Kalervo Kummola antoi mielipiteensä Tokion olympialaisista: "Tilanne menee pikku hiljaa mahdottomaksi kuten meilläkin"

Jääkiekon MM-kisojen peruminen oli yksimielinen päätös. Kokenut urheilujohtaja sanoo myös Tokion olympiajärjestäjien joutuvan yhä ahtaammalle.

Jääkiekon MM 2020
Kalervo Kummola
Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummola.Jani Aarnio / Yle

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus teki lauantaina odotetun päätöksen. Jääkiekon miesten MM-kisat peruttiin koronaviruksen takia.

Käytännössä asia oli selvä jo alkuviikosta, mutta vakuutusasioiden takia IIHF saattoi tehdä asiasta muodollisen päätöksen vasta lauantain kokouksessaan.

– Olemme saaneet vakuutusasiat sellaiseen malliin, että saatoimme tehdä peruutuspäätöksen, IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi STT:lle.

– Asia oli selvä jo alkuviikosta ja nyt tehty päätös yksimielinen.

Kokouksessa tehtiin ainoastaan päätös Sveitsin kisojen peruutuksesta. Muista kysymyksistä tai jatkoseuraamuksista ei keskusteltu. Myös päätöksen talousvaikutukset selviävät myöhemmin.

– Vakuutusyhtiö ja liiton toimisto selvittävät talousasiat, Kummola totesi.

Päätös selkeytti tilannetta

Kummola oli ehtinyt totutella viime viikkojen aikana yhä väistämättömältä näyttäneeseen päätökseen.

– Tämä ratkaisu on hyvä kaikille. Nyt me tiedämme taas, missä mennään, Kummola jatkoi.

MM-turnaus oli määrä pelata 8.-24. toukokuuta Sveitsin Zürichissä ja Lausannessa. Suomi on hallitseva maailmanmestari.

Naisten MM-kisat oli peruttu jo aiemmin. Samoin Euroopan maiden isot sarjat. NHL ja KHL on keskeytetty.

Paine kasvaa myös Tokiossa

– Nyt odotellaan sitten päätöstä olympialaisista, Kummola viittasi Tokion 2020 kesäolympialaisiin, jotka on tarkoitus järjestää 24. heinäkuuta-9. elokuuta

– Myös siellä on varmasti monta asiaa, minkä takia he eivät vielä voi päätöstä tehdä. Ja varmaan monta mielipidettäkin.

Kummola näkee, että Kansainvälinen olympiakomitea KOK on ajautumassa yhtä mahdottomaan tilanteeseen kuin IIHF viime viikkoina, vaikka olympialaiset järjestetään vasta kesällä.

– Käytännössä tilanne menee pikku hiljaa mahdottomaksi kuten meilläkin, kun karsinnat jäävät järjestämättä. Joka päivä menee vaikeammaksi, Kummola ennusti.

Lue lisää:

Miksei Tokion olympialaisia ​​ole vielä siirretty?

Jääkiekon MM-kisat perutaan, koko jääkiekkomaailma jäissä – katso Yle Urheilun erikoislähetys

Leijonien MM-kultajahdin peruuntuminen tuntui Jukka Jalosesta aluksi epärealistiselta – hetki NHL-kiertueella avasi lopullisesti silmät: “Nyt ollaan aika tiukassa paikassa”

Yhdysvaltojen uintiliitto vaatii olympialaisten lykkäämistä – myös Ranska liittynyt rintamaan

Yhdysvaltain yleisurheiluliitto pyytää Tokion olympialaisten lykkäämistä – maan olympiakarsintojen kohtalo vaakalaudalla

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat