Nuorentuneiden Naisleijonien hankala kausi päättyi ennen aikojaan pettymykseen – "Näitä pelejä tarvitsemme, jos haluamme tapella huipulla"

Päävalmentaja Pasi Mustonen harmitteli, että uudistunut joukkue jäi vaille tärkeää huipputurnausta, kun naisten jääkiekon MM-kisat peruttiin.

Jääkiekon naisten MM 2020
Pasi Mustonen
Naisten A-maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen oli pettynyt MM-turnauksen peruuntumiseen.AOP

Naisten A-maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen oli pettynyt tietoon Kanadan MM-kisojen peruuntumisesta. Naisleijonat oli lähdössä nuorella joukkueella hakemaan kovaa kokemusta Pohjois-Amerikasta.

Yle Urheilu kertoi lauantaina, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto päätti perua turnauksen koronaviruksen aiheuttaman terveysuhan takia.

Samalla turnaus olisi palvellut myös matkalla talviolympialaisiin Pekingissä kahden vuoden kuluttua.

– Oli tarkoitus tehdä uutta projektia, että kisoihin olisi menty poikkeuksellisen nuorella joukkueella ennen olympialaisia. Yhdet kisat jäävät väliin, mutta harjoitteluvuosi ei katoa mihinkään, Mustonen pohti.

Ennen kaikkea Mustonen oli pahoillaan siitä, että seitsemän MM-joukkueeseen nimettyä ensikertalaista jäävät ilman ainutlaatuista kokemusta.

– Halifaxin halliin mahtuu 10 500 katsojaa ja loppuunmyytynä avausotteluna Kanada–Suomi. Sellainen muisto ei unohdu ikinä. Todennäköisesti siellä olisi ollut muutama muukin upea ottelu. Heidän puolestaan harmittaa, Mustonen totesi Yle Urheilulle.

– Toivottavasti tämä menee vuodella eteenpäin ja kisat ovat vuoden päästä Halifaxissa.

Mustonen katsoi kuitenkin jo eteenpäin seuraavaa kautta ajatellen. Kokemusta pohjoisamerikkalaisjoukkueita vastaan on saatava.

– Koko vuosi meni ilman ainuttakaan ottelua pohjoisamerikkalaisia vastaan ja niitä pelejä tarvitsemme, jos haluamme tapella huipulla. Marraskuun turnaus meni Ruotsin lakkoilun takia mönkään, siellä olisivat olleet sekä jenkit että kanadalaiset, Mustonen harmitteli

– Nyt pyrimme kaikin keinoin saamaan jonkinlaisen kosketuksen kauden aikana, että pystymme pelaamaan turnauksen pohjoisamerikkalaisia vastaan.

Vaikean maajoukkuekauden jälkeen MM-kisojen peruuntuminen oli luonnollisesti raskas uutinen myös päävalmentajalle henkilökohtaisesti.

– Onhan se valtava pettymys. Ei tämä mikään juhlapäivä ollut. Kisat on koko kauden suola ja siihen tähdätään, rakennetaan joukkuetta koko vuosi, että päästään tappelemaan MM-mitaleista.

Lue myös:

Kommentti: Naisleijonien olympiaprojekti kohti Pekingiä otti kovan kolauksen MM-kisojen perumisesta

Jääkiekon naisten MM-kilpailut perutaan koronaviruksen takia – miesten kisojen kohtalo vielä auki: "Nyt jäitä hattuun"

Naisten MM-kisojen peruminen voi tuoda kansallisille liitoille jopa kymmenien tuhansien eurojen laskut – nyt kentällä mietityttää myös olympiapaikkojen jako

Päävalmentaja Pasi Mustonen valitsi Naisleijonien MM-joukkueeseen seitsemän ensikertalaista ja kehui yhtä maasta taivaisiin: "Hän on kiekollisena ihan maagisen taitava"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat