Espanjassa karanteenissa elävä Leo-Pekka Tähti on keksinyt luovia tapoja harjoitella – näin tyttöystävä toimii tarvittaessa lisäpainona, katso hauska video

Viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti toivoo, että Tokion paralympialaiset siirretään.

vammaisurheilu
Leo-Pekka Tähti
Leo-Pekka Tähti tavoittelee viidettä sadan metrin paralympiakultaansa.AOP

Marraskuussa sadan metrin kelauksen MM-kultaa juhlinut Leo-Pekka Tähti saapui Espanjaan juuri kun koronaepidemiatilanne kärjistyi. Tähti oli treenaamassa Venäjällä koripallojoukkueensa, pietarilaisen Nevski Alliancen kanssa, mutta ehti talvikotiinsa viime hetkellä.

– Viikko sitten alkoi karanteeniaika Espanjassa ja juuri tuli ilmoitus, että sitä jatketaan. Vähintään kolme viikkoa olisi karanteenia jäljellä. Onhan se elämää aika paljon muuttanut, mutta ei auta kuin mennä päivä kerrallaan. Mieliala on kuitenkin aika positiivinen, Tähti kommentoi.

Treenaminen ulkonaliikkumiskiellon aikana on vaatinut kekseliäisyyttä. Tyttöystävä on auttanut ja toiminut tarvittaessa jopa lisäpainona.

Leo-Pekka Tähti kotitreeni
Leo-Pekka Tähdellä luovat harjoitumetodit

– Kotona on pystynyt tekemään ihan hyviä harjoituksia, joissa on saanut tarvittaessa hyvinkin hikeä pintaan. Lihaskuntotreenejä muttei tietenkään lajiharjoituksia, Tähti kertoi.

– Onhan tämä kokonaisuudessaan urheilun kannalta aika huono tilanne, mutta kun miettii tilanteen vakavuutta, niin urheilu on nyt aika toisssijainen asia elämässä.

Ura jatkuu, jos kisat siirtyvät

Viidettä perättäistä sadan metrin paralympiakultaansa tavoitteleva Tähti toivoo, että Tokion kisat siirretään. Aika alkaa käydä vähiin kisoihin tähtäävillä urheilijoilla.

– Tässä tilanteessa Tokion paralympialaiset pitäisi ehdottomasti siirtää. Tämä ei ole millään tavalla kiva tilanne urheilijoille. Tilanne vain vaikeutuu päätöksen pitkittyessä, Tähti totesi.

– Urheilijat eivät ole tässä vaiheessa tasa-arvoisessa asemassa. Jossakin maassa harjoitellaan täyttä häkää koko ajan, mutta sitten täällä ääriesimerkkinä ollaan kotona koko ajan. Kisoja pitäisi ehdottomasti siirtää eikä ihmisterveydellä pitäisi leikkiä.

Tähti on ilmoittanut, että Tokion kisat ovat hänen viimeiset paralympialaisensa, mutta on valmis lykkäämään haavettaan tuonnemmaksi.

– Jos lähtökohta on se, että kisat siirtyvät vaikka vuodella eteenpäin niin hirveän vaikea on ajatella, että lopettaisin tähän vuoteen tällaisessa tilanteessa. Varmasti intoa uran jatkolle löytyy, jos Tokio siirtyy, Tähti hymähti lopuksi.

Tokion paralympialaisten pitäisi alkaa 25. elokuuta vuonna 2020.

Lue myös:

Japanilaislehden kysely: Kaksi kolmesta japanilaisesta kannattaa olympialaisten siirtoa

Japanin pääministeri myöntyi: "Olympialaisten siirtäminen alkaa näyttää ilmeiseltä"

Kanadasta tuli ensimmäinen maa, joka ei aio lähettää joukkuetta olympialaisiin kesällä – "On ilmiselvää, että kisoja ei voida järjestää heinäkuussa"

KOK asetti itselleen takarajan olympialaisten siirtämiselle – "Kesäkisojen peruminen ei ole listalla"

Suomalaisurheilijoihin vaikuttaa epätietoisuus Tokion olympialaisista – kenties ainutkertaista kisapaikkaa tavoitteleva toivoo siirtoa: “Tilanne on aika haastava”

Suomen olympiakomitean huippu-urheilupomo: Tokion olympialaiset pitäisi siirtää – "Uskallan sanoa sen nyt tässä"

Suomelta puuttuu vielä joukkue Tokion paralympialaisista – istumalentopallonaisilla on vielä yksi sauma: "Turnaus on kovatasoinen"

Leo-Pekka Tähti jo yhdeksännen kerran Porin vuoden urheilija

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat