Tokion olympialaisia siirretään tasan vuodella – huippu-urheilupomo Mika Lehtimäki nostaa esiin kolme seikkaa, miksi ratkaisu oli hyvä

Suomen Olympiakomiteassa on hiottu aikatauluja kohti Tokion kisoja.

Tokion olympialaiset 2020
Olympiarenkaat Tokiossa.
Tokion olympiakisat kilpaillaan saman ajankohtana vuonna 2021 kuin ne oli tarkoitus kisata vuonna 2020. European Pressphoto Agency EPA

Tokion olympialaisten kisojen siirtyminen melkein tasan vuodella eteenpäin oli Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen mukaan odotettu päätös. Se on hänen mielestään sekä urheilullisesti että Tokion kisajärjestäjien kannalta todennäköisin ja helpoin. Tokion olympialaisten uudet päivämäärät ovat 23. heinäkuuta - 8. elokuuta.

– Tämä on mielestäni sikäli hyvä ratkaisu, että tähän systeemiin on valmennuksellisesti varmaan helpoin adaptoitua. Urheilijat ovat jo kerran omat valmennussuunnitelmansa tehneet kohti noita päivämääriä, nyt se on helppo toistaa uudelleen, Lehtimäki kertoi Yle Urheilulle.

– Toinen tärkeä asia on se, että tämä antaa nyt tilaa reilulle karsintajärjestelmälle, joka on jo kerran aikaisemmin sovittu. Se pystytään toistamaan kevään ja alkukesän 2021 aikana, ja tällä tavalla saamme oikeat urheilijat kisoihin.

Lehtimäen mukaan kolmas tärkeä asia, joka tukee päätöstä siirtää kisoja vuodella eteenpäin, on antaa maailmalle riittävästi tilaa toipua. Esillä ollut ehdotus siitä, että kisat olisi järjestetty keväällä ei olisi tätä mahdollisuutta välttämättä antanut.

Teknisiin järjestelyihin ei isoja muutoksia

Nyt kun tulevien kesäkisojen päivämäärät ovat tiedossa, alkaa Olympiakomiteassa jälleen työt kohti Tokiota. Lehtimäen mukaan Olympiakomiteassa toistetaan teknisesti sitä prosessia, joka oli jo hyvää vauhtia menossa kohti 2020 kisoja.

– Teknisissä järjestelyissä ei tarvitse tehdä isoja muutoksia. Meillä on hiottu aikataulu kohti kisoja, ja uskon, että näin tekevät myös meidän huippu-urheilijamme ja valmentajamme, Lehtimäki sanoi.

– Tämä on kerran kokeiltu ja melkein loppuun asti marssittu systeemi. Se jäi vain vähän reilut 100 päivää vajaaksi. Nyt se vaan toistetaan uudelleen ja olemme valmiita 2021 kesään.

Seuraavaksi odotellaan olympialajien karsintakuvioiden lukkoon lyömistä. Noin 57 prosenttia Tokion kesäkisoihin kelpuutettavista yhteensä 11 000 urheilijasta voi olla jo varma kisapaikastaan, mutta loput 43 prosenttia karsii vielä kisalipusta. Karsintoihinkin tämä melkeinpä tasan vuodella siirtäminen tuo selkeät askelmerkit.

Kuumuus pysyy, mutta se jo tiedossa

Kesän 2021 Tokion olympiakisoissa urheilijoita odottaa 30 asteen helteet sekä ilmankosteus. Lehtimäen mukaan olosuhteet olisivat olleet ainoa asia, mikä olisi puoltanut kevätkisoja.

– Mutta nämä olosuhteet ovat olleet tiedossa jo pitkään, ei tämä sen suhteen muutu mihinkään, Lehtimäki kommentoi STT:lle.

Suomen piti valmistella tämän kesän kisoihin leireilemällä Sagassa, eteläisessä Japanissa lähellä Fukuokaa. Uimareilla paikka olisi ollut Fukuoka, kävelijöillä ja maratoonareilla Sapporo, jonne pitkät kestävyysurakoinnit siirrettiin Tokion kuumuutta pakoon.

– Tavoite on, että samat paikat saataisiin käyttöön kesällä 2021. Paikallisten tahojen kanssa asiaa järjestetään, ja toivotaan nyt, että leireissä päästään etenemään jo sovitulla tavalla, Lehtimäki sanoi.

Lisäys kello 17.23: Täydennetty STT:n jutulla.

Lue myös:

Tokion olympialaisten kisapäivät selvillä

”KOK:n ahneus on ollut loputon, on haluttu vielä enemmän” – Jälkihien raadin mukaan olympiakisojen lajikirjoa voisi karsia

Tokion olympialaisten siirrolla vaikutuksia myös Pariisin olympiavalmisteluihin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat