Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu

Ilkka Herola täräytti huippuhypyn Holmenkollenilla – jahtaa kauden parasta sijoitustaan: "Hyvä mahdollisuus minulla on kakkospaikkaan"

Maailmancupia johtava Jarl Magnus Riiber lähtee hiihto-osuudelle ensimmäisenä. Ilkka Herola on mäkiosuuden jälkeen viides.

yhdistetty hiihto
Ilkka Herola

Ilkka Herola sai loisto-onnistumisen Holmenkollenin mäkiosuudella yhdistetyn maailmancupissa. Herola venytti oman hyppynsä upeisiin mittoihin, 133,5 metriin.

Pitkään hyppyyn Herola joutui tekemään tasajalka-alastulon, mikä verotti hieman hänen tyylipisteitään. Kokonaispisteet 127,7 riittivät kuitenkin viidenteen sijaan.

– Tämä oli varmasti teknisesti kauden paras hyppy, oli oikein hyvä. Vähän alastulo jäi harmittamaan. Siinä olisi ollut vielä muutama sekunti otettavissa, mutta jospa nyt ei siitä jäisi kiinni, Herola kommentoi tuoreeltaan Yle Urheilulle.

Herola on kantanut ison osan kaudesta parhaan hiihtäjän liiviä päällään. Muun muassa viime viikonloppuna Lahdessa Herola sai kehut hiihtovauhdistaan maailmancupia johtavalta Jarl Magnus Riiberiltä, joka ei pystynyt vastaamaan Herolan hurjaan tykitykseen ladulla, vaan jäi noin puoli minuuttia hiihdossa suomalaiselle.

Riiber lähtee ladulle Holmenkollenillakin ensimmäisenä leiskautettuaan 135,5-metrisen hypyn. Herola jäi hänestä minuutin ja kymmenen sekuntia. Toiseen sijaan ja Japanin Ryota Yamamotoon Herolalla on matkaa vain puoli minuuttia.

– Riiberiin on aika paljon matkaa. Siihen ei varmaan oikein ole saumaa. Mutta ei siinä, hyvä mahdollisuus minulla on kakkospaikkaan, Herola sanoi.

Herola on sijoittunut tällä kaudella kerran kolmen parhaan joukkoon, kun hän nappasi kolmannen sijan helmikuun lopussa Trondheimista.

Muiden suomalaisten mäkikisa oli vaisu.

Arttu Mäkiaho lähtee ladulle sijalta 37. Hän hyppäsi Holmenkollenin HS134-mäestä 110 metriä ja jäi kisan kärkimiehestä 3 minuuttia ja 44 sekuntia.

Eero Hirvosen hyppy kantoi 110,5 metriä. Hän lähtee hiihto-osuudelle sijalta 39, lähes neljä minuuttia Riiberin perässä.

– Ei hypyssä varmaan hirveästi hyviä asioita ole, jos olisi, en lentäisi noin lyhyelle. Varmaan kaikki on pielessä. Onneksi ei tarvitse itseään kiusata tälle kautta enempää. Riittää tämä touhu, Hirvonen harmitteli.

Suomalaisista heikoimmasta asemasta, sijalta 41, ladulle lähtee Leevi Mutru. Hänen hyppynsä kantoi 106 metriä. Eroa kärkeen jäi 4 minuuttia ja 13 sekuntia.

– Hypyssä on tehoja, mutta ne menevät ihan väärään suuntaan. Kun touhua ei pysty tekemään selkärangasta, se on hirveän kontrolloitua, eikä yhtään rentoa. Siinä on sitten tulos, Mutru kommentoi.

Mutrun kausi jatkuu vielä Holmenkollenin jälkeen sunnuntaina kotistadionilla Lahdessa, jossa käydään yhdistetyn Continental Cupin kilpailu.

– Toivottavasti siellä pystyisi esittämään vähän parempia laakeja ja saisi tästä kaudesta vähän paremman mielen. Kieltämättä tältä kaudelta ei ole yhtäkään hyppyä, johon voisi kaiken kaikkiaan olla tyytyväinen. Tämä oli aika tyhjä kausi.

Holmenkollenin kilpailu on kauden viimeinen maailmancup-koitos, sillä Schonachin kisaviikonloppu peruttiin aiemmin tällä viikolla. Hiihto-osuus Holmenkollenilta näytetään suorana TV2:ssa ja Areenassa kello 15.15 alkaen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Kotiin jäänyt Janne Ahonen aiheutti poikkeusjärjestelyn: Suomen yhdistetyn miehet huoltavat mäkisuksensa itse, katso video

Schonachin yhdistetyn maailmancup-finaaliviikonloppu on peruttu

"Suurimmat muutokset mitä tämän lajin historiassa on nähty" – Petter Kukkonen aikoo muuttaa yhdistetyn harjoittelua radikaalisti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat