Vaihtuuko valta Nashvillen maalilla? Pekka Rinteen vaikeat ajat satavat suoraan Juuse Saroksen laariin: "On ollut pirun vaikeaa, mutta en minä nöyristelemään ala"

Pekka Rinne hallitsi Nashvillen maalin suuta yhdentoista kauden ajan. Nyt Juuse Saros on ajamassa seuraikonin ohi.

NHL
Pekka Rinne Juuse Saros
Pekka Rinne (vas.) ja Juuse Saros viihtyvät hyvin kopissa keskenään, mutta olisiko molemmista Nashvillen ykkösvahdiksi?Getty Images

VANCOUVER. Nashvillen maalivahtitilanne on juuri nyt yksi jääkiekon NHL:n kuumia puheenaiheita. Peräti kolmentoista vuoden ajan soihtua Predators-maalilla kantaneen seuralegenda Pekka Rinteen torjuntavastuu on vähentynyt kauden edetessä ja etenkin sen jälkeen, kun seura vaihtoi valmentajaa tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Tämä on tietenkin satanut joukkueen toisen maalivahdin Juuse Saroksen laariin.

Ei tilanteessa silti mitään kummallista ole. Rinne on 37-vuotias yli 600 NHL-ottelun veteraani ja 24-vuotias Saros jo reilun kolmen vuoden ajan Rinteen apurina toiminut huomisen lupaus. Saros aloitti ensimmäisellä NHL-kaudellaan (2016–2017) 19 ottelussa, sitten 23 ottelussa ja viime kaudella jo 27 kamppailussa.

Saroksen oli aikakin alkaa lyödä laudalta kaiken nähnyttä Rinnettä, mikäli hän mielii kasvaa NHL-maailmassa ykkösvahdiksi.

Sitä HPK:ssa kiekkokasvatuksensa saanut Saros on kuluvan vuoden puolella tehnyt. Uuden valmentajan John Hynesin alaisuudessa Saros on voittanut kolmestatoista startistaan peräti yhdeksän. Tammikuun kahdeksannen jälkeen Saros on NHL:n voittotilaston jaetulla kolmannella sijalla.

Saroksen torjuntaprosentti (92,6) yltää sekin kymmenen ottelun rajalla liigassa kahdeksanneksi ja päästettyjen maalien keskiarvo (2,41) sijalle yksitoista. Täydellisiä pelejäkin mahtuu vuoden 2020 puolelle kaksi kappaletta. Puhumme siis kiistatta aloittavan maalivahdin numerosarjoista.

Jos vallankumousta Nashvillen maalinsuulla ei vielä Peter Lavioletten alaisuudessa polkaistu kunnolla käyntiin, Hynesin aikana Saros ei ole antanut valmentajalle juuri muuta mahdollisuutta. Etenkin, kun uusi luotsi on kovaan ääneen kertonut jakavansa vastuuta nimenomaan peliesitysten mukaan.

Hyvillä otteluilla Saros on pelannut viime viikkoina itselleen aiempaa enemmän aloitusvuoroja. Maanantain aloitus Edmontonia vastaan oli Rinteelle Hynesin alaisuudessa kymmenes, kun Sarosilla on niitä tilillään kolmetoista. Tiistain Minnesota-ottelusta tulee hämeenlinnalaiselle neljästoista.

Nykytahdilla Rinne päätyisi kauden lopuksi 44 aloitusvuoroon, Saros 38:aan.

Juuse Saros Leon Draisaitl
Juuse Saros (kuvassa) vaihdettiin Edmonton-pelissä kentälle, kun Rinne oli päästänyt taakseen kahdeksan maalia.Getty Images

Saros on luonnollisesti tyytyväinen käsillä olevaan trendiin, mutta painaa silti jarrua suurempien linjojen suhteen.

– Olen vain pyrkinyt menemään peli kerrallaan. Onhan se tietenkin mukavaa, kun pääsee enemmän pelaamaan, mutta en minä rehellisesti ole asioita sen pidemmälle ajatellut, mitä tähän maalivahtitilanteeseen tulee, Saros sanoo Yle Urheilulle maanantain Edmonton-ottelun alla.

Ei Saros silti yritäkään kiistää, etteikö nälkä olisi vuosi vuodelta kasvanut – juuri siitä viime viikkojen tasaisen laadukkaat otteet ovat oiva todiste. Pienikokoinen, mutta teknisesti vahva Saros on ottanut parin edellisvuoden aikana tärkeitä askeleita kohti uutta tasoa.

Ykkösvahtitasoa.

– Totta kai tässä on koko ajan ollut tosi kova nälkä pelata. On nyt ja on ollut ennenkin. Samalla olen kuitenkin pystynyt pitämään homman hanskassa niin, ettei ajatus ole lähtenyt laukalle. Pitää ymmärtää, että myös Pekka on huippumaalivahti. Minun pitää edelleen ansaita jokainen peli, Saros muistuttaa.

– Tietenkin sitä on tullut vuosien saatossa joskus mietittyä, että saisipa lisää pelejä, mutta ei sellaisen miettiminen auta. Olen tässä kolme vuotta ollut kakkosen roolissa, niin maltti tulee jo luonnostaan. Täytyy vain painaa hommia ja luottaa omaan tekemiseen.

Uusi tilanne

Siinä, missä Juuse Sarokselle tasoittunut peluutustilanne on kaikilta osin positiivinen, Rinteelle penkillä istuminen on kokonaan uudenlainen haaste, eikä varmasti pelkästään positiivinen sellainen. Kunnianhimoisena ja kilpailullisena luonteena tunnettu Rinne ei varmasti istu kolmentoista ykkösvahtivuoden jälkeen mielellään aitiossa.

Toisaalta Rinne on pelaaja, joka ei missään olosuhteissa alkaisi keinuttamaan venettä oman tilanteensa vuoksi.

– Onhan tämä uusi tilanne, kun minuutteja tulee vähemmän. Toisaalta Juuse pelasi tälläkin (helmikuun alussa) reissulla tosi vahvoja pelejä, kaksi voittoa ja yksi tappio. Mutta minä olen kunnianhimoinen ja kilpailuhenkinen, en ala yhtäkkiä muuttamaan ajatusmaailmaa, että tyytyisin katselemaan pelejä aitiosta, Rinne jutteli Yle Urheilulle Vancouverissa aiemmin helmikuussa.

Rinne on ihailtavan rehellinen omien otteidensa suhteen. Kaiken kokenut kempeleläinen tietää, ettei alle 90:n torjuntaprosentti tai yli kolmen maalin päästettyjen keskiarvo vastaa odotusarvoja. Kun vielä joukkue pelasi läpi syyskauden edessä heikosti, Rinteen lumipallo lähti pyörimään alusta alkaen väärään suuntaan.

Pohjakosketus nähtiin helmikuun alussa Vancouverissa, kun Rinne vedettiin maalilta toisen erän alussa neljän päästetyn osuman jälkeen. Maanantai-iltana Edmontonia vastaan taakse meni kahdeksan ennen vaihtokomennusta. Rinne on otettu pois kesken ottelun kuluvalla kaudella kuudesti, Saros kerran.

– Tuntuu raskaalta, kun oma peli ei ole lähtenyt kulkemaan oikein missään vaiheessa. Jos menee hyvin, tuollaisen huonon pelin lakaisee maton alle helposti. Nyt tuntuu, että näitä on tullut itselle hieman liian usein ja siksi se on tosi raskasta, Rinne pyöritteli.

Pekka Rinne (oik.) Josh Archibald (vas.)
Pekka Rinne ei ole koskaan aiemmin päästänyt yhdessä ottelussa taakseen kahdeksaa maalia.Getty Images

Ja juuri, kun Rinne synkän Vancouver-illan jälkeen antoi otteluissa Vegasia ja Chicagoa vastaan lupauksia paremmasta, Edmonton rummutti maanantaina Rinteen taakse käsittämättömät kahdeksan osumaa. Rinne antautui kahdeksan kertaa ottelussa ensimmäistä kertaa kolmetoistavuotisella NHL-urallaan.

– On ollut pirun vaikeaa, mutta en minä nöyristelemään ala. Yritän nyt vain painaa hommia ja koittaa saada jossakin vaiheessa jotakin mojoa kulkemaan omaan suuntaan. En osaa sanoa, mistä tällainen kausi johtuu, mutta monen asian summahan se aina on, Rinne totesi aiemmin.

Eri maailma

Kakkosvahdin roolista ykkösvahdin vastuuseen hyppääminen ei useinkaan ole kovin yksinkertainen prosessi kovassa NHL-maailmassa. Kakkosveskarin ja aloittavan maalivahdin hommat ovat kaksi täysin eri maailmaa alkaen henkisestä ja fyysisestä kuormasta päättyen harjoitteluun.

Kovassa otteluruuhkassa aloittavan maalivahdin kuorma luonnollisesti kasvaa, minkä lisäksi harjoittelusta tulee lähinnä palauttavaa – kaikki keskittyminen on seuraavassa pelissä. Kun laadukkaat harjoitukset jäävät kauden mittaan vähemmälle, myös pelin horjumisesta tulee todennäköisempää.

Kun tähän lisätään fyysinen ja etenkin henkinen kuorma, jyviä aletaan usein erotella akanoista. Ja juuri tähän usein pitkään kakkosena toimineet maalivahdit ykköseksi siirryttyään törmäävät.

– Minun kohdalla kyse on niin lyhyestä pätkästä, että ei tähän ole vielä tullut suurta muutosta. Etenkin, kun meillä on ollut tässä hyviä taukoja, joiden aikana olen päässyt harjoittelemaan. Se on sitten eri tilanne, kun puhutaan koko kaudesta, silloin ei voi koko ajan polttaa kroppaa treenaamalla, Saros järkeilee.

Saroksen kohdalla otanta on siis pieni, joten valmiuksista pelata ykkösvahtina NHL:ssä ei voida vielä suuremmin puhua, vaikka alku onkin lupaava. Tasaisista otteista Saros kuitenkin ansaitsee tämän kauden osalta kehut.

– Ihan tyytyväinen olen, mielestäni pelaamiseni on ollut aika tasaista läpi kauden. Aina voi tehdä asioita paremmin ja aina pelin jälkeen videolta näkee, että tuon ja tuon olisi voinut tehdä paremmin. Kokonaisvaltaisesti voi aina parantaa, mutta tuskin tässä mitään yksittäistä heikkoutta on, Saros sanoo.

Ykkösvahdin vastuun parhaisiin puoliin sen sijaan kuuluu pelituntuman yllä pysyminen, ja tästä Saros on nyt ensimmäistä kertaa päässyt nauttimaan.

– Jokainen peli on erilainen, mutta on se pelaaminen paremmin muistissa, kun pelaa useammin. Rytmi pysyy yllä ja fiilis pelin sisällä on jotenkin parempi. Pidempien taukojen jälkeen sitä joutuu aina hieman sopeutua, vaikka ei sitä tekosyynä voi käyttää. Jatkumo pelaamiseen syntyy kuitenkin luonnollisemmin, kun pelaa usein.

juuse saros pekka rinne
Saros on näyttänyt, että hänessä on ainesta seuraikoni Rinteen seuraajaksi.Getty Images

On myös niin, että jossakin vaiheessa Nashvillen oli annettava Sarokselle enemmän vastuuta, mikäli seura selvittää, onko sopimuksensa toiseksi viimeistä vuotta pelaavasta suomalaisesta Rinteen seuraajaksi. Upeasti seuraa palvellut Rinne kun ei voi loputtomiin musiikkikaupungin kapellimestarina toimia.

Saros itse korostaa pelaamisen merkitystä.

– Viime kädessä vain pelaaminen kehittää. Pelissä tulee paljon sellaisia tilanteita, joita ei voi harjoituksissa simuloida. Pelin lukeminen, liikkuminen, mailapeli ja niin edelleen. Peli on jatkuvasti nopeampaa, joten kaikki sellainen, miten luet tilanteita ja merkkaat pelaajia, niitä voi parhaiten oppia peleissä.

Kaksi ykköstä

Käsillä oleva murros Nashvillen maalin suulla ei kuitenkaan sisällä sen suurempaa draamaa, eikä sen tarvitsekaan sisältää. Itse asiassa kahden ykkösvahdintaktiikka on enemmänkin nykyaikaa. Siinä, missä moni ykkösvahti urakoi itsensä hapoille ennen pudotuspelejä, kauden paras NHL-maalivahti Tuukka Rask on aloittanut vasta 38 ottelussa.

Vaikka Saros on pelannut viime viikot Rinnettä paremmin, selkeäksi ykkösvahdiksi häntä ei voi vielä kutsua. Nashvillessä asetelma on tällä hetkellä niin sanotusti 1A ja 1B sillä erotuksella tosin, että nyt Juuse Saros on ensimmäistä kertaa selkeästi 1A. Tällaisessa asetelmassa selkeän ykkösen sijaan peluutus on prosentuaalisesti enemmänkin luokkaa 60–40.

Näin sen toisaalta Saroksen puolesta pitikin mennä – nyt oli aika.

Ovi on raollaan ja siihen malliin on hämeenlinnalaisen pelattava myös jatkossa, jos hän meinaa nousta kakkosen varjosta Broadwayn kapellimestariksi tulevien vuosien ajaksi.

Alku ainakin on lupaava.

Lue myös:

Pekka Rinteen synkkä viisiminuuttinen johti rumaan tappioon – Leon Draisaitlin neljän maalin ilta ei ilahduttanut Nashvillen penkkiä

Kommentti: Tuukka Rask voi varata lennot Las Vegasiin – palkintokaappiin tulee lisää täytettä!

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat