Suora

  • Urheiluruutu

Koronavirus tiivistää kesän 2022 yleisurheilukalenteria, MM- ja EM-kisat mahdollisesti kolmen viikon välein

Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski arvioi, että yleisurheilun MM- ja EM-kisat järjestetään vain kolmen viikon välein kesällä 2022.

urheilu
Antti Pihlakoski
AOP

Koronaviruspandemia vaikuttaa yleisurheilun kansainväliseen kilpailukalenteriin pitkällä aikavälillä. Yhdysvaltain Eugenessa kisattavat MM-kilpailut siirtyivät vuodella kesään 2022, kun Tokion olympialaiset lykättiin kesään 2021. Kesällä 2022 kalenterissa on peräti kolmet arvokisat.

– Birminghamissa kilpaillaan Kansainyhteisön kilpailut heinä-elokuun taitteessa ja Münchenissä EM-kilpailut elokuun 11.-21. päivinä. MM-kisojen on kaavailtu alkavan heinäkuun puolivälissä, Antti Pihlakoski totesi Suomen Urheiluliiton hallitukselle.

– MM-kilpailujen päivämäärästä tullaan tiedottamaan tarkemmin lähiaikoina, mutta vaihtoehtoja ei ole paljon. EM-kilpailut ovat Münchenin olympiakisojen 50-vuotisjuhla, joten sitä Euroopan yleisurheiluliitto ja kisajärjestäjät eivät ole halukkaita siirtämään, Euroopan yleisurheiluliiton hallitukseen kuuluva Pihlakoski sanoi.

Tulevan kesän Pariisin EM-kisojen järjestelyt jatkuvat normaalisti. Kilpailut pyritään järjestämään elokuun lopulla. Mikäli se ei käy päinsä, ainoa vaihtoehto Pihlakosken mukaan on siirtää kisoja kesään 2021.

Pariisin EM-kisojen tilannetta tarkastellaan seuraavaksi toukokuun puolessa välissä. Timanttiliigan osalta kautta ollaan valmiina venyttämään loppusyksyyn.

– Kuluvan vuoden Timanttiliigan kilpailujen osalta tavoite on järjestää loppukesästä ainakin seitsemän kilpailua, joka tarkoittaa, että kilpailukautta ollaan valmiita jatkamaan jopa lokakuulle, Pihlakoski puntaroi.

Pihlakosken mukaan Kansainvälinen yleisurheiluliitto jatkaa keskusteluja myös heinäkuulta Kenian Nairobista peruttujen 19-vuotiaiden MM-kisojen järjestäjien kanssa. Hän arvioi, että kisat siirtynevät ensi vuodelle. Rietin 17-vuotiaiden EM-kilpailut sen sijaan peruttiin tältä vuodelta kokonaan.

Kotimaassa kauden kilpailutoiminta on pysähdyksissä ainakin toukokuun loppuun asti. SUL:n toimitusjohtajan Harri Aallon mukaan kotimaan yleisurheilukesän kisajärjestäjien kanssa on neuvoteltu tiiviisti.

– Siirtoja ja mahdollisia varapäiviä on katsottu. Tiedotamme muutoksista lähiaikoina, Aalto sanoi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat