Asiantuntijoilla yksinkertainen neuvo ammuntansa kanssa tuskailevalle Kaisa Mäkäräiselle: Älä koske aseeseen

Yle Urheilun asiantuntijat Sanna-Leena Perunka ja Paavo Puurunen eivät epäile, etteikö Kaisa Mäkäräinen osaisi ampua. Se ei vain näy tällä hetkellä kilpailutuloksissa.

ampumahiihto
Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräinen on ampunut Italian MM-kisoissa 13 ohilaukausta henkilökohtaisissa kisoissa.imago sportfotodienst / AOP

Kaisa Mäkäräinen on kisannut Anterselvan MM-kisoissa kolmessa henkilökohtaisessa kilpailussa. Hän on ampunut 50 laukausta, joista peräti 13 on lipsahtanut ohi eli hänen ampumaprosenttinsa on ollut 74.

Mäkäräinen sanoi normaalimatkan jälkeen, että ampumasuoritukset ovat noudattaneet hänen tämän kauden tasoaan, joka on kaikkinensa ollut maailmancupin kisoissa 79 %.

– Kaisalla on tällä kaudella ollut vaikeaa etenkin pystyammunnassa, kun se on aiempina kausina ollut Kaisan vahvuus. Makuuammunta on aiemmin ollut hänen heikkoutensa, Yle Urheilun asiantuntija Sanna-Leena Perunka sanoi.

Mäkäräinen teki ennen kilpailukautta muutoksia aseensa säädöksiin, jolla hän yritti parantaa makuuammuntaa. Perunka muistutti, että kun samalla aseella ammutaan sekä makuulla että pystyllä, on ase yleensä aina kompromissi. Se sopii vain jompaankumpaan paremmin.

"Kyse ei ole siitä, etteikö laikka putoaisi"

Kaksi kautta sitten, jolloin Mäkäräinen voitti maailmancupin kokonaiskilpailun, hänen ammuntaprosenttinsa pystypaikalta oli 83. Nyt se on laskenut 72 prosenttiin.

– Tällä hetkellä makuu toimii, mutta pysty ei, Perunka sanoi.

– Valmentajien mukaan hän osuu harjoituksissa pääsääntöisesti hyvin, mutta siinä ei ole samanlaista painetta eikä lihasrasitusta kuin kisoissa.

Vielä pari kautta sitten Mäkäräisen ammuntaprosentit olivat kirkkaasti 80 paremmalla puolella, mutta viime ja tänä kautena tilanne on ollut toinen. Paavo Puurusen mukaan vaikuttaakin siltä, että Mäkäräisen ongelmat löytyvät henkiseltä puolelta.

– Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä se on nimenomaan korvien välistä kiinni. Kaisa osaa ampua. Kyse ei ole siitä, etteikö laikka putoaisi, mutta kisatilanne on vain niin rasittava ja stressaava, Puurunen sanoi.

Täysrauhoitus auttoi Puurusta

Kun Mäkäräisellä on vielä yksi henkilökohtainen kisa jäljellä, tarvitsisi hän kärkituloksiin venymistä. Sekä Perungalla että Puurusella on Mäkäräiselle yksinkertainen neuvo, millä hän saattaisi pystyä parantamaan ampumasuoritustaan sunnuntain yhteislähtökisassa.

– Älä koske aseeseen ollenkaan, ellei se ole aivan välttämätöntä, Perunka sanoi.

– Se on ainoa tapa saada hermostoa herkäksi, jolloin ampuminen helpottuu paljon. Mahdollisimman vähän kohdistuslaukauksia, eikä mitään treenejä. Nämä olosuhteet on jo katsottu.

Vuoden 2001 normaalimatkan maailmanmestari Puurunenkin totesi, että hän joutui turvautumaan tähän keinoon aikoinaan urallaan.

– Se oli oikeastaan ainoa konsti, että pyssy pantiin yksinkertaisesti nurkkaan. Siihen ei koskettu. Tein mielikuvaharjoituksia paljon ja sain niillä ammunnan loksahtamaan. Jos ammunta meni tosi pahasti pieleen, niin silloin vain täysrauhoitus auttoi.

Lue myös:

Paavo Puurunen nimeää Suomen joukkueen ykkösongelmaksi ampumapenkkatyöskentelyn, päävalmentaja on varma, että urheilijat tekevät oikeita asioita – "Tässä lajissa on a ja o, että hallitsee painetilanteen"

Kaisa Mäkäräinen oli hämmentynyt kolmen paikan ohilaukauksistaan, mutta muuten hänen tasonsa ei ole pudonnut – "Ammunta on noudattanut sitä linjaa, mitä se on ollut koko talven"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat