”Nolla-Kähkösen” nappula siirtyy viimeistään tulevana syksynä NHL-laudalle: ”Ei täällä farmissa kukaan halua olla”

Minnesotan NHL-organisaatioon kuuluva Kaapo Kähkönen kuuluu farmiliigakauden parhaisiin maalivahteihin. Hän pystyisi toimittamaan todennäköisesti vähintään kakkosvahdin virkaa nyt jo myös NHL:ssä.

NHL
Kaapo Kähkönen NHL
Kaapo Kähkönen on päässyt kokeilemaan myös NHL:n puolella.Getty Images

VANCOUVER. Tuskin kukaan lempinimensä etuliitteeksi kovin mielellään nollaa ottaisi, mutta Iowa Wildia tällä haavaa edustavan Kaapo Kähkösen kohdalla voitaneen tehdä poikkeus. NHL-seura Minnesota Wildin kesällä 2014 varaama helsinkiläinen on nimittäin pistänyt pystyyn rautaliigassa viimeisen kahden kauden aikana melkoisen nollapeliklinikan.

Perjantaina ”Nolla-Kähkönen” pelasi jo kauden viidennen virheettömän ottelunsa. Viime kaudella Kähköselle merkattiin kuusi täydellistä peliä, millä irtosi AHL:n nollapelitilaston kärkisija. Toista kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava 23-vuotias suomalaisvahti on siis pelannut puolentoista kauden aikana jo yksitoista nollaa, enemmän kuin kukaan toinen maalivahti AHL:ssä.

Yksitoista nollaa 67 AHL-otteluun, on huima tahti.

– Ei tällä minun apukoulun matikalla paljoa lasketa, mutta onhan tuo aika jännä tahti, Kähkönen nauraa Yle Urheilulle.

– Viime kaudella mulla oli se älytön kolmen nollan putki, en itsekään tiennyt, mitä siinä tapahtui. Aina se tuuriakin vaatii ja joukkueenkin täytyy pelata hyvin. Mutta kaikki otetaan vastaan, mitä tulee. Joskus tulee niitäkin iltoja, kun kiekot pomppii huonosti, joten on näitä hyvä olla varalla, Kähkönen jatkaa.

On kyse Kähkösen kohdalla silti paljon muustakin kuin nollapeleistä. Lahjakkaan maalivahdin matka kohti NHL-valoja on edennyt mukavassa myötätuulessa läpi kahden Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden. Tulipa aiemmin tällä kaudella vyölle myös NHL-debyytti – vieläpä voitokas sellainen.

Kähkönen itse asiassa hävisi varsinaisella peliajalla viidestä startistaan NHL:ssä ainoastaan yhden. Lopulta voittosaldo NHL-keikalta kirjattiin komeasti 3-1-1.

Eikä erinomainen noste ole hyytynyt Iowassakaan. Perjantain jälkeen Kähkösen yhdeksän edellisen ottelun heikoin torjuntaprosentti oli 93,1. Kähkönen voitti näistä otteluista kahdeksan, pelasi niihin kolme nollaa ja hävisi ainoa ottelunkin jatkoajalla torjuttuaan 43 kertaa.

Kähkönen on kiistatta viiden parhaan AHL-vahdin joukossa tällä kaudella, mikä näkyy myös tilastoista. Perjantain kierroksen jälkeen espoolaisen EJK:n kasvatti johtaa farmiliigan voittotilastoa (21), oli päästettyjen keskiarvoissa neljäs (2,16) ja torjuntaprosenteissa (92,4) viides. Nollissa (5) suomalainen löytyy keulilta.

Kähkösen NHL-juna puksuttaa siis hyvin aikataulussa.

Paketti kasassa

Tätä mieltä on myös Iowa Wildin maalivahtivalmentaja Frederic Chabot, joka on toiminut aiemmin usean vuoden ajan muun muassa Edmonton Oilersin organisaatiossa. Kähkösen lisäksi esimerkiksi Wildin ykkösmaalivahti Devan Dubnyk on puhunut toisinaan ylistävään sävyyn Chabotista luotsina.

Eurooppalaiselle maalivahdille sopeutuminen on aina jonkinlainen prosessi, mutta Chabotin mukaan Kähkönen on päässyt sisään pohjoisamerikkalaiseen kiekkoon nopealla tahdilla.

– Hän sai viime kaudelle erinomaisen alun ja siitä lähtien asiat ovat menneet oikeaan suuntaan. Tuntuu, että juuri nyt hän pelaa parasta peliään täällä. Toki myös joukkue edessä on hyvä, mutta kyllähän Kaapo on ollut joukkueelle merkittävä tukipilari, Chabot kehuu Yle Urheilulle.

Chabotin valmennusfilosofia on ollut Kähkösen kanssa alusta asti selkeä: tarkoitus on ollut sopeutua pieneen kaukaloon vahvuuksia vahvistamalla, ei tuomalla suomalaisveskarin peliin valtavaa määrää uusia asioita.

– Tärkeintä on ollut sopeutua pohjoisamerikkalaiseen peliin, sen kanssa olemme tehneet työtä. Täällä pelataan nopeammin, lauotaan enemmän ja ajetaan suoraviivaisemmin maalille. Se tuo omat haasteensa maalivahdille ja se vie aikansa, että siihen tottuu, Chabot toteaa.

– Yleisellä tasolla olemme kuitenkin keskittyneet aivan perusasioihin. En ole halunnut lähteä muuttamaan mitään hänen pelissään.

Tästä Kähkönen antaa valmentajalleen varauksettoman kiitoksen.

– Eihän se niin mene, että veskarikoutsi haluaa, että alat yhtäkkiäpelata ihan eri tavalla. Niitäkin tarinoita olen kuullut. Me ajatellaan Freddien kanssa maalivahdin pelaamisesta samalla tavalla, se on tehnyt kaikesta helppoa, Kähkönen kiittelee.

Kähkönen puhuu sopeutumisessa esimerkiksi maskipelaamisen tärkeydestä. Koska maalille ajetaan jatkuvasti surutta, laukauksia esimerkiksi siniviivalta voi usein olla vaikea nähdä. Tämä tuo maalivahdin pelaamiseen omat kiemuransa.

– Kiekon löytämiseksi joutuu usein tekemään enemmän hommia. Toisaalta siinä pitää osata olla myös fiksu. Jos yrität liikaa, tulee helposti itse rakennettua maski itselleen. Joskus on vain parempi odottaa sekunti, että maski edessä liikkuu tai että pakki liikuttaa kiekkoa sen verran, että näet sen taas, Kähkönen avaa.

Kuten niin monet NHL:n suomalaisvahdit, myös Kähkönen on teknisesti erittäin hyvä maalivahti. Siinä, missä vaikkapa Pekka Rinne on NHL:n viimeisiä isosti reaktioilla pelaavia maalivahteja, Kähkönen haluaa pitää pakettinsa mahdollisimman hyvin kasassa kaikissa tilanteissa.

– Olen pyrkinyt siihen, että pelaaminen perustuisi mahdollisimman paljon siihen, että homma olisi koko ajan kontrollissa ja paketti kasassa. Harvoin sellaisia Dominik Hasek-veskareita enää näkee. Pelaamisen pitäisi näyttää siltä, että se on helppoa. Joskus joutuu venymään, mutta mieluummin kaikki liikkuminen olisi kontrolloitua ja tehokasta.

Tämä tosin vaatii alati nopeutuneen pelin vuoksi maalivahdiltakin paljon.

– Kaikkea tuota pitää toteuttaa nykyään vielä nopeammin ja se vaatii hyvää pelin lukua. Jos torjut ensimmäisen kiekon, miten saat toisen. Eikä riitä, että luet vain laukojaa, vaan sun on pakko tiedostaa, missä siellä huuhailee se yksi äijä jossakin, ketä et välttämättä näe. Se täytyy tietää etukäteen, että ehdit reagoida ajoissa.

– Jos täällä jätkät saavat aikaa, kiekko löytyy yläkulmasta aika nopeasti.

Itseluottamus kunnossa

Yksi osa Kähkösen vahvaa pelaamista on henkinen puoli. Hyvä itseluottamus näkyy jäällä ja toistuu Kähkösen puheissa useaan otteeseen. Hyvä itseluottamus on luonnollisesti seurausta myös lukuisista onnistumisista. Toisaalta maalivahti itse muistuttaa, ettei hyvä itseluottamus ole perua peleistä.

– En ymmärrä sitä höpötystä, että jollakin ei ole itseluottamusta. Mitä ihmettä se tarkoittaa, Kähkönen aloittaa.

– Lähtökohtaisesti kyse on siitä, että mitä paremmin treenaat, sitä paremman itseluottamuksen saat. Kun treenaat kovaa ja pystyt harjoituksissa toteuttamaan asioita, voit sitten mennä peleihin ja luottaa omaan juttuusi. Sen olen tässä itse havainnut.

Kähkönen sanoo keskittyvänsä harjoitteluun aiempaa tarkemmin.

–Et voi haahuilla treeneissä aivot narikassa ja sitten kuvitella, että menet peliin ja alat siellä vedellä kaneja hatusta. Pitkässä juoksussa uskon sellaiseen tasaiseen tekemiseen, kai sitä ammattimaisuudeksi voisi sanoa, Kähkönen linjaa.

Oheisharjoitteista suomalaiselle antaa kiitosta myös valmentaja.
– Kaapo todellakin laittaa ajatusta ja aikaa harjoitteluun ja itsensä huoltamiseen sekä jäällä että sen ulkopuolella, Chabot sanoo.

On myös niin, että Kähkönen on päässyt AHL-maailmassa hyvään seuraan. Iowa Wild on paitsi pelillisesti, myös kulttuurin osalta liigan ehdotonta eliittiä, eikä samaa voi todellakaan sanoa kaikista organisaatiosta. Oikeanlainen kulttuuri on ollut työntämässä myös Kähköstä oikeaan suuntaan.

– Onhan tämä AHL tällainen opetteluliiga. Jään ulkopuoliset hommat voi tässä liigassa olla jätkillä joskus vähän niin ja näin esimerkiksi Suomeen verrattuna. Tiedän AHL-jengejä, missä toiminta on aivan kamalaa. Se, että laitat lämpöpussin selkään, ei käy lämmittelystä, Kähkönen naurahtaa.

– Se on täällä Iowassa hyvää, että vaatimustaso on tosi kova ja kaikki toiminta on tavoitteellista. Tässä mielessä minulla kävi tuuri. Mutta turha tässä mitään on lässyttää, ei täällä farmissa oikeasti kukaan halua pelata, Kähkönen lisää.

NHL mielessä

Nyt kysymys kuuluukin: milloin NHL-kypsä Kähkönen nostetaan viimeisen kerran NHL:n puolelle? On selvää, että kovin pitkään AHL ei enää Kähkösen kehittymistä palvele. Samaan aikaan kuitenkin NHL-seura Wildin maalivahtiosastolla Devan Dubnykin sopimus jatkuu kesään 2021 ja kakkosvahti Alex Stalockin kesään 2022.

Stalockin 750 000 taalan arvoinen sopimus on kuitenkin helppo kaupattava, mikäli Wild haluaa viimeistään tulevana kesänä tehdä tilaa lahjakkaalle suomalaiselle.

–Hän voisi olla jo nyt kakkosmiehenä NHL:ssä. Uskon, että tulevaisuudessa myös ykkösenä, Chabot vakuuttaa.

Kähkönen itse suhtautuu vallitsevaan tilanteeseen hienolla kypsyydellä ja maltilla. NHL:ssä minuutteja ei todennäköisesti ole tällä kaudella tarjolla, joten Kähkönen suhtautuu Iowassa pelaamiseen kaikella positiivisuudella – tiettyyn pisteeseen asti.

– Etenkin nuorelle maalivahdille pelaaminen on tärkeintä. En tiedä, olisiko nyt järkevää lähteä sinne istuskelemaan penkille, varsinkaan tässä vaiheessa kautta. Iowassa saan paljon vastuuta ja päälle tulee pudotuspelit, kyllä se minulle sopii, Kähkönen toteaa.

– Mutta kyllä minä ensi kautta ajatellen jossakin kohtaa odotan jonkinlaista merkkiä, että Minnesota on minun kanssa ihan tosissaan. Ei tätä AHL:ää kuitenkaan loputtomiin jaksa, ei se niin myöskään mene. Pelataan nyt paljon täällä ja katsotaan kesällä näitä juttuja uudelleen.

Kähkösen sopimus loppuu tulevaan kesään, mutta uuden saaminen lienee ainoastaan ajan kysymys. Sen tarkempaa tietoa ei pelaajalla itselläänkään seuran suunnitelmista ole.

– Vaikka tässä kuinka ammattilaisia ollaan, niin teksti-tv:stä ja Twitteristä sitä itsekin lukee, mitä omassa seurassa tapahtuu. Olen kuitenkin iskostanut omaan päähän ajatuksen, että kun odottaa muilta mieluummin vähemmän kuin enemmän, niin ei ainakaan pety, Kähkönen naurahtaa.

– Tämä NHL on kuitenkin sellaista pelinappuloiden liikuttelua ja bisnestä.

Sitähän se on.

Ja eiköhän siinä pelissä ”Nolla-Kähkösen” nappula viimeistään ensi syksynä siirretä NHL-laudalle.

Lue myös:

Sebastian Ahon maaliputki katkesi – syöttöpiste ja arvokas voitto tulivat kuitenkin

Minnesota Wild näytti päävalmentajalleen ovea – jo kauden kahdeksas valmentajavaihdos NHL:ssä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat