Suora

  • Urheiluruutu

Päähän kohdistuneet taklaukset osuvat nuoriin, taklaajat ovat runsaasti vanhempia – erotuomarijohtaja vaitonaisena

Kaukalossa kohtaa kaksi pelaajasukupolvea, jotka ovat nousseet Liigaan pelin erilaisina aikakausina.

jääkiekko
Patrik Puistola loukkaantui pahannäköisesti Ilvestä vastaan.
Patrik Puistola sai pääosuman joulukuun alussa, kun Panu Mieho taklasi tuolloin Jukureissa pelannutta nuorukaista.AOP

19, 24, 19, 20 ja 21. Nämä ovat niiden viiden jääkiekkoliigan pelaajan iät, jotka viimeksi ovat joutuneet pään tai niskan alueelle kohdistuneen taklauksen kohteeksi. Ja näissä tilanteissa taklaajalle on myös määrätty tilanteesta pelikielto.

Taklaajien iät tapahtumahetkellä olivat 24, 23, 24, 33 ja 28, joten yhtä tapausta lukuun ottamatta taklaajat olivat runsaasti taklattavia vanhempia.

Viiden viime tapauksen otanta on suuntaa antava koko kauden kuvasta.

Pään ja niskan alueelle taklaamisesta määrätyissä pelikielloissa taklaajien keski-ikä on ollut tällä kaudella 29 vuotta ja taklattavien 23,5 vuotta. Mistä tämä kertoo?

- Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on se, että jääkiekko on muuttunut kymmenessä vuodessa. Kiekollinen ja kiekoton pelaaminen ovat muuttuneet. Tämän kaltainen muutos voi olla taustalla, Liigan kurinpitodelegaation puheenjohtaja Sampo Liusjärvi sanoo STT:lle ottamatta kantaa yksittäisiin tapauksiin.

Taidon ja vauhdin määrä kaukalossa on kasvanut, ja Liigaan nousee yhä enemmän nuoria pelaajia, joiden liikkeet kaukalossa saattavat yllättää.

- Tällä kaudella muutamissa vakavissa taklaustilanteissa seurauksen kannalta on ollut elementtejä pelaamisesta, jota vanhemmilta pelaajilta ei näe, Liusjärvi kertoo.

- Isokokoisia pelaajia vastaan pelaaminen edellyttää pelaajilta tietoisuutta ympärillä olevasta tilanteesta. Ei pidä unohtaa, että jääkiekko on fyysinen kamppailupeli, jossa vahvempi pelaaja voittaa kaksinkamppailun, Liusjärvi jatkaa.

Erotuomarijohtaja vaiteliaana

Päähän kohdistuneet taklaukset nousivat esiin jälleen lauantaina, kun Lukon David Nemecek taklasi Ässien Otto Kivenmäkeä. Kivenmäki, 19, menetti taklauksen seurauksena kypäränsä ja löi päänsä jäähän. Hän pääsi sairaalasta kotiin maanantaina ja on sivussa loppukauden.

Taklaaja Nemecek on viisi vuotta Kivenmäkeä vanhempi. Nemecek sai seitsemän ottelun pelikiellon.

Aihe on vaikea lajille.

Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn ei halua ottaa kantaa STT:n esittämään havaintoon erikoisesta ikäjakaumasta, vaan painottaa, etteivät kurinpitopäätökset kuulu hänelle.

- Liiga pyrkii koko ajan parantamaan pelaajien turvallisuutta. Tarkempi analyysi tästä kaudesta tehdään kauden jälkeen, Rönn mainitsee yleisesti.

Viime kaudella pään ja niskan alueelle kohdistuneista taklauksista tuomittujen pelaajien keski-ikä oli 27,7 vuotta ja taklattujen 24,2. Ero oli kaksi vuotta kapeampi kuin tällä kaudella, mutta silloinkin selkeä.

"Linjaa on kiristetty"

Runkosarjaa on jäljellä vielä joukkueesta riippuen 3-5 ottelua.

- Viime kaudella runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien käsiteltäviä kurinpitotapauksia oli 62, joista 55 runkosarjassa. Tällä kaudella määrä näyttäisi jäävän pienemmäksi, mutta 40 tapauksesta 20 on liittynyt päähän kohdistuneisiin taklauksiin. Niiden suhteellinen määrä käsiteltävien tapauksien joukossa on kasvanut, Liusjärvi sanoo.

Päähän kohdistuneisiin taklauksiin puututaan aiempaa herkemmin, ja rangaistusasteikkoa kovennettiin Liigan hallituksen päätöksellä joulukuussa.

- Linjaa on kiristetty. Aiempiin kausiin verrattuna rima on alempana päähän kohdistuneiden taklauksien kurinpitoon saattamisessa, ja rangaistuksia on kovennettu. Rangaistuksien koventaminen kesken kauden oli räväkkä ratkaisu, Liusjärvi tuumii.

20 osumaa päähän

Jääkiekkoliigassa on määrätty tällä kaudella 20 pelikieltoa pään ja niskan alueelle kohdistuneista taklauksista:

29.2. taklaaja David Nemecek Lukko, ikä tapahtumahetkellä 24 (7 ottelun pelikielto), taklattu pelaaja Otto Kivenmäki Ässät, 19.

29.2. Miikka Pitkänen KalPa, 23 (5), Eemeli Suomi Ilves, 24.

15.2. Lukas Klok Lukko, 24 (5), Patrik Puistola KooKoo, 19.

15.2. Toni Kähkönen KooKoo, 33 (5), Linus Nyman Lukko, 20.

15.2. Ville Hyvärinen Jukurit, 28 (5), Artturi Toivola Pelicans, 21.

29.1. Roni Allen JYP, 21 (5), Toni Suuronen KooKoo, 24.

25.1. Martin Berger KooKoo, 23 (4), Niklas Friman HPK, 26.

17.1. Turo Asplund Sport, 34 (5), Miikka Pitkänen KalPa, 23.

17.1. Aaro Vidgren Sport, 22 (6), Ryan Wilson KalPa, 32.

3.1. Tomas Zaborsky SaiPa, 32 (6), Roope Talaja Sport, 31.

3.12. Panu Mieho Ilves, 24 (4), Patrik Puistola Jukurit, 18.

3.12. Taavi Vartiainen Pelicans, 25 (6), Tuukka Mäntylä Tappara, 38.

23.11. Charles Bertrand Tappara, 28 (5), Vilmos Gallo KooKoo, 23.

23.10. Anssi Löfman SaiPa, 32 (3), Anton Lundell HIFK, 18.

19.10. Teemu Vuorisalo Ässät, 24 (3), Teemu Engberg HIFK, 20.

12.10. Tuukka Mäntylä Tappara, 38 (7), Radek Koblizek Kärpät, 21.

12.10. Topi Jaakola Pelicans, 35 (3), Vilmos Gallo KooKoo, 23.

21.9. Arto Laatikainen HPK, 39 (6), Micke-Max Åsten HIFK, 27.

21.9. Jussi Jokinen Kärpät, 36 (8), Julius Nättinen JYP, 22.

18.9. Ville Varakas HIFK, 35 (6), Anton Stråka JYP, 21.

(Tilanne 5. maaliskuuta mennessä annettujen pelikieltojen osalta.)

Lue myös:

SM-liigan toimitusjohtaja: Päähän kohdistuneita taklauksia käsitellään kunnolla kauden jälkeen pelaajien ja seurojen kanssa

Otto Kivenmäkeä taklanneelle Lukko-pakille tuntuva pelikielto – delegaatio ei nähnyt Nemecekin pelaamisessa moitittavuutta kuin yhdeltä kantilta

SM-liigan kova linja johtanut myös kyseenalaisiin rangaistuksiin päähän kohdistuneista taklauksista – asiantuntija ihmettelee lajin ympärillä vellovaa kaksinaismoralismia

Pahasti loukkaantunut Ässät-hyökkääjä Kivenmäki pääsi pois sairaalasta – toipumisennusteen saaminen vie vielä viikkoja

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat