Suora

  • Hiihdon Ski Classics kausikooste 2019 - 2020
  • Elävä arkisto esittää

Golberg juhli takaa-ajon voittoa – Niskanen suksi hirmuhiihdolla kärkikymmenikköön: "Pelkäsin pahempaa tähän päivään lähdettäessä"

Iivo Niskanen oli takaa-ajon yhdeksäs Östersundin 15 kilometrin perinteisellä.

hiihto
Paal Golberg (kesk.)
Norjan Pål Golberg suksi takaa-ajon voittoon. Arkistokuva.Getty Images

Iivo Niskanen on noussut 27. sijalta yhdeksänneksi maastohiihdon maailmancupin pohjoismaisella kiertueella. Niskanen oli tänään 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan osuuden kärkikaartia Ruotsin Östersundissa.

– Kulku ei välttämättä ollut edes niin hyvää kuin eilen. Lihaksessa oli pieni kireys, mutta ihan hyvin sai iskettyä siihen loppuun. Välillä vain vähän vauhti tasaantui, kun saavutimme väliryhmän ja tuli pari vähän turhan hidasta sektoria kärkikamppailua ajatellen, Niskanen kommentoi Yle Urheilulle.

Niskanen hiihti kisan kokonaisuudessaan viidenneksi nopeiten, mutta reitti ei ollut mieluisin.

– Hankala latu, vähän kaksijakoinen. Hankalia nousuja ja muuten on iso hyöty peesistä.

Niskasen tavoitteet Östersundissa eivät täyttyneet, mutta hän piti onnistumistaan kuitenkin aivan hyvänä.

– Lähtökohtaisesti kuitenkin ihan ok. Tiesin, että norjalaiset pitävät kärjessä ryhmässä vauhtia, niin kyllä ne vauhdinpitäjät sijalta 27. lähtiessä ovat aika vähissä. Sillä lailla pelkäsin pahempaa tähän päivään lähdettäessä, Niskanen sanoi.

Takaa-ajokilpailun voittajana maaliviivan ylitti Norjan Pål Golberg ennen maailmancupia johtavaa Venäjän Aleksandr Bolshunovia. Kolmas oli Norjan Martin Löwström Nyenget.

Kiertue jatkuu tiistaina Åressa perinteisen hiihtotavan sprintillä. Niskasen ero kärkeen on noin 54 sekuntia.

Lisätty kello 16.04 Iivo Niskasen kommentit.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Ski Tourin avaus meni suomalaisittain poskelleen – pettynyt Niskanen kertoi avoimesti syyt: "Emme varmasti olleet paras huoltoryhmä tällä kertaa"

Norjan juhlat miesten hiihdossa, lopussa kaatunut Iivo Niskanen vasta 27:s

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat