Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Leijonien MM-kultajahdin peruuntuminen tuntui Jukka Jalosesta aluksi epärealistiselta – hetki NHL-kiertueella avasi lopullisesti silmät: “Nyt ollaan aika tiukassa paikassa”

Jukka Jalosen mielestä Leijonissa oli nähtävissä kaikki askelmerkit sille, että Suomi olisi taas voinut juhlia jääkiekon maailmanmestaruutta.

Jääkiekon MM 2020
Jukka Jalonen
Katso erikoislähetys jääkiekon MM-kisojen peruuntumisesta!

Miesten jääkiekon MM-kisat ovat käytännössä peruttu koronavirusepidemian takia. Asia on enää vakuutusyhtiöiden kanssa käytäviä keskusteluja vailla.

Maailmanmestaruutta puolustavan Leijonien päävalmentajalle Jukka Jaloselle MM-kisojen peruminen on tuntunut selvältä reilun viikon ajan.

– Tämä ei ole oikeastaan tullut shokkina, kun asia tuli oivallettua pikku hiljaa. Pystyin ehkä myös prosessoimaan asiaa alitajuisesti. Sitten oli helpompi hyväksyä, että voi käydä näin, Jalonen avaa tuntemuksiaan Yle Urheilulle.

Jalosen mukaan aluksi ajatus kisojen perumisesta tuntui epärealistiselta.

– Ei tuntunut siltä, että peruminen voisi olla mahdollista. Mutta hiljalleen alkoi tajuta, että maailmassa on tärkeämpiä asioita kuin jääkiekko ja ylipäätänsä urheilu.

Jalonen alkoi pohtia asiaa silloin, kun MM-kisojen isäntämaa Sveitsissä päätettiin keskeyttää jääkiekkosarjat. Lopullisesti Jalonen ymmärsi tilanteen viime torstaina, kun hän oli yhdessä joukkueen GM:n Jere Lehtisen kanssa vierailemassa Pohjois-Amerikassa NHL-pelaajien luona. Kaksikon piti nähdä Dallas Starsin ja Florida Panthersin ottelu, mutta se peruttiin. Myös NHL pysähtyi koronaviruspandemian takia.

– Peli jäi näkemättä ja siinä varmasti alkoi iskostua pelaajille ja meille valmentajille lopullisesti, että nyt ollaan aika tiukassa paikassa, Jalonen sanoo.

Viime viikolla suomalaispelaajien kanssa käydyissä keskusteluissa Jalosen mukaan koronavirus oli esillä. Asiat olivat vielä kovin toisin, kun Jalonen ja Lehtinen kävivät kevään ensimmäisellä tarkkailureissulla Pohjois-Amerikassa helmikuun lopussa. Silloin ei Jalosen mukaan koronaviruksesta puhuttu vielä juuri lainkaan tai sitä vain vähän sivuttiin.

– Tiedän, millaista joukkuetta olimme kasaamassa. Meillä oli paljon hyviä tapaamisia NHL-pelaajien kanssa. Sillä tavalla peruminen ottaa päähän. Mutta toisaalta tiedostaa sen, että vuoden päästä meidän keskusteluistamme ja skouttireissuistamme on varmasti hyötyä. Olemme oppineet tuntemaan pelaajia paremmin, vaikka emme päässeet tositoimiin pelaajien kanssa, Jalonen sanoo.

Jalosen mukaan jo tässä vaiheessa kevättä oli nähtävissä askelmerkkejä siitä, että Leijonat olisi pystynyt pelaamaan Sveitsissä toukokuussa hyvää jääkiekkoa ja taistelemaan taas maailmanmestaruudesta.

– Meillä oli hyvä pöhinä koko kauden päällä. Ei sitä tietysti koskaan tiedä, voittaako maaimanmestaruuden vai ei, Jalonen sanoo.

Yksi havainto Jaloselle on jäänyt kuitenkin mieleen ennenaikaisesti päättyneestä jääkiekkokaudesta ja matkoista Lehtisen kanssa.

– Parhaat pelaavat NHL:ssä, mutta teimme sen havainnon Euroopan huippusarjoissa ja -seuroissa tehdään todella hyvää työtä. Euroopassa on ennen kaikkea jääkiekkoa hyvin pelaavia joukkueita. Moni eurooppalainen huippuseura pelaa parempaa jääkiekkoa kuin osa NHL-seuroista. NHL:ssä on toki erittäin hyvää jääkiekkoa pelaavia joukkueita, mutta ihan kaikki eivät pelaa.

Katso Yle Urheilun erikoislähetys jääkiekon MM-kisojen perumisesta ja koronaviruspandemian vaikutuksesta jääkiekkoon klikkaamalla kuvaa ylhäältä.

Lue lisää:

Suomalainen Joonas joutuu pelaamaan jääkiekkoa maassa, jossa koronavirus on vitsi jopa presidentille: "Hän oli kommentoinut, että saunalla ja vodkalla tautia voi ehkäistä"

Osa suomalaisista NHL-pelaajista lentämässä kotiin yksityiskoneilla: "Se on viimeinen vaihtoehto"

Marko Anttila pakeni koronavirusta Lappiin – kertoo, miten kaikki oli Jokerit-leirissä toisin vielä viime viikolla

Kansainvälinen jääkiekkoliitto käy jo keskusteluita vakuutusyhtiöiden kanssa MM-kisojen peruuntumisesta – Kummola myöntää tukalan tilanteen: "Kyllä tämä näyttää aika huonolta"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat