Rallin MM-sarjan kulisseissa saatiin aikaan kauan odotettu päätös – tätä se tarkoittaa lajin uuden aikakauden kannalta

FIA ja tallit pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, millaisilla moottoreilla hybridiaikakauden autot varustetaan.

Rallin MM-sarjassa ajetaan kaudesta 2022 eteenpäin uusilla hybridiaikakauden autoilla. Kuvassa lentää Teemu Suninen nykyisellä WRC-autolla vuoden 2019 Suomen MM-rallissa. Kuva: Tomi Hänninen

Koronaviruspandemia on pysäyttänyt myös rallin MM-sarjan kilpailutoiminnan, mutta taustalla tapahtuu – vihdoin ja viimein. Tallit pääsevät nimittäin nyt kehittämään tulevan hybridiaikakauden Rally1-luokan autoja. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA löi lukkoon tallien hyväksymän päätöksen uuden aikakauden moottoreiden teknisistä säädöksistä ja niiden hybridiosien toimittajasta.

Tehtävään valittu saksalaistoimittaja valmistaa akut ja voimansiirron kaikille talleille kausien 2022–2024 ajan. Oleellisinta päätöksessä oli se, että uudet hybriditeknologiaa hyödyntävät moottorit perustuvat nykyisten WRC-autojen voimanlähteisiin. Näin ollen esimerkiksi WRC-autojen tehokkuudesta ei uuden päätöksen johdosta tingitä. Tosin FIA:n mukaan esimerkiksi turboa yksinkertaistetaan, ja lisäksi moottorin kehittämistä suitsitaan jäädyttämällä useat sen komponentit nykyisten säädösten mukaisiksi.

Toisaalta Rally1-luokan auton ei ole tarkoituskaan olla suorituskyvyltään nykyisen veroinen. Sääntöjä kun viedään monilta osin lähemmäksi nykyisiä Rally2-luokan R5-autoja. Rallimaailman suosituimmilla autoilla ajetaan rallin MM-sarjan alemmissa WRC2- ja WRC3-sarjoissa sekä useiden kansallisten sarjojen pääluokissa. Uusien Rally1-luokituksen autojen vaihdelaatikosta tulee R5-autojen tapaan viisivaihteinen ja lisäksi niiden jousitusta yksinkertaistetaan.

Käytännössä muutokset tarkoittavat sitä, että autot eivät ole enää yhtä nopeita. Niitä ei siis voi tekniikkaa hajottamatta ajaa yhtä vauhdikkaasti kuin nykyisiä WRC-autoja, sillä autojen pienentynyt joustomatka ei anna röykytyksessä yhtä paljon anteeksi. Mutkanopeuksia laskevat myös aktiivisen keskilukon poistuminen ja aerodynamiikkaan tehtävät pelkistykset.

Jatkossa pitoa on siis hieman vähemmän, eivätkä autot käänny mutkiin enää aivan yhtä helposti. Ainakin teoriassa myös tavallinen katsoja voi huomata uusien autojen eron nykyiseen muutenkin kuin niiden ulkonäöstä. Jatkossa autot saattavatkin hypätä ilmaan herkemmin ja liikkua enemmän poikittain.

Mihin päätös oikeastaan vaikuttaa?

Moottoria koskevaa päätöstä voi pitää tietynlaisena kompromissina. Halvemmilla teknisillä ratkaisuilla haetaan tietenkin säästöjä. Tämä taas voi yhdessä hybriditeknologian kanssa muovata sarjasta houkuttelevamman useampien autonvalmistajien silmissä. Autot voivat myös olla helpommin yksityiskuljettajien tai tallien saatavilla, mikä voisi laajentaa ja kiristää kilpailuja.

Jälkimmäisiä hyötyjä sarjan kannalta tuskin tullaan kuitenkaan heti näkemään, sillä halpaa lystiä ei rallimaailman tulevien kruununjalokivien työstäminen ole. Hybriditeknologialla on hintansa, kuten on myös nykyisillä WRC-autojen moottoreilla. Niiden hinnat pyörivät nimittäin noin 150 000 euron tietämillä. Summa on viisi kertaa R5-autojen vastaavia suurempi. WRC-auton kokonaisbudjetista moottori vie karkeasti arvioituna noin viidesosan.

Kuluja yritetään FIA:n mukaan karsia vähentämällä käytettävissä olevien moottoreiden määrää entisestään. Tiedotteessa ei kuitenkaan mainittu mitään siitä (siirryt toiseen palveluun), mitä vähentäminen käytännössä tarkoittaa. Nykyisten sääntöjen puitteissa vuoden aikana käytettävien moottoreiden määrä on rajoitettu kolmeen yhtä autoa kohden.

Uudet hybridiaikakauden ralliautot mukailevat osin niin nykyisiä WRC- kuin R5-autoja. Kuvassa lennossa Jari Huttunen Hyundain R5-autolla kesän 2019 Jyväskylän MM-rallissa. Kuva: Tomi Hänninen

Nykyisiin säädöksiin perustuva voimanlähde voi osoittautua lopulta kustannustehokkaammaksi. R5-autojen moottoreita mukaileva ratkaisu ei olisi ollut yhtä kestävä, vaan moottoreita olisi kulunut kauden aikana todennäköisesti enemmän. Lisäksi esimerkiksi Toyota olisi joutunut kehittämään moottorinsa nollasta, sillä tallilla ei ole omaa R5-projektia. Tulevan voimanlähteen kehittämisen suhteen tallit ovat siis samalla viivalla.

Hyundai ja M-Sport olisivat tosin varmasti mielellään hyödyntäneet saatavissa olevan etumatkan Toyotaan nähden. Uusien sääntöjen kumarrus R5-autojen suuntaan antaa puuppolalaisten kilpailijoille varmasti pienen kaulan, mutta hypätessä tuntemattomaan ero joka tapauksessa kaventuu. Moottoripäätös taas tuo etua Toyotalle, koska sen voimanlähde on ainakin vielä tällä hetkellä muita edellä.

Milloin tallit sitten saavat hybriditeknologiaa hyödyntävät autot kasattua siihen pisteeseen, että niitä on mahdollista testata? Rallisivusto Dirt Fishin mukaan tallit ovat saaneet saksalaisvalmistajalta arvion (siirryt toiseen palveluun), että hybridiosat olisivat tallien käytössä vuoden loppuun mennessä. Näin ollen tehdastiimeille jäisi uusien autojen testaamiseen aikaa vuoden verran.

Aikataulu on tiukka. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen kertoi aiemmin Yle Urheilulle, että vanhoilla autoilla voisi olla viisasta ajaa vielä vuoden verran pidempään. Tuoreella päätöksellä tallit kuitenkin sitoutuivat kehittämään uudet autot vuoden 2022 alkuun mennessä.

FIA:n uusimpiin sääntöihin on kirjattu, että talleilla on käytössä uuden auton testaamiseen 30 ylimääräistä testipäivää. Tavallisten testipäivien määrä on rajattu 42:een päivään kalenterivuoden aikana.

Lue myös: