Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu

Kommentti: Tilastot paljastavat mikä joukkue olisi vienyt Kanada-maljan tänä vuonna – Kärpät ja HIFK väistivät kevätpettymykset

Jääkiekkoliiga oli kärkijoukkueiden osalta ennätystasainen mestaruusjahdin kannalta, kirjoittaa Yle Urheilun Timo Uusitalo.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Kanada malja
Tomi Hänninen

Jääkiekkoliigan yksi kaikkien aikojen herkullisimmista loppuhuipennuksista jää näkemättä huomattavasti tärkeämpien asioiden takia. Urheilu on aina viime kädessä pelkkää viihdettä, vaikka tuokin unohtumattomia elämyksiä ja tuntemuksia sekä ennen muuta elannon lukuisille ihmisille.

Tilastoja voi tulkita haluamallaan tavalla ja suhtautua niihin varauksella. Itse lähdin hakemaan tilastoista yleispäteviä faktoja, jotka tukisivat sitä, millä joukkueella olisi ollut todennäköisyys menestyä parhaiten tämän kevään karkeloissa.

Asetin kriteereiksi viimeiset kuusi liigakautta tilastoihin pohjautuen ja ennen kaikkea sen, mikä tai mitkä tekijät tukivat HPK:n viime vuoden yllätysmestaruutta. Sarjavitosen Kerhon viime menestyskaudelle löytyi lopulta yksi tilastotieto, joka selitti Kanada-maljan matkaa Hämeenlinnaan.

Oulu Raksila HPK mestaruus jääkiekko
Tomi Hänninen

Tärkein vaihe liigajoukkueille on se, miten joukkue reagoi tappioihin ja miltä peli näyttää isossa kuvassa runkosarjan viimeisellä neljänneksellä, eli 1.1.–16.3. välisenä aikana. Syksyn peleihin on turha laittaa painoarvoa, vaikka niillä pystyy sementoimaan hyvän runkosarjasijoituksen ja sitä myöten seuraavan kauden CHL-paikan.

HPK:n uroteon pohja muurattiin tammi-maaliskuussa

HPK oli viime kaudella - yllättäen - ainoa liigaporukka, joka veti sarjan loppuvaiheen ilman kahta perättäistä varsinaisen peliajan häviötä. Tähän ei pystynyt muun muassa perussarjan ylivoimainen ykkönen Kärpät, joka napsi 38 pistettä enemmän kuin HPK ja voitti runkosarjakohtaamiset 4-2. Finaalisarjassa HPK näytti silti pitkää nenää oululaisille ja liki kaikille muille tilastolukemille.

Kerhon mainio, voittava pelisapluuna ja ryhmän sitoutuneisuus sekä sitkeys hautautuivat kaudella 2018–19 osin sen jalkoihin, että HPK hävisi sarjan 12 viime pelistä puolet. Kuudesta HPK:n tappiosta neljä tuli kuitenkin jatkoajalla, kolme vastaan kolme -pelattaessa, jolla ei ole mitään tekemistä playoffsien kanssa. Eikä ole voittomaalikisan voitollakaan, ja siksi näitä ei kannata ottaa mukaan mestariehdokkaan tilastotutkintaan.

Mestaruuspytyn nostaja on vuodesta 2014 lähtien välttänyt neljä kertaa viidestä kaksi perättäistä, varsinaisen peliajan tappiota tammi-maaliskuun vaihteen runkosarjapeleissä; Kärpät kaudella 2014–15, Tappara 2015–2016 sekä 2016–17 ja HPK kaudella 2018–19. Ainoa poikkeus nähtiin Kärppien mestaruuskaudella 2017–18, jolloin tosin yksikään liigaseura ei pystynyt väistämään kahta peräkkäistä, varsinaisen peliajan häviötä.

Oulun Kärpät ja Kanada-malja kultajuhlassa Raksilan pesäpallostadionilla 29.4.2014.
Yle

Tappara, Lukko ja Ilves erottuivat

Päättyneellä kaudella saatiin seurata kolmea seuraa, jotka pelasivat poikkeuksellisen loppukauden. Tappara, Lukko ja Ilves tekivät viime kauden hpk:t, eli kolmikolla oli kyseisen tilastopoiminnan perusteella parhaat mestaruuseväät keväälle. Tapparalle kertyi tosin helmikuussa neljä perättäistä häviötä, mutta edelleen – se ei jäänyt nollille kertaakaan kahdessa perättäisessä kamppailussa!

Sen sijaan ylivoimainen runkosarjavaltias Kärpät kärsi tammi-maaliskuun aikana kahdesti, kaksi kertaa peräkkäin varsinaisen peliajan tappiot, eikä olisi omannut siis tilastoknopin valossa todennäköisyyttä mestaruudelle.

KooKoolle tuli yksi, pieni varsinaisen peliajan tappioputki, kuten HIFK:lle loppumetreillä ja tammikuussa myös HPK:lle. Muiden säälipleijarijoukkueiden ei kannata annetun kriteerin (ei kahta perättäistä, varsinaisen peliajan tappiota) perusteella edes harmitella menetettyä mahdollisuutta Kanada-maljaan. Sitä kun ei ollut JYPillä, KalPalla eikä Ässillä.

Jos haluaa viedä mestaruusjossittelun ihan loppuun saakka, niin kuka kolmikosta Tappara, Lukko ja Ilves olisi kannatellut hyppysissään kevätauringon aikaan "Poikaa"?

Kristian Kuusela ja Jere Karjalainen olivat liekeissä lauantaina Helsingissä.
AOP

SM-liigan runkosarjan tilastoista löytyy yksi lisätilasto, joka tukee todennäköisyyttä kiekkomestariksi. Harvemmin käytetty "edistyneet-tilasto" (siirryt toiseen palveluun) on ollut tarkka täsmennyshaku mestaria haettaessa. Kyseinen tilasto kertoo joukkueen laukausprosentin ja torjuntaprosentin summan tasakentällisin. PDO-lukemasta saa kuvan siitä, miten joukkue suorittaa lähtökohtaiseen tasoonsa nähden.

Viidestä edellisestä runkosarjakaudesta PDO-tilastoykkönen on kruunattu neljästi playoffsien jälkeen Suomen mestariksi. Ainoan poikkeuksen teki HPK viime kaudella, joka näytti, että ilman komeaa PDO-arvoakin, voi mennä päätyyn saakka.

Myös tämän kauden "edistyneet" tilasto povasi ennätystasaista pudotuspelien kannujahtia, sillä Tappara oli kategorian paras (103,9) hiuksenhienosti ennen Lukkoa (103,0) ja neljänneksi tilastossa sijoittunutta Ilvestä (102,4). Summa summarum toimittajan poimittujen tilastohakujen perusteella Tappara olisi ollut todennäköisin mestari liigakaudella 2019-20, mikäli pelit olisivat jatkuneet.

Lue myös:

Liigan päätös jättipettymys sensaatiomaisen kauden pelanneelle KooKoolle – näin toimitusjohtajat kommentoivat poikkeuksellista tilannetta

Kaiken nähnyt Kärppä-kapteeni myöntää hämmentyneensä Liiga-kauden päättymisestä – pitää silti päätöstä oikeana: "Jaetaan mestaruus sitten, kun päästään pelaamaan taas playoffeja"

SM-liiga päätti kauden keskeyttämisestä yksimielisesti – taloudelliset menetykset 10 miljoonan luokkaa: "Tilanne vaatii seuroilta varmasti sopeutustoimia"

Jääkiekon SM-liigakausi päättyy välittömästi – pudotuspelejä ei pelata

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat