Suora

  • Lumilautailun ja freestylen MM: Kumpareet
  • Kumpareet

Suomalaispelaaja lähti Italiasta maajoukkueen mukaan, kun koronavirus keskeytti sarjapelit – Jukka Kytölä kertoo, miten arki muuttui: "Siellä on ollut poikkeustila päällä"

Jukka Kytölän piti jäädä pois futsalmaajoukkueen leiriltä seurajoukkuekiireiden takia. Toisin kävi.

futsal
Suomi futsal
André Sanano/FPF

Koronavirus on vaikuttanut merkittävästi myös urheilutapahtumiin. Useissa liigoissa pelejä on siirretty tai päätetty pelata tyhjille katsomoille ja kokonaisia sarjoja ja arvoturnauksia on peruttu.

Koronavirus on vaikuttanut merkittävästi myös Suomen futsalmaajoukkueen runkopelaajiin lukeutuvan Jukka Kytölän arkeen. Pelit Italian Serie A:ssa päätettiin keskeyttää maaliskuun alussa.

– Siellä on ollut vähän poikkeustila päällä. Olemme treenanneet viimeiset pari viikkoa suljetuin ovin pelkästään omassa pelihallissa. Meillä ei ollut treenejä kuntosalilla tai missään crossfit-paikassa, missä olemme välillä harjoitelleet, Kytölä kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Kytölä pelasi seurajoukkueessaan viimeisimmän sarjapelinsä reilut pari viikkoa sitten. Sen jälkeen tilanne Italiassa ja ennen kaikkea Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Mantovassa on muuttunut. Mantova kuuluu Lombardian maakuntaan, joka on yksi koronaviruksesta pahiten kärsineistä maakunnista Italiassa.

– Aluksi se ei tuntunut niinkään vaivaavan. Lähialueella oli ollut tapauksia, mutta välillä tuntui, että suurin kalabaliikki on vähän laantunut. Sitten sain vähän vihiä siitä, että Mantova ja muut alueet muuttua eristetyiksi alueiksi. Siinä vaiheessa rupesi vähän miettimään, näinköhän pelit jatkuvat.

Virus näkyi myös urheiluelämän ulkopuolella ja vaikutti jokapäiväiseen arkeen.

– Monet liikkeet, päiväkodit ja koulut olivat suljettuina. Ruokakaupat, apteekit, ravintolat ja baarit saivat olla auki, mutta niihinkin tuli sitten rajoituksia, että miten paljon saa esimerkiksi olla henkilöitä sisällä. Elämä tuli vähän rajoitetummaksi, Kytölä kertoo.

Maanantai-iltana kerrottiin, että koko Italia on määritelty koronaviruksen tartunta-alueeksi. Tämän vuoksi kaikki kilpaurheilu pysähtyy Italiassa ainakin lähes kuukaudeksi.

Kytölän haastattelu on tehty ennen maanantai-illan päätöstä.

Onni onnettomuudessa

Kytölä ei jäänyt murehtimaan, sillä samaan aikaan futsalmaajoukkue oli aloittamassa valmistautumisen tärkeisiin MM-jatkokarsintapeleihin Eerikkilän leirillä. Alunperin Kytölän ilmoitettiin jäävän pois maajoukkueleiriltä seurajoukkuekiireiden vuoksi, sillä leiri pidetään kansainvälisten pelipäivien ulkopuolella. Peruuntuneet pelit vapauttivat Kytölän kuitenkin maajoukkueen mukaan.

– Meillä olisi ollut seurajoukkueessa kolmen pelin viikko, mutta pelit peruuntuivat torstaina. Maajoukkueen leiri on lauantaista tiistaihin, niin ynnäsin, että nythän minä ehtisin maajoukkueen tärkeälle leirille mukaan, Kytölä kertoo.

Jukka Kytölä edusti Kampuksen Dynamoa ennen siirtymistään Italiaan.
Vuoden futsalpelaajaksi valittu Jukka Kytölä edusti Suomessa pelatessaan Kampuksen dynamoa. Jiri Halttunen.

Lopulta kaikki kävi nopeasti. Kytölä pääsi vielä helposti matkaan.

– Lensin Bolognan lentokentältä, joka ei ole samassa maakunnassa. Se on ehkä vähän rauhallisempaa aluetta. Joitakin lentoja oli peruttu, mutta ei minun. Ihan normaalisti pääsin matkaamaan.

Seurajohto ja valmennus antoivat Kytölälle vapaata tämän viikon sunnuntaihin asti. Maanantaina sarjatauon tiedotettiin kuitenkin jatkuvan huhtikuun alkuun asti.

Vielä maanantaina Kytölä ei tiennyt, palaako hän loman jälkeen sovitusti Mantovaan.

– Tänään illalla joukkueella on kokoontuminen, jossa seurajohto kertoo, mitä tehdään. Pidämmekö pidemmän treenitauon vai mitä. Teen sitten omat päätökseni ja olen sen jälkeen yhteydessä seuraan, Kytölä aloittaa.

Kytölä matkustaminen Suomeen sujui ongelmitta, mutta paluu ei välttämättä käy yhtä jouhevasti.

– Totta kai koko ajan on valmius lähteä takaisin. Siitäkään ei ole tietoa, miten helppoa paluu on, kun alue muuttui niin sanotuksi punaiseksi alueeksi sunnuntaina.

Maajoukkueella edessä supertärkeät pelit

Suomen miesten futsalmaajoukkue valmistautuu Eerikkilässä historiansa tärkeimpiin otteluihin. Suomi kohtaa kaksiosaisessa MM-jatkokarsinnassa Serbian, ja kiinnostus ratkaisevaan otteluun on ollut kovaa: pääsyliput Vantaalla pelattavaan katkokarsinnan toiseen osaotteluun myytiin loppuun muutamassa tunnissa.

Kytölän mukaan paineet kaikkien aikojen suomalaisesta futsal-ottelusta eivät ainakaan leirillä ole näkyneet.

– Totta kai asiat tehdään keskittyneesti ja haluamme kiinnittää pieniinkin yksityiskohtiin huomiota, mutta ilmapiiri on sopivan rento. Toistaiseksi tosi hyvin on mennyt, treenit ovat olleet hyviä ja kuormitus sopiva.

Italian sarjatauko merkitsee myös sitä, ettei Kytölällä ole otteluita ennen ratkaisevaa MM-jatkokarsintaottelua.

– Tietenkin nyt voi alkaa keskittyä pelkästään Serbia-peleihin, kun ei ole pelejä ennen sitä. Vielä on auki, menenkö Mantovaan välissä vai en. Se varmaan selviää lähipäivinä.

Lue myös:

Kilpaurheilu pysähtyy Italiassa huhtikuuhun saakka

Pääministeri Conte: Koko Italia on tartunta-aluetta, häät ja hautajaisetkin kielletään kolmeksi viikoksi

Koronavirus perui Topias Palmin ammattilaispelit ja pakottaa pitämään metrin välin muihin jonossa, Sonja Mänty katsoo Netflixiä karanteenissa

Futsalmiehet pyrkivät toistamaan kevään uroteon MM-karsinnassa – Italiassa historiaa tehnyt Jukka Kytölä sai hienon kunniatehtävän

Serie A kutsuu – Jukka Kytölälle huippusopimus

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat