Suora

  • Urheiluruutu

Kaisa Mäkäräisen päätä yritettiin kääntää viime hetkellä, mutta turhaan – nyt tunteet ovat päässeet valloilleen: "Vollotin, että olenko pettänyt suomalaiset"

Uran lopettaminen tuntuu Kaisa Mäkäräisestä nyt vallitsevassa maailmantilanteessa vähäpätöiseltä, mutta välillä tunteet ottavat vallan. Erityisesti silloin, kun Mäkäräinen miettii lukuisia fanejaan.

Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräinen
Tunteet nousivat pintaan, kun Kaisa Mäkäräinen lopetti uransa.Tomi Hänninen

Kuuntele Urheiluhullut Yle Areenasta

– Aika sekavia fiiliksiä on ollut viikon aikana. Olen sekä itkenyt että nauranut.

Kaisa Mäkäräinen teki reilu viikko sitten ratkaisun, jonka jälkeen tunteet ovat läikähdelleet laidasta laitaan. Suomen suosituimman urheilijan päätös uran lopettamisesta ei ollut helppo. Lisäksi se tapahtui hetkellä, jolloin huippu-urheilu ei ole ollut se maailman tärkein asia.

– Maailman nykytila on nyt aika sekaisin, joten oman uran lopettaminen tuntuu aika vähäpätöiseltä. Kaikkien ihmisten elämä on aikamoisessa murroksessa, Mäkäräinen sanoo.

Koronaviruksesta seuranneet toimet ovat iskeneet kovalla kädellä myös huippu-urheiluun. Mäkäräisen viimeiseksi jäänyt kilpailu käytiin hänen kotistadionillaan Kontiolahdella tyhjille katsomoille.

Mäkäräinen olisi luonnollisesti halunnut lopettaa faniensa silmien edessä, mutta poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta paikalla oli silti hänelle lukuisia merkittäviä ihmisiä.

– Tiedän ampumahiihtoyhteisön lämpimän fiiliksen. Pohdin, missä päätöksen haluan ilmoittaa. Se tunne vahvistui, että haluan tehdä sen heidän läsnä ollessaan. Enkä jossain kabinetissa median edessä. Että siinä ovat ympärillä ne ihmiset, joiden kanssa on vuosikaudet tätä hommaa tehnyt. Se ympäristö tuntui oikealta, Mäkäräinen kertoo liikuttuneena.

Kanssakilpailijat ja taustajoukot ottivat kisan jälkeen suomalaistähden vastaan lämmöllä, joka ei jättänyt epäselväksi sitä, kuinka pidetystä ja merkittävästä urheilijasta on kyse. Mäkäräisen pitkäaikainen valmentaja Jarmo Punkkinen kyynelehti muiden joukossa avoimesti.

– Kun näki maalissa koko porukan, niin se kyllä liikutti. Niin kuin liikuttaa nytkin...

Punkkisen puhe katkeaa, kun hän pyyhkii silmäkulmiaan.

– Sen yhteisön voima ja merkitys huippu-urheilijalle… siitä yhteisöstä on todella vaikeaa lähteä pois, Punkkinen kertoo.

"Pakko myöntää, että käytin siinä puheenvuoron"

Yritettiinkö sinua painostaa jatkamaan uraasi?

– Siinä perjantai-iltana, sprintin jälkeen, niin tuo nyt minua vastapäätä istuva herra kyllä yritti, Mäkäräinen sanoo ja purskahtaa nauramaan.

– Sanoin Jarmolle, että kuule homma on kyllä niin, että huomenna on viimeinen kisa. Ja sitten alkoi vielä yritys, että pää kääntyisi, Mäkäräinen kertoo.

– Pakko myöntää, että käytin siinä puheenvuoron, joka sai aikaan voimakkaan reaktion, Punkkinen vastaa pieni pilke silmäkulmassaan.

Pitkää neuvottelua asiasta ei kuitenkaan käyty. Punkkiselle selvisi nopeasti, että Mäkäräisen päätä ei voi kääntää. Sen hän oli saanut kokea monta kertaa aiemminkin kolmentoista vuoden valmennussuhteen aikana.

– Siinä taas huomasi, kuinka vahva ja voimakas Kaisa on näissä asioissa. Minä olen aina pyrkinyt olemaan se tasoittava ja rauhoittava osapuoli. Kun tilanne oli siinä käsitelty, niin sen jälkeen olin ihan varma, että päätös on Kaisan päässä tehty. Ja nyt sen päätöksen kanssa eletään.

”Olenko nyt pettänyt kaikki suomalaiset?”

Mäkäräiseltä on kysytty lukuisia kertoja, miksi hän lopetti uransa.

– Miksi Martin Fourcade lopetti? Miksi Laura Dahlmeier lopetti? Miksi (Magdalena) Neuner lopetti?

Vastakysymysten jälkeen Mäkäräinen pysähtyy vertailemaan itseään lajilegendoihin, joihin hän itsekin heittämällä kuuluu.

– Minä en saavuttanut kaikkea, kuten Fourcade. Minulla ei ole olympiamitalia. MM-mitalejakin hyvin pieni määrä siihen nähden mitä Martinilla on.

Mäkäräisellä on kuusi MM-mitalia. Maailmancupin kokonaiskilpailun voittoja löytyy kolme. Palkintokorokkeelle hän on maailmancupissa noussut peräti 85 kertaa, niistä 27 korkeimmalle pallille. Joku voisi olla vähän vähemmän vaatimaton tutkiessaan palkintokaappinsa sisältöä.

– Uran aikana urheilija haluaa koko ajan enemmän. Menneillä tuloksilla ei ole merkitystä, Mäkäräinen sanoo naama peruslukemilla.

Tunteet pysyvät kurissa, kun hän kertaa analyyttisesti uransa huippuhetkiä. Mutta kun ajatukset kääntyvät itsen ulkopuolelle, kyynelkanavat aukeavat.

– Tällä viikolla väänsin yhdet itkut kotona siitä, kun faneilta tuli niin paljon palautetta. He kysyivät, että mitä he nyt ensi kaudella katsovat. Vollotin sitä, että olenko nyt pettänyt kaikki suomalaiset, kun lopetin. Koin hirveää syyllisyyttä siitä, että niin monella ihmisellä ei ole ensi talvella niitä minun kisojani katsottavana, Mäkäräinen kertoo.

Kun tunnemyrsky laantuu, Mäkäräinen tietää tehneensä oikean ratkaisun.

– En osaa antaa siihen mitään yksinkertaista vastausta, että miksi lopetin nyt. Joskus vain joku asia tuntuu siltä, että tämä on nyt se hetki.

Kaisa Mäkäräinen ja Jarmo Punkkinen keskustelivat Mäkäräisen urasta ja sen päättymisestä Jussi Paasi isännöimässä Urheiluhullut-ohjelmassa. Kuuntele ohjelma Yle Areenasta. Urheiluhullut maanantaisin Radio Suomessa kello 18.08.

Lue myös:

Yllättävä kosinta siivitti Kaisa Mäkäräisen ensimmäiseen kovaan arvokisasuoritukseen – Mäkäräinen oli aluksi vihainen tulevalle miehelleen kosinnan ajankohdasta

Uransa lopettanut Kaisa Mäkäräinen sai vinkkejä Sami Jauhojärveltä, Janne Ahoselta ja Kalle Palanderilta – ampumahiihtotähti kuittasi kylmästi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat