Suora

  • Urheiluruutu

Sveitsissä historiallinen nimitys: Ensimmäinen naisurheilujohtaja mahtiseuran pomoksi – "Vaatii varmasti rohkeutta organisaatiolta"

Florence Schelling on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Kansanvälisessä jääkiekkoliitossa.

jääkiekko
Florence Schelling
Getty Images

Sveitsin naisten maajoukkueen entinen maalivahti Florence Schelling on jääkiekkojoukkue SC Bernin uusi urheilujohtaja.

Sveitsiläisessä huippu-urheilussa nainen nousee urheilujohtajan tontille ensimmäistä kertaa maan historiassa. Entinen maajoukkuevahti korvaa sveitsiläisseuran urheilujohtajana Alex Chatelainin, joka jatkaa seurassa toisissa tehtävissä.

SC Bernin toimitusjohtaja Marc Lüthi kertoi (siirryt toiseen palveluun) Berner Zeitungille, että seuralla oli vaikeuksia löytää sopivaa henkilöä.

– Etsimme nuorta ja tuoretta visionääriä. Tulimme siihen tulokseen, että Schelling on se henkilö, jonka haluamme. Florence tulee olemaan pioneeri uudessa tehtävässään, luultavasti maailmanlaajuisesti. Hän tulee rikkomaan olemassa olevia rakenteita ja tuo uusia näkökulmia seuraan, Lüthi kertoi.

HIFK:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja Saara Niemi pelasi pitkään Schellingiä vastaan kansainvälisillä kentillä. Peliuran jälkeen HIFK-luotsi tutustui Schellingiin paremmin IIHF:n järjestämillä leireillä ja kansainvälisissä tapahtumissa. Niemi kertoi yllättyneensä hieman Schellingin valinnasta.

– Florence on kouluttautunut, sosiaalinen ja hänellä on erittäin hyvä ulosanti. Hän on kuitenkin nuori, eikä hänellä ole kovinkaan pitkää kokemusta työelämästä. Yllätyin kyllä tästä valinnasta, mutta ymmärsin, että Schelling urheilujohtajaksi nimen omaan haluttiin, Niemi kertoi puhelimitse Yle Urheilulle.

Urheilumaailmassa ja varsinkin jääkiekon puolella naisia on johtotehtävissä vielä vähän. Schellingin pesti on eräänlainen päänavaus, ja tulevaisuudessa naisia nähtäneen miesten joukkueiden johtotehtävissä enemmän. Schellingillä on jonkin verran historiaa miesten jääkiekon parissa, sillä hän on pelannut Sveitsin miesten ykkösdivisioonassa. Hän oli myös ensimmäinen Sveitsin liigaa analysoinut naisasiantuntija. Nyt hän on ensimmäinen naisurheilujohtaja Alppimaan liigassa.

– NHL:ssä on pikku hiljaa naisia päässyt joihinkin tehtäviin. Schellingin nimitys urheilujohtajaksi on historiallinen asia ja vaatii varmasti rohkeutta organisaatiolta. Hienoa, että nainen pääsi tuollaiseen positioon, Niemi sanoo.

Lue myös:

Emma Nuutisen huippukausi päättyi suuriin pettymyksiin ja nyt maajoukkuehyökkääjä puntaroi uran jatkoa: "Pistää miettimään, mihin kannattaa lähteä tulevaisuudessa satsaamaan"

Pelataanko NHL-kausi loppuun samalla areenalla Pohjois-Dakotassa ”ei minkään keskellä”?

Muutamat SM-liigaseurat suunnittelivat ryhmäharjoituksia ensi viikolle – Pelaajayhdistys tyrmää ajatuksen: ”Pöyristyttävää, täysin käsittämätöntä”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat