Taitoluistelun MM-kisat Kanadassa perutaan koronaviruksen takia – suomalaisten kisamatka jää väliin

Kisat oli määrä käydä Montrealissa, Kanadassa 16.–22. maaliskuuta.

taitoluistelu
Emmi Peltonen
Emmi Peltosen MM-kisamatka jää väliin.AOP

Ensi viikon maanantaina alkaviksi suunnitellut taitoluistelun MM-kisat Montrealissa, Kanadassa on peruttu. Quebecin terveysministeri Danielle MaCann kertoi tiedotustilaisuudessa, että syynä perumiseen on koronavirusriski.

Kisat oli määrä käydä 16.–22. maaliskuuta. Vielä tiistaina kansainvälinen liitto kertoi, että se on tarkentanut varautumista koronavirukseen, mutta että kisat käydään silti normaalisti.

Suomalaisia jäätanssissa olisivat edustaneet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä naisten yksinluistelussa Emmi Peltonen. Aiemmin selkävaivojen takia miesten yksinluistelusta pois jäämään joutui Roman Galay.

Kansainvälinen luisteluliitto kertoi tiedotteessaan arvioivansa sidosryhmiensä kanssa tulevina viikkoina, voidaanko MM-kisat järjestää myöhemmin tänä vuonna. MM-kisoja ei kuitenkaan järjetettäisi liiton mukaan ennen lokakuuta 2020.

Taitoluistelun MM-kisoja ei ole peruttu kevyin perustein. Edellisen kerran MM-kisoja ei pystytty järjestämään ajallaan, kun Japaniin iski maanjäristys ja tsunami keväällä 2011. Kisat jouduttiin perumaan myös vuonna 1961, kun yhdysvaltalaisten joukkue kuoli lentoturmassa. Myös maailmansodat ovat peruneet kisoja.

Muodostelmaluistelun MM-kisat puolestaan järjestetään näillä näkymin huhtikuun alussa Lake Placidissa Yhdysvalloissa.

Lauantaina Kansainvälinen jääkiekkoliitto ilmoitti, että itäisessä Kanadassa 31. maaliskuuta alkaviksi suunnitellut naisten jääkiekon MM-kisat peruttiin koronaviruksen takia.

Lue myös:

SM-kulta ei riittänyt taitoluistelun MM-kisoihin, jäätanssipaikka ratkesi viime hetken suorituksella

Jääkiekon naisten MM-kilpailut perutaan koronaviruksen takia – miesten kisojen kohtalo vielä auki: "Nyt jäitä hattuun"

HSK:n puheenjohtaja: Mirjami Penttinen ei lähde MM-kisoihin joukkueen kanssa – päätös työvelvoitteen palauttamisesta tehtiin pääosin julkisuudessa olevien tietojen perusteella

Lähteet: AFP, REUTERS

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat