Suora

  • DreamHack Open Fall 2020

Ruotsin jo reilusti lyhennetty MM-ralli supistuu entisestään – päätöspäivänä ajetaan enää vain yksi erikoiskoe

Ruotsin MM-rallin kisajärjestäjät ovat päättäneet, että sunnuntaina ajetaan enää vain yksi erikoiskoe, joka on samalla Power Stage. Kaikkiaan jo aiemmin reilusti lyhennetyssä kisassa ajetaan kilpaa vain 150 kilometriä, mutta kuskeille jaetaan silti täydet MM-pisteet.

Rallin MM-sarja
Lumisista olosuhteista ei tänä vuonna ole Ruotsissa juuri tietoakaan. Tässä tyylinäytettä testierikoiskokeella antaa Monte Carlon avauskisan voittanut Hyundain Thierry Neuville.
Ruotsin MM-rallista muodostui todellinen tynkäkisa.Micke Fransson / AOP

Tuoreimmat ralliuutiset, -videot ja -podcastit sekä tiedot tulevista lähetyksistä löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Ruotsin MM-rallissa ei ajeta sunnuntaina kuin yksi erikoiskoe. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli ajaa päätöspäivänä Likenäsin erikoiskoe kahdesti, mutta lauhasta säästä johtuvien heikkojen talviolosuhteiden takia Likenäs ajetaan vain kertaalleen (siirryt toiseen palveluun). Se on samalla Power Stage, josta jaetaan normaalisti lisäpisteet.

Koko kilpailun järjestäminen oli pitkään vaakalaudalla, mutta helmikuun ensimmäisellä viikolla kisa päätettiin ajaa reilusti lyhennettynä. Tiedossa on ollut, että kilpailua voidaan edelleen supistaa, jos olosuhteet eivät mahdollista ajamista.

FIA:n urheiludelegaatti ja MM-rallikomission suomalainen varapuheenjohtaja Timo Rautiainen kertoo Yle Urheilulle, että sääennusteet näyttivät liian pahalta.

– Sääennusteiden mukaan luvassa on heikkoa keliä, ja lämpötila on noussut radikaalisti. Nyt näyttäisi siltä, että sunnuntaina on lämpöasteita jopa seitsemän. Vettä tulee myös raikkaasti, jopa 40 milliä.

– Toisen lenkin ajaminen olisi ollut riski, joten oli kaikille edullisempaa tehdä nyt tämä päätös, että ajetaan vain kerran ja se on Power Stage.

Täydet pisteet

Kun Likenäs ajetaan vain kertaalleen, kisakilometrejä tulee vain 150, joka on puolet alkuperäisestä suunnitelmasta. Tuoreimmasta supistuksesta huolimatta kisasta jaetaan täydet MM-pisteet.

– FIA teki alkuviikosta päätöksen, jossa tämä lyhennetty 171 kilometrin reitti on 100 prosenttia. Siitä on sääntöjen mukaan vara vähentää 25 prosenttia, jotta voidaan jakaa täydet pisteet. Se on noin 42 kilometriä, ja kun ensimmäinen parin kilometrin pätkä vaihdettiin testierikoiskokeeksi, jäi vielä 40 kilometrin vara vähentää. Nyt siitä lyhennetään 21 kilometriä, Rautiainen laskeskelee.

Ruotsin ralli on peruttu aiemmin kahdesti: vuonna 1974 syynä oli öljykriisi, mutta tasan kolmekymmentä vuotta sitten vuonna 1990 länsinaapurin leuto talvi esti kilpailun ajamisen.

Viimeksi 2016 leuto talvi oli kisan riesana, mutta kilpailu saatiin vietyä läpi.

Ruotsin MM-rallin tapahtumia voi seurata hetki hetkeltä tässä artikkelissa.

Uutista päivitetty kello 16.04: lisätty Timo Rautiaisen kommentit.

Lue myös:

Jo lähes puoleen kutistunut Ruotsin ralli saattaa lyhentyä vielä entisestään: "Olosuhteet ovat kaukana ihanteellisista"

Tommi Mäkisen tallin yllätysnimi matkalla vakuuttavaan voittoon, Rovanperä putosi niukasti neljänneksi – Yle seurasi Ruotsin MM-rallin tapahtumat hetki hetkeltä

Tommi Mäkinen paljasti: Ruotsissa rajusti pettynyt Jari-Matti Latvala saa ajaa Toyotaa myös Sardinian MM-rallissa – Latvala avasi syyn teknisille ongelmille

Kalle Rovanperä sensaatiomaisesti palkintokorokevauhdissa avauspäivänä: "Rytmi on löytynyt yllättävän helposti"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat