Suomen mäkinaiset kahdeksanneksi historiallisessa joukkuekilpailussa

Japanin hylkääminen avitti Suomen joukkuekilpailun toiselle kierrokselle.

mäkihyppy
Julia Kykkänen
Kokenut maailmancup-kävijä Julia Kykkänen pääsi kilpailemaan ensimmäistä kertaa naisten maailmancupin joukkuekisassa.AOP

Suomen naismäkihyppääjät tekivät lauantaina historiaa Sloveniassa jatkuneessa maailmancupissa. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa cupin joukkuekilpailuun ja ylsi Ljubnon HS94-normaalimäessä hypätyssä kisassa kahdeksanneksi.

Suomen nelikko Julia Tervahartiala, Jenny Rautionaho, Julia Kykkänen ja Susanna Forsström hävisi kilpailun voittaneelle Itävallalle lähes 260 pistettä, mutta pitää nähdä ikuisuudelta tuntuvan piste-eron taakse.

– Tavoitteemme oli selviytyä kahdeksan parhaan joukkoon toiselle kierrokselle, ja tavoite toteutui, naisten mäkimaajoukkueen valmentaja Ossi-Pekka Valta kertoi Sloveniasta STT:lle.

Suomen jatkopaikka toiselle kierrokselle sinetöityi, kun maailmancupin parhaisiin joukkueisiin kuuluva Japani hylättiin Yuki Iton sääntöjen vastaisen hyppypuvun takia.

Suomelle jäi toki parannettavaa.

– Päivä oli tuloksellisesti hyvä, mutta hypyllisesti odotan tytöiltä parempaa, Valta sanoi.

Päivitetty kello 16.15: Uutinen päivitetty ja kommentit täydennetty.

Lue myös:

MM-ampumahiihdossa viestipäivä – katso huimaa talviurheilupäivää suorana tai jännitä tulospalvelusta

Antti Aalto 19:s Romaniassa, Saksan mäkimiehet kaksoisvoittoon

Kulmin lentomäen kisa typistyi yhden kierroksen mittaiseksi, Antti Aalto jatkoi hyviä otteitaan – "Kyllä se oli reiluuden nimissä oikea päätös"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat