Yllättävä kosinta siivitti Kaisa Mäkäräisen ensimmäiseen kovaan arvokisasuoritukseen – Mäkäräinen oli aluksi vihainen tulevalle miehelleen kosinnan ajankohdasta

Sunnuntaina Urheilustudiossa vieraillut Kaisa Mäkäräinen muisteli uransa huippuhetkiä ja paljasti, mikä kisa sykähdyttää nykyään enemmän kuin MM-kulta.

urheilu
Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräinen pääsi kultatuoliin viime viikonloppuna Kontiolahdella uran viimeisen ampumahiihdon maailmancupin kisan jälkeen.Tomi Hänninen

Kaisa Mäkäräinen on vieraana Radio Suomen Urheiluhullut-ohjelmassa tänään maanantaina klo 18.05 alkaen.

Vastikään kansainvälisen ampumahiihtouransa päättänyt Kaisa Mäkäräinen oli napata menestyksekkään uransa ensimmäisen MM-mitalin 11 vuotta sitten Etelä-Koreassa. Mäkäräinen nousi takaa-ajokisassa peräti neljänneksi. Harva tietää kuitenkaan tuon ensimmäisen huippuvedon taustoja.

Edeltävänä päivänä oli kisattu pikakisa. Tuo pikakisapäivä oli myös ystävänpäivä. Silloinen ja myös nykyinen avopuoliso Jarkko Siltakorpi oli päättänyt kosia Kaisa-rakastaan tuona kisapäivänä aamulla. Mutta Mäkäräinen oli ollut kuulemma niin hermostunut, että Siltakorpi ei uskaltanut tehdä peliliikkeitä.

Pikakisa päättyi Mäkäräiseltä 23. sijaan. Se oli Mäkäräisen itsensä mielestä alakanttiin mennyt suoritus.

– Illalla olin hyvin pettynyt ja itkuinen huonosti menneestä kisasta, Mäkäräinen sanoi Urheilustudiossa sunnuntaina.

Siltakorpi oli kuitenkin päättänyt kosia vielä ystävänpäivän puolella illalla.

– Tämä tapahtui ihan vain hotellihuoneessa. Olin ensinnäkin todella vihainen siitä, miksi tällaisena päivänä kosia? Kaikki oli mennyt todella huonosti, Mäkäräinen muisteli.

Kaisa Mäkäräinen 2009
Katso Kaisa Mäkäräisen muistelut uran alusta ja kooste Etelä-Korean MM-kisoista

– Mutta se poiki seuraavan päivän takaa-ajokisaan sen, että minulla oli mielessä jotain hyvääkin eilisessä. Tuli aika hyvä vire kisaan.

Vielä kaksikko ei ole kuitenkaan ehtinyt mennä naimisiin. Mäkäräisen pitkäaikainen valmentaja Jarmo Punkkinen sanoo, että Siltakorven merkitys Mäkäräisen uralle oli todella tärkeä.

– Tärkeyttä ei voi sanoin kuvailla. Jarkko oli maajoukkueen huoltoryhmässä pitkään. Toissa vuonna pariskunta alkoi puhua minulle, että Jarkko jää huoltoryhmästä pois. Sanoin, että en tykkää. Vuoden poissaolon jälkeen Jarkko tuli takaisin. Olin ihan varma, että näin tulee käymään, Punkkinen muistelee.

– Jarkko on ollut elinehto sille, että Kaisa pystyi tekemään näin ison uran.

Mäkäräisen ei ole tarvinnut myöskään varoa sanojaan lainkaan yhteistyössä avopuolisonsa kanssa. Suksihuoltaja on ymmärtänyt tiukkaa palautetta.

– Ei ole tarvinnut hirveästi kierrellä. Olen tiennyt, että Jarkko ei ota nokkiinsa. Tuottaa parempaa tulosta, että puhutaan asiat niin kuin ne ovat, Mäkäräinen kertoo.

– Jarkko on mahdollistanut kesällä treenit. Hän on ollut autokuskina ja ampumaharjoituksissa penkalla putken takana. Jarkko pystyisi heittäytymään mihin tahansa porukkaan pelkästään sillä kokemuksella, mitä on tullut minun kautta.

Ennen ensimmäistä voittoa pohdittiin jo lopettamista

Ennen kosimista ja Mäkäräisen neljättä sijaa MM-kisoissa suomalaisampumahiihtäjä oli ollut ampumahiihdon maailmancupissa kolme kertaa palkintokorokkeella, mutta MM-kisojen neljännen sijan jälkeen Mäkäräiselle sattui vaikea kausi olympiatalvena 2009–2010.

Menestystä tuli seuraavan kerran vasta kauden 2010–2011 alussa Östersundissa, mutta entistäkin kovempana. Mäkäräinen voitti uuden kauden kaksi ensimmäistä kisaa: pikakisan ja takaa-ajon.

Kaisa Mäkäräinen Östersund 2010
Katso Kaisa Mäkäräisen uran ensimmäinen maailmancupin voitto kuvaa klikkaamalla!

– Olympiakaudelta tuli vain yksi palkintokorokesija. Tuntui, että oliko nämä jutut vähän niin kuin nähty. Ura oli menossa alaspäin. Kesä oli todella vaikea. Liitto oli todella pahoissa talousvaikeuksissa. He ajoivat maajoukkuetoiminnan kokonaan nollille. Maajoukkue kasattiin vasta lumileirille. Päävalmentaja palkattiin vasta sinne, Mäkäräinen kertaa.

– Koko kesä tehtiin yksinään kovasti töitä. Oli epävarmaa, voiko se tuottaa yhtään mitään. Kausi alkoi hyvin. Se oli iso helpotus siinä vaiheessa, että oltiin oikealla tiellä. Vaihdoin suksimerkkiä ja sillä oli iso merkitys hiihtovauhtiin.

MM-kulta ei säväytä enää

Jättipotti nähtiin samalla kaudella myöhemmin Hanti–Mansijskin MM-kisoissa. Mäkäräinen otti hopeaa pikakisassa ja nappasi kultaa takaa-ajossa. Ylen Urheilustudiossa nähtiin myös Mäkäräisen maailmanmestaruudesta kooste.

Mutta suomalaistähti ei itse jaksanut Ylen studioilla kovinkaan paljoa enää katsoa kisaa. Mäkäräinen totesi olevansa kyllästynyt katsomaan omaa mestaruuskisaansa.

– Siitä on jo niin kauan aikaa. Kisa on tasaiseen tahtiin tullut vastaan. Itselläni on ollut mielessä tuoreemmat ja jännittävimmät startit, Mäkäräinen sanoo.

2011 Ampumahiihto MM Hanty Mansijsk Mäkäräinen EPA AOP.jpg
Katso Kaisa Mäkäräisen MM-kultakisa kuvaa klikkaamalla!

Mäkäräinen olikin itse toivonut nähtäväksi myös Hanti–Mansijskissa pidettyä vuoden 2015 maailmancupin finaalikisaa. Siinä kisassa riitti draamaa.

Toiselle makuupaikalle Mäkäräinen tuli peräkkäin Darja Domratshavan kanssa. Valkovenäläinen otti vahingossa pystyasennon. Yleisö alkoi huutaa hurjasti venäjäksi. He pelastivat Domratshavan ja hän ei ehtinyt ampua yhtään laukausta.

Jos valkovenäläistähti olisi ampunut väärästä asennosta, hän olisi menettänyt 60 maailmancupin pistettä. Domratsheva nimittäin voitti kisan. Jos valkovenäläinen olisi tehnyt virheen, Kaisa Mäkäräinen olisi pistemenestyksen jälkeen voittanut tuollakin kaudella maailmancupin kokonaiskisan.

Mäkäräinen hävisi Domratshavalle lopulta 48 pistettä.

– Se kisa kertoo hyvin ampumahiihdon inhimillisyydestä. Emme ole robotteja tai koneita, jotka koko ajan tahkovat huipputulosta, Mäkäräinen sanoo.

– Minulta on löytynyt aika paljon kyykkäyksiä ja olen pystynyt kaivamaan huipputuloksen uudestaan. Meidän lajissakin voi sattua kaikennäköistä.

Darja Domratsheva 2015
Katso dramaattinen tilanne maailmancupin finaalissa 2015

Omalla ampumavalmentajalla vielä kovempaa tulosta?

Kaisa Mäkäräisen ura oli hyvin poikkeuksellinen, eikä vastaavaa nähdä välttämättä koskaan suomalaiselta ampumahiihtäjältä. Mäkäräinen voitti urallaan kolme kertaa maailmancupin kokonaiskisan, otti yhteensä kuusi MM-mitalia, voitti 27 maailmancupin kisaa ja oli maailmancupin kisoissa yhteensä 82 kertaa palkintokorokkeella.

Mutta silti Mäkäräisen urasta on jäänyt monelle jossiteltavaa.

Jarmo Punkkinen oli Mäkäräisen valmentajana vuodesta 2007 saakka. Punkkinen teki työnsä hyvin mutta hänkin oli nimenomaan hiihtopuolen valmentaja.

Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräisen valttikortti pitkällä uralla oli nimenomaan kova hiihtovauhti.Tomi Hänninen

Yle Urheilun asiantuntija Sanna-Leena Perunka sanoi viime viikonloppuna Mäkäräisen uran päättymisen jälkeen, että Mäkäräisellä on ollut aina maailmanluokan hiihtovalmentaja, mutta maailmanluokan ampumavalmentaja on puuttunut ja Mäkäräinen olisi voinut olla parempi ampuja, jos hän olisi sellaisen saanut.

– Allekirjoitan väitteen sillä tavalla, että ainakin ampumavalmentajan pesti on ollut hyvin paljon tuulisempi. Olen fysiikkapuolella aina nojannut Jarmoon. Vaikka päävalmentaja on vaihtunut 2010-luvulla parin vuoden välein, se ei ole horjuttanut fysiikkavalmennusta, Mäkäräinen avaa.

– Mutta Suomessa ei ole oikein ampumavalmentajia. Sitten ampuminen on ollut liiton valmentajien varassa. Ne ovat vaihtuneet tiuhaan, enkä ole pystynyt luomaan kenenkään kanssa pitkäjänteistä tapaa ammunnan viemiselle eteenpäin. On tuntunut aina, että harjoitussysteemi on mennyt parin vuoden välillä uusiksi. Sillä puolella olisin kaivannut paljon enemmän apuja kuin olen saanut.

Lue lisää:

Uransa lopettanut Kaisa Mäkäräinen sai vinkkejä Sami Jauhojärveltä, Janne Ahoselta ja Kalle Palanderilta – ampumahiihtotähti kuittasi kylmästi

Janne Ahonen jyräsi voittoon Yle Urheilun asiantuntijoiden urheilutietovisassa – Kalle Palander ihmetteli tyrmäystä heti avauserässä: “Mistä sinä näitä vetelet?”

Hannu Lammikon urheiluvisa – nämä pirullisen vaikeat 20 kysymystä hallitsee vain todellinen tietäjä!

“Maailman kahdeksannen ihmeen tehnyt” Kalle Palander joutui eriskummalliseen tilanteeseen – katso hulvaton haastattelu: “Otatko nämä bisset täältä?”

Pystytkö ampumaan 50 metristä vessapaperirullaan kuin Kaisa Mäkäräinen? Suomen suosituin urheilutähti kertoo, miten monimutkaista hänen työnsä on

Kaisa Mäkäräinen pohtii suhdettaan julkisuuteen – onko median antama kuva hänestä oikea?

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat