Mestarivalmentaja Löwin vuoden kiireisimmät viikot vaihtuivat epätietoisuuteen tulevasta

Saksan maajoukkueelle kertyi kauden aikana vain kuusi ottelua. Haussa oli noin kolminkertainen määrä.

jalkapallo
Joachim Löw kentän laidalla.
Näyttöhaluja Joachim Löwillä ja maajoukkueella olisi riittänyt. Getty Images

Saksan miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Joachim Löwillä piti olla meneillään vuoden kiireisimmät viikot, mutta koronaviruksen vuoksi EM-projekti siirtyi vuodella eteenpäin.

Ennen kesäkuussa alkavia EM-kilpailuja Löwin kalenterin piti täyttyä pelaajatarkkailulla, pitkän pelaajalistan tiivistämisellä kohti arvokilpailujoukkuetta ja joukkueen luotsaamisella valmistaviin maaotteluihin. Nyt nuo kaikki suunnitelmat on pyyhitty pois.

Maaliskuun lopussa Löwin pelaajanipun piti hioa EM-kuntoaan Espanjaa ja Italiaa vastaan, mutta ottelut peruttiin. Lopulta myös EM-kilpailut lykättiin vuodella eteenpäin.

– Olisimme käyttäneet kisoja edeltäneet maaottelut järkevästi. Olimme kehittäneet toimintasuunnitelmat, ja meillä oli hyvät ratkaisut olla valmiina EM-kilpailuihin, Löw sanoi Franfurter Allgemeinen (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Näyttöhaluja Löwillä ja maajoukkueella olisi riittänyt. Kaksi vuotta sitten MM-urakka Venäjällä päättyi alkulohkoon jäämiseen.

Löw on toiminut Saksan maajoukkueen päävalmentajana jo lähes 14 vuoden ajan. Hänen kirkkain saavutuksensa on vuoden 2014 maailmanmestaruus.

Löwin komennossa Saksa eteni joka kerta vähintään välieriin arvokilpailuissa 2008–16, mutta vuoden 2018 MM-kilpailut ovat tahra 60-vuotiaan päävalmentajan saavutusluettelossa.

Kymmenen kuukauden tauko maaotteluista

Venäjällä kaksi vuotta sitten tapahtuneen katastrofin jälkeen Löw on tehnyt maajoukkueessa sukupolvenvaihdosta. Maajoukkue väläytteli EM-karsinnoissa, mutta nyt maaotteluiden väli on venymässä kymmeneen kuukauteen.

Saksa nuiji marraskuussa Pohjois-Irlannin 6–1 EM-karsintojen päätösottelussa. Nyt pelitoimien pakkotauon myötä seuraava todennäköinen ottelu on syyskuussa Espanjaa vastaan pelattava Kansojen liigan ottelu.

– On selvää, että kauden 2019–20 aikana ei enää pelata maaotteluita, Saksan jalkapalloliiton pääsihteeri Friedrich Curtius kertoi uutistoimisto DPA:lle.

Löwin kauden aikana valmentamien otteluiden määräksi on jäämässä syksyn kuusi ottelua. Saksalaisvalmentajan tavoite oli noin kolminkertainen, kun kevään valmistavat maaottelut ja EM-kisoista tavoitteena ollut maksimimäärä seitsemän olisivat nostaneet ottelumäärän kohti kahtakymmentä.

Lue myös:

BBC: Valioliigan kauden keskeyttämisen uhkana satojen miljoonien eurojen tv-korvaukset

Lehdet: FC Barcelona on valmis jopa 100 miljoonan euron tappioihin päästäkseen eroon floppihankinnasta

Liverpool lomautti työntekijöitään – Valioliiga-pelaajat haluavat ohjata palkoistaan säästyvät rahat hyväntekeväisyyteen

Neymar lahjoitti miljoonan koronaviruksesta kärsiville

Saksalaislehti: Konkurssi uhkaa kolmeatoista saksalaista huippujalkapallojoukkuetta

Bayern-tähti sai sakot rikottuaan koronarajoituksia – taustalla pojan auto-onnettomuus

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat