Koronavirus uhkaa kesän joukkotapahtumia – Tokion olympialaisten kohtalosta päätetään toukokuussa

EM-jalkapallo ja Tokion olympialaiset liikuttavat valtavia ihmismassoja.

urheilu
Olympiarenkaat
Getty Images

Maailmalla leviävän koronaviruksen vuoksi on jo siirretty ja peruttu monia kilpailutapahtumia. Uhattuina ovat myös kesän suurtapahtumat eli Tokion olympialaiset sekä jalkapallon EM-kilpailut.

Tokion olympialaisten kohtalosta päätetään näillä näkymin toukokuussa. Japanilaiset järjestäjät ovat erityisen huolissaan järjestämissopimuksen pykälästä, jonka mukaan Japani järjestää kisat vuonna 2020.

Olympiajärjestelyistä vastaava ministeri Seiko Hashimoto on ilmoittanut maan parlamentille, että Japani saattaa menettää kisat kokonaan, jos ne joudutaan siirtämään tältä vuodelta tuonnemmaksi.

– Olen tarkistanut sopimuksen, ja sen kohdassa 66 todetaan, että Kansainvälinen olympiakomitea KOK voi sanoa sopimuksen irti, jos kisoja ei järjestetä vuonna 2020, Hashimoto kertoi.

Kisojen on tarkoitus alkaa 24. heinäkuuta.

– Tällä erää Japanin olympiakomitea ja Tokion kaupunki tekevät kaikkensa, jotta kisat voidaan järjestää aikataulussa. Hallitus antaa tälle kaiken tukensa. Teemme kaikkemme, jotta KOK voi olla vakuuttunut kisojen turvallisuudesta, Hashimoto jatkoi.

EM-jalkapallo kerää valtavia yleisömassoja

Jalkapallon EM-kilpailuissa 24 joukkuetta kilpailee 12 maan 12 kaupungissa. EM-jalkapallo kerää valtavia yleisömassoja, ja se liikuttaa ihmisiä koko Euroopan alueella. Kisojen alkuun on keskiviikosta sata päivää.

Euroopan jalkapalloliiton Uefan mukaan kisapaikat ovat valmiita tapahtumaan ja kaikki kisojen kulkuyhteydet on varmistettu. Tapahtumaa näyttää uhkaavan vain koronavirus, jos se alkaa levitä raivokkaasti.

Koronavirus on levinnyt Euroopan maista pahimmin Italiassa, missä on todettu yli 2 000 tartuntaa ja 52 kuolemantapausta. Suurin osa maan jalkapalloliigan otteluista peruttiin viikonvaihteessa.

Naapurimaa Sveitsi ilmoitti maanantaina, että maan kahden ylimmän sarjatason pelit on siirretty maaliskuulta pelattavaksi myöhemmin.

– Ihmisten terveys on paljon tärkeämpää kuin mikään jalkapallo-ottelu, Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Gianni Infantino totesi viikonloppuna.

Lippujen kysyntä oli valtavaa

Uefan hallitus keskusteli virusuhasta maanantaina Amsterdamissa. Hallitus vakuutti EM-kisojen järjestelyiden jatkuvan suunnitellusti.

- Toistaiseksi meillä ei ole mitään syytä tehdä muutoksia tehtyihin suunnitelmiin, mutta seuraamme tilannetta jatkuvasti, Uefa ilmoitti uutistoimisto AFP:lle.

EM-turnauksen avausottelu Italia-Turkki on tarkoitus pelata 12. kesäkuuta Roomassa.

Uefa on saanut EM-otteluihin yli 28 miljoonaa ennakkovarausta, eli kysyntä on tuplaantunut vuoden 2016 EM-kisoista. Fanit saattavat kuitenkin tulla toisiin aatoksiin, jos virus jatkaa leviämistään.

Uudentyyppinen koronavirus on levinnyt 76 maahan, ja kuolonuhrien määrä oli tiistaina 3 116.

Lue myös:

Koronavirus aiheutti erikoisen ruokahysterian ampumahiihdon maailmancupissa – norjalaiset turvautuivat erityisjärjestelyihin, suomalaisia tilanne ei hetkauta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat