Suora

  • Elävä arkisto esittää

Valmentajakohun keskelle joutunut HSK sai Helsingin kaupungilta viime vuonna 70 000 euron avustuksen – seura saattaa joutua maksamaan tukia takaisin

Päätös vuoden 2019 avustusten takaisinperinnästä ja vuoden 2020 avustuksista tehdään huhtikuussa.

taitoluistelu
Muodostelmaluistelun kuvitus
Useat HSK:n luistelijat ovat jättäneet seuran.AOP

Muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen työnantajan Helsingfors Skridskoklubbin (HSK) saamat tuet saattavat pienentyä tulevina vuosina. Lisäksi seuralta voidaan periä viime vuoden avustuksia takaisin.

Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti Penttisen vuoden kilpailukieltoon epäasiallisen käytöksen takia tammikuussa. HSK hyllytti Penttisen toiminnastaan pian tämän jälkeen. Maanantaina HSK ilmoitti, että Penttinen palaa asteittain töihin. Penttinen oli hyllytettynä seitsemän viikkoa.

Helsingin kaupungin liikuntajaosto myönsi vuonna 2019 HSK:lle noin 70 000 euron avustuksen, josta toiminta-avustusta oli noin 25 000 euroa. Potin loppuosuus oli osoitettu tilankäyttöavustuksiin, kuten jäämaksuihin.

Kaupungin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen ei halua vielä ottaa kantaa siihen, täytyykö HSK:n maksaa viime vuoden avustuksiaan takaisin ja minkä verran. Tukien takaisinperintä on mahdollista, mutta harvinaista. Päätös asiasta tehdään huhtikuussa.

– Yleisellä tasolla minun aikanani ei ole peritty koskaan avustuksia takaisin. Tämä on äärimmäisen harvinaista. Voisin kuvitella, että silloin kun on selkeästi tapahtunut taloudellisia väärinkäytöksiä tai muuta vastaavaa, niin avustuksia voitaisiin periä takaisin, Loikkanen sanoo Yle Urheilulle ja jatkaa:

– HSK:n kohdalla on kyse eettisistä kriteereistä ja hyvän hallintotavan mukaisesta toiminnasta. Voisin kuvitella, että tämä on eräänlainen ennakkotapaus näiden asioiden suhteen. En ole kuullut, että tällaisesta syystä olisi peritty miltään seuralta koskaan avustuksia takaisin.

Helsingin kaupungin toiminta-avustusten saamiseksi seurojen on sitouduttava hyvään hallintotapaan ja Reilun Pelin sääntöihin, joihin kuuluu esimerkiksi toisen ihmisen kunnioittaminen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen.

Loikkanen ei pysty arvioimaan, voiko HSK jäädä jopa kokonaan ilman tukea jatkossa.

– Tähän on todella vaikeaa vastata. En osaa ennakoida sitä, miten poliittiset päätöksentekijät tähän suhtautuvat ja millaisia päätöksiä he tekevät. En pysty edes todennäköisyyttä tässä sanomaan. Tilanne on tietysti nyt jonkin verran muuttunut, kun HSK on ottanut valmentajan takaisin työsuhteeseen. Joudumme arvioimaan tilannetta entistä tarkemmin.

HSK:hon kuuluneet, noin 80 yksinluistelijaa jätti seuran sen jälkeen, kun Penttisen epäasiallinen ja nöyryyttävä käytös nousi julkisuuteen. Yle Urheilun tietojen mukaan lisäksi noin 20 muodostelmaluistelijaa on joko vaihtunut tai vaihtamassa seuraa.

Seuran jäsenten määrä vaikuttaa sen saamaan avustussummaan. Viime vuonna HSK:lla oli 600 jäsentä. Nyt määrä on vähenemässä noin kuudenneksella.

– Harrastajamäärä on yksi laskentakriteeri avustuksille. Se luonnollisesti vaikuttaa tuen määrään, mutta en pysty euromääräisesti sanomaan, minkä verran. HSK:n tuki tulee todennäköisesti pienenemään, Loikkanen sanoo.

HSK tavallista tarkemmassa syynissä

Kaupungin liikuntatoimi pyysi HSK:lta myös selvityksen koskien Penttisen toimintaa. Selvityspyynnön takaraja oli helmikuun lopussa. HSK toimitti selvityksen määräaikaan mennessä, mutta Loikkanen ei halua avata tarkasti sen sisältöä.

– Se oli mielestäni hyvin asiallinen. He kertoivat heidän tavoitteistaan ja kuinka he haluavat tätä valmennuskulttuuria kehittää.

Loikkanen sanoo, että HSK:n toimintaan on perehdyttävä tavallista yksityiskohtaisemmin ennen kuin tämän vuoden avustuksista päätetään, sillä tilanne on niin poikkeuksellinen. Tällä hetkellä liikuntajaosto on mediasta ja HSK:lta saadun selvityksen tietojen varassa.

– Sekä Taitoluisteluliiton että seuran kanssa käymme keskustelua, jotta saamme itsellemme objektiivisen, kokonaisvaltaisen käsityksen. Sitten pystymme arvioimaan, onko seura avustuskelpoinen ja täyttääkö se ne kriteerit, jotka edellytämme seuroilta.

Vuoden 2020 avustukset jaetaan huhtikuussa.

Lue myös:

Epäasialliseen käytökseen syyllistynyt muodostelmaluisteluvalmentaja saa palata työhönsä – seura voidaan pahimmillaan erottaa liiton jäsenyydestä

Alaikäisiä nöyryyttänyt ja alistanut valmentaja sai työnsä takaisin – luistelijoiden vanhemmat järkyttyivät: "Tämä on ihan hirvittävän surullista"

Taitoluisteluliitto voi estää Team Uniquen MM-kisamatkan, koska epäasialliseen käytökseen syyllistynyt valmentaja palaa töihin – "Puntti ei saa tutista"

Suomalaista urheilukenttää vaivaa kuplautuminen, sanoo Kiira Korpi – "Valitettavan usein kaltoin kohdellut ovat ongelmajätettä"

"Olisi ehkä helpompi, jos sä tappaisit ittes" – entiset valmennettavat kertovat menestyneen suomalaisvalmentajan nöyryyttävästä ja alistavasta käytöksestä sekä vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat