutit valmentajallemme potkut”

Islannin presidenttikin kiitti Pyry Soiria - Huuhkaja-pelaajasta kansallissankari Islannissa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat