Suora

  • DreamHack Masters Spring 2020
  • Urheiluruutu

Marianne Miettisen kolumni: Lasten ja nuorten valmentajat ovat korvaamattomia ihmisiä – Suomen hallitus, onko meillä varaa menettää kaikki tämä?

Kun kriisi on voitettu, yhdessä, seurat ja valmentajat ovat valmiina jatkamaan työtä. Nyt tarvitaan Suomen hallituksen lupaus siitä, että tuo korvaamaton työ turvataan myös tulevaisuudessa, kirjoittaa Marianne Miettinen.

jalkapallo
Marianne Miettinen
Marianne MiettinenTiina Jutila / Yle

Vihdoin. Olen odottanut kolme päivää, että olisi taas treenit. Kävin eilen ja toissapäivänä puistokentällä Hannan, Riikan, Marikan ja heidän luokkansa poikien kanssa pelaamassa, mutta tänään pääsee taas vihdoin ja viimein oman joukkueen harjoituksiin.

Puistopeleissä kaikki ovat minua vanhempia. Olen kooltani kaikkein pienin. Joudun koko ajan keksimään keinoja, miten pärjään muilla ominaisuuksilla kuin fysiikalla, koska osa pojista on jo todella isokokoisia. Jään kunuvalinnoissa aina viimeisten joukkoon, mutta se ei minua haittaa, päinvastoin. Se puskee voimakkaammin siihen, että haluan näyttää pärjääväni, jotta saan tulla jatkossakin mukaan peleihin.

En uskalla montaa sanaa pelien aikana tai niiden välissä suustani päästää. Annan jalkojeni puhua ja mietin, että odotan sitä hetkeä, jolloin pääsen viemään nämä opit käyttöön oman joukkueeni treeneihin ja peleihin. Tänään on se hetki.

Nappikset, pallo ja juomapullo reppuun. Ajoissa Tikkurilan urheilupuiston hiekkakentälle. Ehtii vielä treenaamaan itse hetken ennen joukkueharjoituksen alkua. Olen aina paikalla ajoissa. Poissa olen vain, jos olen sairaana.

Jalkapallo ja minä. Se on jokapäiväinen leikkini, intohimoni, suuri rakkauteni. Pallo on kaverini silloinkin, kun olen yksin. Se toimii myös yhdistävänä tekijänä toisten, eri taustoista tulevien, eri ikäisten ja eri kokoisten lasten kanssa. Päiväkirjani sivut täyttyvät harjoitusmääristä, sisällöistä, tehdyistä maaleista, annetuista maalisyötöistä ja suosikkimiespelaajieni tarroista.

Jalkapallo kuvituskuva
Jalkapallo on harrastajamäärillä mitattuna Suomen suurin urheilulaji.Tomi Natri / AOP

Olen kymmenen vuoden ikäinen ja pelaan kaksi vuotta vanhempien joukkueessa Tikkurilan Palloseurassa. Olen joukkueen kapteeni, vaikka olen kaikkia muita nuorempi. Kapteenin tehtävä on johtaa kentällä joukkuettaan – muita nuorempana teen sen ennen kaikkea teoillani. Muutimme Tikkurilaan vuotta aiemmin, ja joukkueestamme on tullut minulle toinen perhe. Se on auttanut minua löytämään paikkani uudella asuinalueella ja kuulumaan yhteisöön.

Sieltä tulevat parhaat kaverini, joiden kanssa koemme niin iloja kuin suruja yhdessä. Kentällä ja sen ulkopuolella. Heidän kanssaan jaamme samoja unelmia ja tavoitteita: turnausmatkat ulkomaille, seuraavan sarjapelin voittaminen, piirisarjan mestaruus... ja jonain päivänä Suomen maajoukkueessa pelaaminen.

Tämä yhteisö pitää toistensa puolta ja on ylpeä omasta joukkueestaan, logosta paidassa. Ensimmäistä oikeaa ikiomaa pelipaitaani ei meinaa saada minulta millään pois päältä. Ei edes pesuun. Se on niin rakas.

Joukkue opettaa minua toimimaan osana ryhmää, kunnioittamaan erilaisia ihmisiä. Opin, että tarvitsemme toinen toisiamme voittaaksemme pelejä. Jokaisella on siinä kokonaisuudessa tärkeä roolinsa. Pidän silti kiinni omatoimisuudestani, omakohtaisesta harjoittelustani, koska olen vielä tavoitteellisempi oman pelaamiseni suhteen kuin moni muu joukkueessamme. Useimmiten treenikaveri silti löytyy. Yhteisössä innostuksella on tapana tarttua.

Opimme yhdessä sietämään myös painetilanteita paremmin. Kirvelevien viime hetken tappioiden jälkeen kasvamme nousemaan epäonnistumisista. Alamme kääntää isoissakin turnauksissa jatkopelejä voitoiksi.

Korvaamattomia ihmisiä

Koko tämän matkan ajan rinnalla on kulkenut valmentajamme Tiina. Nuori nainen, joka tekee kaikkensa, jotta meillä lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus nauttia urheilusta, purkaa itseämme fyysisesti liikkuessamme, pitää huolta kunnostamme, kehittyä jalkapalloilijana, kuulua yhteisöön ja kasvaa hyväksi ihmiseksi. Tiina on aina läsnä, kohtaa meistä jokaisen yksilönä ja välittää meistä aidosti. Hän osaa panna meille myös rajoja, kasvattaa hyviin käytöstapoihin – siihen miten huomioidaan toisia ihmisiä ja kunnioitetaan toinen toisiamme.

Tiina kannustaa ja luo uskoa siihen, että jokainen meistä on hyvä jossain. Se innostaa harjoittelemaan lisää ja yrittämään rohkeasti uusia, vaikeitakin taitoja. Uutta oppiessa itseluottamukseni kasvaa. Alan löytää omia vahvuuksiani ja uskoa niihin. Tiina luo ilmapiiriä, jonne on kiva tulla aina uudestaan ja uudestaan. Kiinnittyä urheiluun, jalkapalloon. Ikuisesti. Nämä kaikki ovat taitoja, jotka ovat mukanani aina.

Tiina, kiitos. Olemme edelleen jalkapallo ja minä. Samassa lauseessa. Sinä ja kaikki muut lasten ja nuorten valmentajat olette korvaamattomia ihmisiä. Niin on myös se yhteisö, jonka osana saamme olla. Seura. Seurayhteisö.

Juniorijalkapalloilijoita (arkistokuva)
Urheiluseurat ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi.AOP

Jos ensimmäinen joukkueeni on jäänyt syvälle sydämeeni, yhtä syvälle sinne on kaiverrettu neljä kirjainta: PuiU. Koillishelsinkiläinen kyläseura Puistolan Urheilijat, jossa parhaimpina vuosinamme oli 700 futaajaa. Kävellessään Puistolanraittia ja ohittaessaan kaksi silloista alakoulua näki, kuinka kummankin koulun pihalla pyörivät välituntipelit, joissa melkeinpä kaikilla lapsilla oli seuran verkkarit päällä. Koulun jälkeen PuiU järjesti eka- ja tokaluokkalaisille liikkuvaa iltapäivää, jolla ehkäistiin lasten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Ja edistettiin liikkumista.

Alueen päiväkodit saivat kesäisin omat ilmaiset futiskoulunsa, jossa seuran työntekijät ja vanhemmat junioripelaajat vetivät liikuntatunteja nassikoille. Juniorit kävivät naisten edustusjoukkueen peleissä kannustamassa omiaan. Edustusjoukkueen pelaajat toimivat juniorijoukkueiden kummipelaajina ja futiskoulujen valmentajina.

2006 nousimme Ykkösestä Naisten liigaan. Nousun ratkettua palasimme vieraspelireissultamme yömyöhään ”Puistolan Wembleyksi” nimetylle kentälle. Bussin käännyttyä parkkipaikalle huomasimme, että pientä tietä reunustivat ulkotulet. Kymmenet ihmiset, seuran taustatoimijat ja junioripelaajat heiluttivat seuran lippuja ja hurrasivat meille. Yhteisön yhteinen juhla.

Onko meillä varaa menettää kaikki tämä?

Elämme todella vaikeita aikoja koko maassa. Lapset ja nuoret eivät saa tällä hetkellä liikkua yhdessä, elää yhdessä, kokea yhdessä noita hetkiä, jotka ovat niin tärkeä osa heidän jokapäiväistä elämäänsä ja kasvua. Jos lapsilla ja nuorilla on ikävä omia yhteisöjään, niin on aikuisilla urheilijoillakin.

Seurat ovat joutuneet aloittamaan yhteistoimintaneuvottelut. Yrittääkseen pitää toiminnan pystyssä he ovat lomauttaneet jo suuren osan työntekijöistään, jopa heidät kaikki. Ne Tiinat, Markut, Hennat ja Pekat, jotka mahdollistavat lasten ja nuorten liikkumisen. Lomautus edessään juniorivalmentajat paahtavat videoita, yksilöharjoitteita ja liikuntapasseja lapsille ja nuorille, jotta nämä voivat jatkaa liikkumista ja harjoittelua yksin tai kaverin kanssa poikkeustilan aikana.

Maalitilanne nuorten jalkapallo-ottelussa.
Junioripelaajat vauhdissa Helsinki Cupissa kesällä 2017.Jari Kovalainen / Yle

Niin paljon he pelaajistaan välittävät. Yhteisistä lapsistamme. Lasten ja nuorten perheissä saattavat molemmat vanhemmat olla jo lomautettuina, ja seurojen toimintamaksujen maksu jatkossa vaakalaudalla. Vaikka olisi halu auttaa omaa rakasta seuraa, ei siihen välttämättä ole enää varaa.

Kaikkein tärkeintä juuri tässä hetkessä on turvata ihmisten terveys. Valtava määrä ihmisiä, kuten terveydenhuoltohenkilöstö, tekee nyt tärkeätä työtä koko maamme puolesta. Kun kriisi on voitettu, yhdessä, meidän seuramme ja valmentajamme ovat valmiina jatkamaan työtä. Liikunnalla, sen tuomalla fyysisellä ja henkisellä hyvinvoinnilla on valtava merkitys meille kaikille. Se on happea, se on energiaa, se on yhteisöllisyyttä.

Hyvä Suomen hallitus. Teillä on nyt kapteeninnauha kädessänne. Kaikki Suomen lapset ja nuoret ovat joukkueenne. He ja heidän perheensä tarvitsevat apuanne ja lupaustanne siitä, että seurat ja seuratoimijat odottavat heitä myös tämän kriisin jälkeen. Toivomme teiltä nyt teoilla johtamista.

Marianne Miettinen on Palloliiton huippujalkapallopäällikkö, Yle Urheilun asiantuntija ja Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras. Urheiluhullut maanantaisin Radio Suomessa kello 18.08 ja podcastina Yle Areenassa.

Lue myös:

Jalkapallovalmentaja toivoo vanhemmilta ymmärrystä kotiharjoitteluun: kentillä on riittänyt vilskettä poikkeustilasta huolimatta – "En ole ikinä nähnyt niin paljon pelaajia kuin nyt"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat