Suora

  • Urheiluruutu

Cristiano Ronaldo onnistui maalinteossa uransa tuhannessa kamppailussa – maaliputki jo yhdentoista ottelun mittainen

Ronaldo, 35, iski kauden 25:nnen osuman Juventus-paidassa.

Serie A
Ronaldo
Cristiano Ronaldon maaliputki Italian pääsarjassa vain kasvaa.AOP

Cristiano Ronaldo jatkoi maalitehtailuaan jalkapallon Italian pääsarjassa uransa tuhannessa ammattilaisottelussa. Portugalilaishyökkääjä iski kauden 25:nnen osumansa Juventus-paidassa, kun hän vei vierasjoukkue Juventuksen 1–0-johtoon ottelun 39. minuutilla.

Ronaldo jatkoi Juan Cuadradon keskityksen maaliin SPAL-puolustajien ihaillessa vierestä. Ronaldo oli saanut pallon kotijoukkueen verkkoon jo viidennellä minuutilla, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.

Vastikään 35-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Ronaldo venytti maaliputkensa jo yhdentoista ottelun mittaiseksi. Se sivuaa samalla Serie A:n ennätystä, sillä aiemmin tempussa ovat onnistuneet vain viime kaudella Samprodian Fabio Quagliarella sekä argentiinalaislegenda Gabriel Batistuta Fiorentinan paidassa kaudella 1994–1995.

Maaliputkensa aikana viisinkertainen Ronaldo on tehtaillut kuusitoista osumaa. Italian pääsarjassa maaleja on syntynyt 21, mikä oikeuttaa Serie A:n maalipörssin toiselle sijalle. Lazion Ciro Immobile johtaa maalipörssiä 26 osumallaan.

Aaron Ramsey lisäsi johtolukemat tunnin kohdalla 2–0:aan. SPAL:in Andrea Petagna kavensi pilkulta loppulukemat 1–2.

Juventus jatkaa Serie A:n johdossa 60 pisteellä. Ottelun vähemmän pelannut Lazio on toisena 56 pisteellä ja niin ikään sunnuntaina tositoimiin pääsevä Inter kolmantena 54 pisteellä.

Simon Skrabbin ja Jesse Jorosen Brescia jatkaa sarjan häntäpäässä 16 pisteellä. Perjantaina Napolille 1–2-tappion kärsineellä Brescialla on piste sarjajumbo SPAL:ia enemmän.

Lue myös:

Katso tallenne: Cristiano Ronaldo toi Juventuksen tasoihin rangaistuspotkusta – vajaalukuinen AC Milan menetti johtonsa viime hetkellä

Katso tallenne: Napoli nujersi Interin Italian cupin välierien ensimmäisessä osaottelussa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat