Ruusuvuori hävisi hurjan karsintatrillerin – arpaonni kohdallaan, suomalainen lucky loserina pääsarjaan

Emil Ruusuvuori selviytyi lucky loserina Marseillen ATP-turnauksen pääsarjaan.

urheilu
Emil Ruusuvuori
AOP

Emil Ruusuvuori hävisi äärimmäisen niukasti Marseillen ATP250-turnauksen karsinnan toisella kierroksella. Valko-Venäjän Egor Gerasimov oli lähes kaksi ja puoli tuntia kestäneen väännön jälkeen parempi luvuin 4–6, 7–6(8–6), 7–6(8–6).

Illan mittaan Ruusuvuoren onni kuitenkin kääntyi. Pääsarjakaavioon oli auennut poisjäännin vuoksi yksi ylimääräinen paikka lucky loserille. Se arvottiin kahden korkeimmalle rankatun karsinnan viimeisellä kierroksella hävinneen pelaajan kesken. Arpa osui Ruusuvuoreen. joten hänet nähdään pääsarjassa.

Ruusuvuori kohtaa pääsarjan avauskierroksella tiistaina kovaan vireeseen jälleen pääseen, pitkään loukkaantumisista kärsineen kanadalaisen Vasek Pospisilin (ATP-98).

Maanantaina ilmestyneellä maailmanlistalla sijalla 72 oleva Gerasimov oli karsinnan ykkössijoitettu. Ruusuvuori oli sijoitettu karsinnassa viidenneksi. Hän on uudella ATP-listalla 101:s.

Ottelun alussa nähtiin paljon syötönmurtoja. Ruusuvuori menetti heti ensimmäisen syöttövuoronsa, mutta mursi sitten itse kahdesti ja vei avauserän 6–4.

Toista erää suomalainen johti murrolla, mutta Gerasimov otti murron takaisin ja erä ratkaistiin tie-breakissa. Sen 27-vuotias Gerasimov voitti 8–6. Myös kolmas erä meni Gerasimoville samoin numeroin.

Ruusuvuori on pelannut kerran ATP-turnauksen pääsarjassa, pari viikkoa sitten Montpellierissä.

Lue myös:

Kontisen ja Struffin viikko päättyi pettymykseen, ranskalaispari voitti finaalin – "Otimme tällä viikolla ison askeleen eteenpäin"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat