1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. uinti

Suomalaisuimareiden hankalaan tilanteeseen helpotusta – Kansainvälinen uimaliitto lupasi joustoa Tokio-näyttöihin

Kisakausi jatkuu näillä näkymin kesäkuussa, Budapestin EM-uinnit peruuntumassa.

Kuva: Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Maajoukkueuimarien olympianäyttökisat siirtyvät keväältä kesäkuulle koronaviruspandemian takia. Kilpailutoiminta on pysähdyksissä, eikä esimerkiksi Suomessa kisata uintilajeissa toukokuun loppuun asti.

Epävarmaa on myös Tokion olympialaisten järjestäminen, mutta kärkiuimarit harjoittelevat toki kauden päätapahtumaa kohti. Pientä päänvaivaa tuli, kun monet kaupungit ilmoittivat laittavansa uimahalliensa ovet kiinni.

– Seuran harjoitukset on peruttu. Seuraamme tilannetta ja pyrimme järjestämään esimerkiksi Idan harjoittelua mahdollisuuksien mukaan, kertoi Jere Jännes, joka valmentaa TaTU Tampereen riveissä muun muassa rintauimari Ida Hulkkoa. Hulkko ui viime kesänä välieriin pitkän radan MM-altaassa.

Tokioon tähyävillä uimareilla on muutamilla paikkakunnilla pääsy suljettuunkin halliin. Muitakin ratkaisuja on, sillä esimerkiksi Marko Malvelan valmentamat Mimosa Jallow ja Ari-Pekka Liukkonen pitävät nyt pienen loman, koska kisat on peruttu Euroopassa.

Uinnin olympianäytöille on aikaa 29. kesäkuuta asti. Uimaliiton olympiavalmentaja Jari Varjonen kertoi, että Kansainvälinen uimaliitto Fina on jo viestittänyt joustavansa siinä, missä kisoissa tulosrajoja voi uida.

Suomalaisista A-tulosrajan on uinut vasta Matti Mattsson 200 metrin rintauinnissa. B-rajalla kisoihin menisi useampi suomalaisuimari.

Pohjoismaista yhteistyötä luvassa

Suomalaisuimarien kevään pääkisan piti olla EM-altaassa Budapestissa 11.–17. toukokuuta. EM-kisoja ei ole vielä virallisesti peruttu, mutta peruminen on kaiken järjen mukaan vain sinettiä vailla.

Pohjoismainen pitkän radan kisasarja jäi uimatta tältä keväältä, kun Helsinki, Tukholma ja Bergen vetivät ruksit 50 metrin altaan Nordic Tour -kisoilleen. Pohjoismaista yhteistyötä voi kuitenkin olla luvassa.

– Olemme miettineet muiden pohjoismaisten uimaliittojen kanssa yhteisiä näyttökisoja kesäkuun alkuun, Varjonen kertoi.

Kesäkuussa kalenterissa on myös kolmiosainen Mare Nostrum -kisasarja Välimeren maisemissa. Siinä kisataan Monte Carlossa 6.–7. kesäkuuta, Barcelonassa 10.–11. kesäkuuta ja Ranskan Canet-en-Roussillonissa 13.–14. kesäkuuta. Painoarvoa on myös pitkän altaan SM-uinneilla 25.–28. kesäkuuta Helsingissä.

Uimari lenkkeilee ja hakee lihaskuntoa

Valtaosa maajoukkueuimareista pääsee poikkeusoloissakin altaaseen, mutta monet muut kilpauimarit totuttelevat korvaavaan harjoitteluun. Varjosen mukaan uintimaailma opettelee nyt harjoittelemaan kotona, liikkumaan ulkona ja tekemään oheisharjoittelua.

– Kai tämä (koronaviruksen aiheuttama tauko) joskus menee ohi ja päästään altaaseen. Varmasti sitten uiminen ja kilpaileminen tuntuvat entistä paremmilta, Varjonen sanoi.

Uimari kehittyy toki muutenkin kuin allasta päästä päähän kauhomalla.

– Aerobista kuntoa pystyy pitämään yllä juosten tai hiihtäen. Lihaskuntoharjoittelu on sekin kehittävää toimintaa, kun sen tekee valmentajan ohjein, Varjonen korosti.

Lue myös:

Kiinan olympiatähti mokaili itselleen kahdeksan vuoden kilpailukiellon – näin dopingkohu eteni näytteiden vasaroinnista protesteihin

Uinnin kiinalaistähti Sun kahdeksan vuoden dopingpannaan

Tutustu uimari Ida Hulkkoon ja beach volley -taituri Anniina Parkkiseen – kuuntele kohti Tokiota -sarjan tuorein jakso

Unkarin uintihuippu Hosszu saalisti eniten mitalimenestystä viime vuonna – hurja voittotahti vuoden aikana