Suora

  • DreamHack Masters Spring 2020
  • Digital Racing eSM 2020 -karsintasarja, 4. osakilpailu

Koripallon miesten EM-lopputurnaus siirtyy ensi vuodelta syyskuulle 2022

Koripallon EM-turnaus oli alunperin ohjelmassa syyskuussa 2021.

koripallo
Henrik Dettmann
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on luotsannut Susijengiä pitkään.Matti Raivio / All Over Press

Koripallon miesten EM-lopputurnaus siirtyy ensi vuodelta syyskuulle 2022. Turnauksen isäntämaat ovat Saksa, Tshekki, Georgia ja Italia.

Päätöksen taustalla on etenkin Tokion olympialaisten siirtäminen ensi vuodelle koronaviruspandemian takia. Koripallo on yksi olympialaisten seuratuimmista lajeista, ja EM-kisat olisivat alkaneet hyvin nopeasti olympialaisten jälkeen.

Karsinnat EM-lopputurnausta varten käynnistyivät helmikuun lopussa. Susijengi aloitti karsinnat tappiolla Serbiaa vastaan, mutta onnistui voittamaan toisessa ottelussaan Sveitsin. EM-karsinta-aikataulu pysyy ennallaan ja Susijengin jatkaa karsintoja alkuperäisen aikataulun mukaan marraskuussa otteluilla Georgiaa ja Serbiaa vastaan.

Seuraavan kerran Susijengi kokoontuu näillä näkymin vasta marraskuussa ennen karsintapelejä. Kesälle oli suunniteltu maaotteluita, mutta niiden pelaaminen näyttää epätodennäköiseltä.

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmannin mukaan EM-kisojen siirtäminen vuodella eteenpäin oli kuitenkin urheilullisesti paras ratkaisu. Vaarana oli, että tulee kisaähky, jos olisi yrittänyt heti olympialaisten perään pitää EM-kisat.

– Koripallo on olympiakisojen yksi suurimmista lajeista. Vaarana oli, että tulee kisaähky, jos olisi yrittänyt heti olympialaisten perään pitää EM-kisat, Dettmann sanoo.

Kansainvälisen koripalloliiton suunnasta EM-kilpailujen nopeaan siirtämiseen oltiin tyytyväisiä.

– Olen hyvin tyytyväinen siihen, että tänä vaikeana ajankohtana FIBA kykeni pääsemään lopputulokseen näin nopeasti ja vahvistamaan aikuisten maajoukkueiden kalenterimuutoksen alle kaksi viikkoa olympiakisojen siirron jälkeen, FIBA:n pääsihteeri Andreas Zagklis kommentoi.

klo 19.15 Lisätty Henrik Dettmannin kommentit

Lue myös:

Suomalainen superlupaus hankalassa tilanteessa – Awak Kuierin sopimusneuvottelut jäissä pandemian takia: "Yksikään joukkue ei ole pystynyt tekemään tarjousta"

NBA-kauden jatkosta tehdään päätöksiä vasta toukokuussa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat