Suora

  • Urheiluruutu

F1-sarjan kulisseissa käydään jatkuvaa kilpailua aikaa vastaan: yksikin virhe voi aiheuttaa katastrofin – "Siipiosa kainaloon ja taksi varikolle"

F1-kauden läpivienti on yksi maailman suurimmista logistisista palapeleistä, jossa virheille ei ole varaa.

Formula 1
f1 logistiikka
F1-kausi alkaa tuttuun tapaan Australian Melbournesta.Getty Images

F1-kauden avausosakilpailu ajetaan tuttuun tapaan Australian Melbournessa maaliskuun puolivälissä. Kulissien takana kisan mahdollistavat rahtikuormat ovat lilluneet valtamerillä jo tammikuusta asti.

Formulakauden läpivienti on yksi maailman suurimmista logistisista palapeleistä. Kauden 2020 kalenterissa on ennätykselliset 22 osakilpailua viidellä eri mantereella. Kausi alkaa maaliskuussa ja loppuu marraskuussa, mutta logistinen työ ei ole tauolla koskaan. Suunnitelmia tehdään jopa kaksi vuotta etukäteen.

– Formuloiden logistiikka on ympäri vuoden kestävää tavaroiden, ihmisten ja tiedon siirtämistä, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh tiivistää.

Kun formulasirkus liikkuu maasta ja maanosasta toiseen, logistisiin virheisiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Siksi kaikkein krittisimmät osat kuten itse autot ja niiden varaosat viedään kisapaikalle viime tingassa lentokoneella.

Todellisuudessa F1-logistiikka on paljon muutakin kuin jumbojettejä. Vähemmän kriittisiksi luokiteltuja tavaroita liikkuu valtamerillä useissa erissä ja ympäri vuoden.

– Kuva siitä, että lentokoneella liikutaan koko ajan, on väärä. Esimerkiksi Australiaan on pystytty jo lähettämään meriteitse paljon tavaraa, jotta rakentaminen onnistuu nopeammin ja säästyy huomattava määrä rahaa, Mildh avaa.

Euroopan kilpailuissa tallit liikuttavat tavaraa pääasiassa rekoilla. Kaikkien tallien päämajat ovat Euroopassa, joten rekkojen käyttäminen on edullista ja mahdollistaa myös nopean purkamisen. Kiireinen henkilökunta matkustaa Euroopassakin pääasiassa lentäen.

– Logistiikassa korostuu varmistuksen varmistuksen varmistus. Kukaan asioista vastuussa oleva henkilö ei saa organisaatioiden sisällä jäädä kiinni siitä, ettei ottanut jotain olennaista huomioon.

f1 testit
F1-tallit testasivat autojaan Barcelonassa helmikuussa.Getty Images

Keskitettyä toimintaa

Isoimmat tallit kuljettavat tavaraa kauden aikana jopa 50 miljoonaa tonnia. F1-sarjassa logistiikkaa on vuodesta 2004 asti hoitanut keskitetysti sarjan yhteistyökumppani DHL, jolla on asiaa varten jopa oma organisaatio.

– Keskitetty kuljettaminen tulee halvemmaksi, kun on yksi toimija, jolla on oikeat henkilöt. Virheen mahdollisuus pienenee merkittävästi, Mildh miettii.

Tallien suuret taloudelliset erot näkyvät myös logistiikassa. Siitä pitää huolen Concorde-sopimus, joka määrittää tallien oikeudet, velvollisuudet ja esimerkiksi tv-tulojen ja palkintorahojen jakautumisen. Mildh huomauttaa, että sopimuksessa on logistiikan kannalta selkeä porkkana, josta hyötyvät enitet isot tallit Mercedeksen ja Ferrarin johdolla.

– Mitä paremmin pärjää, sitä paremmat edut saa. Paremmalla menestyksellä saa rahdeissa enemmän tilaa järkevällä hinnalla. Isoilla talleilla on mahdollisuus tuoda kisoihin näyttävämpää kalustoa kisoihin, esimerkiksi pilttuun ja varikkomuurin rakenteet tulevat koppavammiksi sitä mukaa kun on budjettia käytössä.

Kaikkea ei voi ennakoida. Varsinkin pienemmät tallit joutuvat reagoimaan usein nopeasti kisaviikonlopun aikana muuttuviin tilanteisiin, jolloin keskitetystä logistiikasta ei enää ole apua. Muun muassa Nico Rosbergin entisenä managerina tunnettu Mildh kertoo muiston ajoilta, jolloin hän työskenteli Williams-tallin kanssa.

– Hyvin usein asiat tulivat perille siten, että mekaanikko lähetettiin tehtaan lattialta käymään vaikka Barcelonassa. Siipiosa kainaloon matkatavarana ja lentokentältä taksi varikolle. Logistiikka ratkeaa kyllä. Monet ongelmat lähtevät tuotantopäästä, Mildh muistelee.

f1 logistiikka
Kisaviikonlopun valmistelua Melbournessa viime vuonna.Getty Images

Virheet epätodennäköisiä

Viime vuosina F1-sarjassa on kilpailtu yhä useammin peräkkäisinä viikonloppuina, mikä tekee jo valmiiksi monimutkaisesta logistisesta palapelistä entistä haastavamman. Kaudella 2018 perättäisillä viikoilla ajettiin esimerkiksi ensin Bahrainissa ja sitten yli 5000 kilometrin päässä Shanghaissa.

Kiire on melkoinen: tallit pyrkivät saamaan kaiken valmiiksi kisaviikonloppua varten viimeistään keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Aikaa on todella rajallisesti, jos kisa on loppunut edellisenä sunnuntaina alkuillasta. Pakkaaminen alkaa hyvissä ajoin jo ennen kuin itse kisa on edes käynnistynyt.

– Se on merkittävä katastrofi, jos logistiikka pettää eikä autoa saada radalle. Talleilla on paljon velvoitteita esimerkiksi yhteistyökumppaneita kohtaan, joten ainakin selitysten kierre alkaa, Mildh sanoo.

– En näe mahdollisena, että tällaista katastrofaalista epäonnistumista tämän päivän F1:ssä tulisi. Systeemi on niin hierottu.

Keskitetty logistiikka helpottaa työtä, mutta tullien kanssa tallien on oltava tarkkana. Mildh nostaa juuri ongelmat tullissa yleisimmäksi viivästymisen syyksi formuloiden logistiikassa. Viimeisen 10 vuoden aikana tavaroita on jäänyt tulleihin tilanteissa, joissa talleilla on ollut esimerkiksi talousongelmia tai epäselvyyksiä omistajuudessa.

– Jokainen osa ja pultti pitää olla listattuna määrättyihin maihin mennessä, varsinkin EU:n ulkopuolelle. Pitää olla tietoinen, mitä matkassa on mukana, Mildh toteaa.

– Kisaorganisaatioilla on halu ja vastuu siitä, että tullien ja maahantulotarkastusten kaltaisissa valtiotahoissa sovitaan, että tilanteiden helpottamiseksi kutsutaan tietyksi ajaksi isompi porukka töihin.

nico rosberg jukka mildh
Nico Rosberg ja manageri Jukka Mildh Malesian GP:ssä Williamsin väreissä vuonna 2008.AOP

Formula ykkösten logistiikassa olennaista on tietysti myös ihmisten liikkuminen paikasta toiseen. Tallien henkilökunnan matkustaminen perustuu seikkaperäisiin suunnitelmiin. Kaikkea on Mildhin mukaan mietitty aina vaatetuksesta matkalaukkujen numerointiin asti.

– Se on hyvin armeijamaista toimintaa. Joskus kisan jälkeen mekaanikoilla on aikaa juhlia ja sitten saa kyllä itse varata lentolipun, jos myöhästyy koneesta, Mildh naurahtaa.

Poikkeuksen tekevät itse kuljettajat.

– Kuljettaja kulkee aina omia teitään. Talli hoitaa kuskeille asuinpaikan ja auton käyttöön kisapaikalle, mutta muuten he liikkuvat yksityisesti omalla porukalla. Fysiikkavalmentajaa, manageria ja muuta lähipiiriä on yleensä mukana, Mildh avaa.

Ilmastovaikutukset huolena

F1-sarja kertoi loppuvuodesta tavoitteistaan olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Peräti 70 prosenttia sarjan hiilipäästöistä tulee nimenomaan logistiikasta.

– Tällä matkustustahdilla yhtälö on todella vaikea. Sähkölentokoneita ei ole, eivätkä junat riitä. On iso haaste, miten 70 prosentin hiilipäästöt oikeasti kompensoituvat, Mildh toteaa.

Vuodesta 2021 lähtien F1-autojen polttoaineesta vähintään kymmenen prosenttia on oltava biopolttoainetta. BBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan itse autoista tulevat päästöt ovat murto-osa koko potista: vain noin 0,7 prosenttia.

Samaan aikaan kun F1 puhuu hiilipäästöjen vähentämistavoitteista, kilpailuja ajetaan enemmän kuin koskaan. Mildhin mukaan kalenteri on hieman järkeistynyt viime vuosina. Alkavalla kaudella ajetaan kuitenkin yhä peräkkäisinä viikonloppuina muun muassa Australiassa ja Bahrainissa sekä Singaporessa ja Venäjän Sotshissa.

– Jos karttaa katsoo, niin edelleen matkustetaan liikaa edestakaisin. Kalenteriin vaikuttavat vuodenajat ja ilmasto eri puolilla maailmaa.

Oman osansa päästöpottiin tuovat myös sadat tuhannet paikan päälle kilpailuihin matkustavat fanit, joiden pääsy rata-alueille on omanlaisensa logistinen sirkus. F1-sarja on isojen haasteiden edessä ilmastotavoitteidensa täyttämiseksi.

Uusi Formula 1 -kausi alkaa Australian Melbournessa 12.–15. maaliskuuta.

Korjaus kello 9.16: Isoimmat tallit kuljettavat tavaraa kauden aikana jopa 50 miljoonaa tonnia, 50 tonnia.

Lue myös:

Kiersikö F1-talli sääntöjä? FIA kertoo tehneensä sopimuksen Ferrarin kanssa puhuttaneesta polttoainejupakasta

Hämärä Ferrari-selvitys kuohuttaa F1-sarjassa: Seitsemän tallia avautui poikkeuksellisella tavalla

Viimeisiä hienosäätöjä tekevä Valtteri Bottas pyrkii sadan prosentin mielentilaan – Barcelonan rata oli tehdä tepposet: "Ei hätiä mitiä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat